perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pannuleipä ja muita ruokajuttuja

Pannuleivän reseptin sain s/y Irenen Eevalta, mutta koska meillä on
Mantassa pienempi pannu, muokkasin määriä. Eevan reseptissä on 3,5 dl
vettä ja yhteensä 4,5-5 dl jauhoja & hiutaleita. Olen toivoton
seuraamaan reseptejä tarkasti, joten Mantan pannuleivän jauhomäärä menee
näppituntuman mukaan.

3 dl vettä (n. 42 C jotta kuivahiiva herää)
1 rkl (15 ml) kuivahiivaa (voi laittaa myös sen suomalaisen 11 g
annospussin)
0,5 rkl suolaa (tai maun mukaan)
1 rkl sokeria (hiivan syötäväksi)
1 dl grahamjauhoja
kourallinen leseitä, kaurahiutaleita tms.
maun mukaan siemeniä (pellavaa, seesamia)
loput vehnäjauhoja, ehkä noin 3 dl
Taikina saa olla jämäkkää puuroa
loraus öljyä (lopuksi)

Sekoita kuivat aineet ja osa vehnäjauhoista keskenään. Lisää vesi ja
sekoita. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, niin että saat kiinteää puuroa,
joka melkein irtoaa kulhosta. Anna kohota. Täällä tropiikissa puoli
tuntia riittää. Sekoita öljy joukkoon ja kaada taikina leivinpaperilla
vuoratulle korkeareunaiselle paistinpannulle/kasarille. Anna kohota.
Paista kannen alla pienellä liekillä 45 min, käännä ja paista toista
puolta 15-20 min.

Sekä Irenessä että Mantassa on kaasuliekin päällä rautaritilä, joka
levittää lämmön suuremmalle pinnalle. Meillä ritilänä toimii metallinen
pannualusta, Irenessä on rautakaupasta ostettu pyöreä rautaritilä.
Meidän pannussa ei ole kantta, mutta rasvaroiskesuojan päälle asetettu
silikoninen paistoalusta toimii hyvin. Kupera kansi on parempi kuin
tasainen, leipä mahtuu kohoamaan.



Kun pääsimme aiheeseen sekä reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen kunnon
ruokakauppaan Papeetella, niin tässä lisää ruokajuttuja.

Chilestä ostetut perunat, sipulit ja kananmunat säilyivät yllättävän
hyvin lämpimässä. Vain muutama peruna pilaantui, munat olivat
käyttökelpoisia vielä kolmen kuukauden jälkeen (ei tosin enää kovin
maukkaita). 30 kilon perunasatsista on muutama kilo jäljellä. Sata
kananmunaa riitti kolmisen kuukautta, ja saimme Mangarevalta tuoreita
munia. Söimme viimeisen vakuumilihan Apatakilla, sekin yli 3 kk vanha.
Juusto loppui jo Mangarevalla, mutta saimme sieltä riittävän
emmental-täydennyksen. Eniten olemme kaivanneet tuoreita vihanneksia.
Mangarevan porkkanat mätänivät nopeasti, toisesta kaalista on vielä
hieman jäljellä. Aloin käyttää raakoja papaijoita raasteena ja pannussa
kypsennettynä. Chilen kurpitsa oli säilynyt hyvin ja otettiin viimeisenä
peliin. Mangarevan pomplemousseja (greippejä) on vielä jäljellä kolme.
Jugurtin teko tyssäsi pilaantuneeseen maitojauheeseen, en ollut
tajunnut, ettei se kestä kuumassa loputtomiin. Perusvarasto (öljy,
pasta, riisi, jauhot, sokeri, olut ym.) alkaa olla vähissä. Samoin
keksit ja naksut. Jauhoja on 3 kk:ssa kulunut noin 8 kg.

Ensimmäisellä kauppareissulla Papeetella ostimme herkkuja: salamia,
salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikoita, tuoremehua, briejuustoa,
croisantteja, marmeladia. Niin ja maitoa - kahvi maistuu paremmalta
tölkkimaidon kuin maitojauheen kera. Kauppahallista haimme banaaneja,
sitruunoita ja lisää tomaatteja.

Loppuun tonnikalavinkki. Saimme kaksi punalihaista pientä tunaa matkalla
Apatakilta tänne. Punalihainen tonnikala on paras paistaa kuumalla
pannulla samalla tavalla kuin jonkun nisäkkään liha. Yksi ateria
maustettiin valmiilla tikkamasala-seoksella, ja kalan lisäksi pannulle
kuutioitiin sipulia, kurpitsaa ja papaijaa. Viimeisen kermapurkin
puolikas pehmensi kastikkeen. Toinen ateria, tonnikalatortillat, syötiin
Papeteella: kalan lisäksi pannulle paljon sipuli- ja paprikasuikaleita,
mausteeksi chiliä. Tortillan pohjalle maustamatonta jugurttia ja/tai
ranskankermaa. Bon appetit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti