Maramu on arvostettu ranskalainen matkavenemerkki, mutta tämän legin jälkeen nimi tulee ikuisesti tuomaan mieleeni kaatosadeukkospuuskavihurin. Ja kuka sellaisella veneellä haluaisi purjehtia. (Entäs "myrskytuulella", hm...)
Paitsi venemerkki, maramu on paikallinen nimitys korkeapaineen puuskaiselle kaakkoistuulelle, joka puhaltaa heti matalapaineen mentyä ohi. S/y Irenen Tapio oli varoittanut meitä maramusta, mutta lähdimme (kuten kuusi muutakin venettä) heti matalapaineen mentyä yli, emmekä jääneet odottamaan tuulen tasaantumista, koska seuraava matala oli muutaman päivän päässä.
Ensimmäinen vuorokausi Gambierilta lähdön jälkeen meni tavanomaisesti, mutta lauantaina puolen päivän aikaan länsitaivaalle nousi hitaasti harmaa seinämä, jossa salamoi ja jyrisi. Inhoan ukkosta merellä. Irrotin VHF:n antennin, mutta en sentään laittanut tietokonetta ja tablettia uuniin, kuten jossain neuvotaan. Uunin metallikuoret suojaavat sähköltä, mutta olihan meillä metallikuoret ympärillä.
Luulimme, että tulossa oli tavallinen ukkospuuska, joka menee nopeasti ohi. Hanski puki sadevaatteet päälle, reivasi isopurjeen pieneksi ja otti keulapurjeen sisään. Sitten sade ja tuuli iskivät. Satoi niin rankasti, että aallonharjat silisivät. Tuulta oli noin 20 m/s, ehkä enemmänkin. Tuulen suunta ei juurikaan muuttunut. Salamointi ja jyrinä olivat onneksi loppuneet. Tilanne hallinnassa. Paitsi että "puuskaa" kesti lähes viisi tuntia! Tuijotimme jossain vaiheessa tutkan ruudulta kirkkaanpunaisena hehkuvia kaatosadealueita, jotka ympäröivät Mantaa 8 mailin etäisyydellä. Sen pidemmälle tutka ei näyttänyt sadetta.
Alkoi olla jo hämärää, kun sade ja tuuli vihdoin hellittivät. Jätimme reivin ja purjehdimme yön pienellä purjeella. Seuraavana aamupäivänä tuli vielä mini-maramu. Yhtä äkkiä kuin oli alkanut, maramu oli ohi. Tasan 24 tunnin kuluttua taivas kirkastui ja keli normalisoitui.
Maramun jälkeiset neljä päivää ovat menneet suhteellisen mukavasti, varsinkin eilen, kun tuuli hieman heikkeni ja saimme siimat veteen. Pian kela vinkaisi ja näimme kullanvärisen kalan loikkaavan ilmaan: mahi-mahi! Suunnittelin jo vesi kielellä mitä kaikkea isosta kalasta voisi kokata, tuoremuona kun on loppu. Kala pani kiivaasti hanttiin. Se oli heti alussa vetänyt kaiken siiman ulos ja Hanski taisteli lihakset kireinä kalaa sentti sentiltä hieman lähemmäs. Olimme rullanneet genuan sisään ja löysänneet isoa, jotta vauhti ei olisi liian kova väsyttämiselle. Olin ottanut kaikki tykötarpeet valmiiksi: nuijan, kalamaton, tainnutusviinan, puukon.
Aikaa kului. Ehdin leipoa ja paistaa leivät Hanskin mitellessä kalan kanssa. Vielä kahden tunnin jälkeenkin se oli voimissaan eikä tullut lähemmäs. Sitten siima löystyi: kala oli päässyt vapaaksi. Mustekalaviehe koukkuineen oli tallella, joten kala oli repinyt suunsa. Söimme viimeisen paketin Chilen makkaraa ja kuoriperunoita.
Huomenna saavumme Apatakin atollille, jossa tapaamme s/y Irenen Evan ja Tapion. Sitten selviää, oliko se oikea maramu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti