Suwarrow

Loppumatka ei mennytkään yhtä joutuisasti. Kun tuuli alkoi tyyntyä, nostimme genaakerin ja pääsimme 4-5 solmua. Keskellä yötä kuului pamaus. Genaakkerin/spinnun nostimen ploki oli mennyt rikki. Saimme kuitenkin kiskottua purjeen alas. Tuuli tyyntyi edelleen ja ajoimme 10 tuntia koneella. Siinä vaiheessa oli jo selvä, ettemme ehdi perille tiistaina valoisaan aikaan, joten otimme isopurjeen alas ja hissuttelimme menemään puolikkaalla genualla noin kolmea solmua. Vene rullasi valtavasti ilman isopurjeen tukea.

Hanskin kuusikymppisiä vietettiin siis merellä keikkuen. Epämukavaa ja hidasta menoa lohdutti juhlakala: Hanski väsytti ja sai ylös 10 kilon mahimahin. Vaikka kaadoin viinaa kiduksiin, meinasi kala tehdä takakannen tavaroista säleitä viimeisillä voimillaan. Kalaa oli mahdotonta pidellä, sen koko 120 cm vartalo oli jäntevää lihasta, joka löi salamana valtavalla voimalla. Olemme kuulleet tarinan mahimahista, joka pongahti sisään pieneen purteen ja tuhosi sisustan. Nyt uskomme, että se on totta. Aiemmin kiinni oli miekkakala, joka veti kaiken siiman ulos, hyppäsi korkealle ilmaan niin että näimme sen upean siluetin, sitten kala ja viehe olivat poissa.

Keskiviikkoaamuna 26.7. saavuimme Suwarrowille (714 mpk ja 140 tuntia eli 5 kn keskivauhti). Motujen yllä parveilevat tiirat näyttivät kaukaa ihan hyttysiltä, niin paljon niitä oli. Atolli on luonnonsuojelualue, eikä maihin saa mennä kuin Anchorage-saarelle, jossa Tom Neale aikoinaan asui. Talo on edelleen pystyssä, mutta toimii varastona. Saarella kesäkuun alusta lokakuun loppuun asuvilla puistonvartijoilla on uusi talo. Nyt he, Harry ja Katu, olivat saapuneet vasta 19.6. ja sen jälkeen Suwarrowilla oli vieraillut 9 venettä. Vähemmän kuin olin luullut.

Saapuessamme ankkurialueella oli yksi vene, mutta lähipäivien aikana saapui neljä lisää eli meitä on nyt yhteensä kuusi: ruotsalainen Spray ja neljä jenkkiä. Tilaa on eikä kukaan ole liian lähellä. Onnistuimme saamaan suojaisimman spotin riutan reunasta. Tällä hetkellä navakka tuuli sadekuuroineen viuhuu rikissä eli on juuri sellainen keli, jonka halusimme täällä välttää. Onneksi tuulee idästä eikä tämän kelin (maramu) normaalista suunnasta kaakosta, sillä se ottaisi suoraan ankkurialueelle. Olimme suunnitelleet illaksi nyyttäreitä ja grillausta rannalla, mutta saa nähdä kuinka käy. Puistonvartijat seurustelevat mielellään purjehtijoiden kanssa, ei ihme.

Hyvästi Ranskan Polynesia

Ennen lähtöä yritin laittaa kananmuna-päivitykseen kuvia, mutta marinan netti oli niin hidas, että tuloksena oli vain oma ärtymykseni ja turhautumiseni. Toivottavasti latausyritykset eivät sekoittaneet tekstiä. En nimittäin saanut blogia edes näkyviin, lähtökiireetkin painoivat päälle.

Viimeksi purjehdimme pidemmän legin kaksi kuukautta sitten (800 mpk Gambier-Apataki), joten kesti tovi laittaa vene merikuntoon. Vasta yhdeltä torstai-iltapäivällä päästimme MaiKain poijun irti ja suuntasimme Bora-Boran kulkuaukolle. Satamassa tuuli navakasti, puuskat 15 m/s, mutta ne aiheutti Boran hammas, korkea vuori. Merellä tuuli oli tasaisempi ja heikompi, noin 12 m/s. Aallokko oli aika keikuttavaa ja kuten olin arvannut, lievä kuvotus vaivasi minua ensimmäisen vuorokauden.

Matkaa Suwarrowille oli edessä 700 mpk. Atolli kuuluu Cook-saariin ja sen venäläiseltä kuulostava nimi on tosiaan peräisin venäläiseltä tutkimusmatkailija Lazarovilta, joka vuonna 1812 purjehti paikalle Suvarov-nimisellä aluksella. Nimi on sittemmin muuntunut enemmän englantia muistuttavaan muotoon tupla-v-kirjaimineen.

Alkumatka on mennyt reippaasti, kaksi 145 merimailin vuorokautta, mutta nyt tuuli on vähitellen moinannut ja vauhti pudonnut noin viiteen solmuun. Laskimme olevamme perillä tiistaina, mutta sää nähdä kuinka käy. Heikkenevä tuuli ja vanha maininki saavat purjeet paukkumaan, mikä on hermoja raastavaa - varsinkin, kun purjeet ovat vanhuuttaan heikkokuntoisia. Isopurjeessa on jo monta paikkaa ja taas muutama uusi repeämän alku. Genuan skuuttikulmasta on yksi kiinnikenauha katkennut. Ehkä huomenna on spinnun vetovuoro.

Ranskan Polynesiassa vierähti tasan kolme mukavaa kuukautta. Varsinkin Gambier jää upeana paikkana mieleen.
Nyt on edessä englanninkielisiä maita, Samoa ja Fidzi.

Sijaintikartasta voi seurata etenemistämme.

Kananmunia odotellessa

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Kun päätimme siirtää lähtöä, tutkimme Bora-Boran itäpuolen ankkuripaikkoja, vaikka siellä on isot hotellikeskittymät. Saarta ei pääse purjehtimaan ympäri, aivan eteläkärjessä tulee matalikko vastaan, mutta pitkälle kaakkoiskulmaan pääsee. Siellä on laaja, lähes asumaton hiekkalahti, jossa oli muutama katamaraani ankkurissa. Tilaa riitti ja laskimme oman ankkurimme kolmeen metriin. Pohja oli puhdasta valkoista hiekkaa.

Lempivärini eri sävyissä.

Löysimme nimenkärjen takaa hienon snorklauspaikan, jossa oli enemmän korallia kuin muualla Bora-Boralla. Koralli oli selvästi aika uutta, kasvanut kuolleen korallin päälle. Riutan yli tuli reippaasti vettä ja paikassa kävi kova virta. Vedimme maskit naamaan ja räpylät jalkaan, hypääsimme jollasta veteen ja ajelehdimme hyvää vauhtia pitäen kiinni jollasta. Ei juuri tarvinnut räpylää heilauttaa, saattoi vain keskittyä ihailemaan erivärisiä koralleja ja kaloja.
Ensimmäisenä päivänä ajelehdimme korallipuutarhan yli kolme kertaa, ja palasimme seuraavanakin päivänä. Silloin näimme tähtikotkarauskun - se oli upea liihotellessaan terävillä siivillään menemään. Tämä rausku on musta, neliönmuotoinen - kuin iso salmiakki - ja sillä on selkäpuolella valkoisia pilkkuja - siitä nimi tähti (englanniksi tylsempi spotted eagle ray). Oli upeaa nähdä rausku sen omassa ympärisössä ilman syöttihoukutuksia.

Palasimme maanantaina kylille, kirjauduimme ulos santarmin luona, pesetimme pyykit ja menimme ruokaostoksille. Ei kananmunia! Kylän kummankin kaupan munahylly oli typötyhjä. Eikä meilläkään ollut veneessä yhtään munaa. Emmehän voineet lähteä pariksi viikoksi merelle ilman munia! Laiva oli tulossa seuraavana päivänä ja sen mukana myös munia. Jäimme odottamaan.

Tyhjä! Purjehtija tarvitsee kananmunia.

Kananmunaodotuksen ansiosta tapasimme hollantilaiset purjehtijaystävät Janneken ja Wietzen. He saapuivat Anna Carolinellaan iltapäivällä MaiKai Marinaan. Olimme tutustuneet neljä vuotta sitten Kaledonian kanavalla ja tavanneet ajoittain alkumatkalla, mutta sen jälkeen reitit erkanivat. Kun me jäimme Chileen, hollantilaiset purjehtivat Tahitille, Havaijille ja edelleen Sitkaan, josta takaisin etelään San Fransiscoon, missä he viettivät talven. Nyt he olivat palanneet tropiikkiin ja matkalla Uuteen Seelantiin. Meillä oli todella hauska ilta Anna Carolinessa. Janneke on loistava tarinankertoja ja he ovat vilkkaina ja sosiaalisina tyyppeinä tavanneet kaikenlaisia ihmisiä.

Punareppuinen mies Vaitapen kylän raitilla:

Seuraavana päivänä menimme taas kauppoihin, ei munia. Lampsimme edellisestä illasta väsahtäneinä kylällä ja mietimme, mitä tehdä. Paluumatkalla kävimme taas kerran kaupassa ja kas, munahylly oli täytetty! Ostimme 48 kananmunaa ja lähdimme tyytyväisinä veneelle. Iltapäivä oli kuitenkin jo pitkällä ja väsytti. Päätimme siirtää lähdön seuraavaan päivään. Silloin VHF:stä kuului kutsu: Manta, Manta, Dreamcatcher. Suomalainen katti Dreamcatcher oli tulossa Bora-Boralle. Olimme tavanneet Janin ja Tanjan pikaisesti Tahitilla. Kananmunien ansiosta vietimme vielä toisen mukavan illan seurustellen. Ehkäpä tänään torstaina vihdoin pääsemme lähtemään. Ja nyt pääsen lukemaan Tom Nealen kirjaa englannksi, sillä sain sen e-kirjana Jannekelta.

Odottelua Bora-Boralla

Olimme jo lähdössä, mutta ajoitus olisi tuonut meidät Suvarrowille pitkään jatkuvan kovan kaakkoistuulen aikaan eikä se tuntunut hyvältä ajatukselta. Suvarrowilla on vain yksi, ahdas ankkuripaikka (syvyys 15-25 m), joka on avoin etelään. Emme halua ottaa riskiä, että ankkuripaikka on siinä kelissä kelvoton emmekä pääse tutustumaan saareen. Joten odotamme ensi viikkoon.

Onks tukka hyvin, näkyykö (uusi) kello?

Jo nyt muutama sana Cooksaariin kuuluvasta Suvarrowista. Uusiseelantilainen Tom Neale teki saaresta kuuluisan asumalla siellä erakkona kolmeen otteeseen yhteensä 16 vuotta ja kirjoittamalla kirjan "An Island to Oneself" (suom. Yksinäisen miehen saari). Meillä on kirja Suomessa varastossa, harmi kun ei tullut mukaan. Olisi ollut kiinnostava lukea uudestaan.

Koska Suvarrow ei ole virallinen maahantulosatama, meidän on ennakkoon lähetettävä Cooksaarten tulliviranomaisille 5-sivuinen kaavake, jossa anomme lupaa käydä saarella. Sen verran paljon veneitä Suvarrowilla vierailee, että lupa on ilmeisen helppo saada. Suvarrow on luonnonsuojelualue ja siellä asuu purjehdussesonkina kaksi puistovartijaa, jotka hoitavat muodollisuudet sekä keräävät 50 US dollarin ankkurointimaksun (vene ja kaksi henkeä kolme päivää).

Manta.

On siis taas mentävä turisti-infon nopeaan nettiin lähettämään kaavake. Istuimme jo siellä hoitamassa Ranskan Polynesian ulostullausta, sillä muutama paperi on itse lähetettävä Papeeten viranomaisille sähköpostilla. Seuraavana päivänä lähtölupa oli sähköpostissamme ja sen plus kolmen muun paperin kanssa asia hoidetaan loppuun paikallisen santarmin luona. Onneksi lähtöpäivän lykääminen ei ollut ongelma. Ranskan Polynesian byrokratia on kevyttä verrattuna edessä odottaviin Samoaan ja Fidziin.

Olemme ankkurissa parin mailin päässä kylästä, Toopea-saaren takana, josta on tullut mielipaikkamme. Kyläan ajamme jollalla. Saari suojaa sekä pohjoisen että etelän puoleisilta tuulilta eikä tungosta ole, joten uimaan voi mennä alasti.
Tällä hetkellä ankkuripaikalla on vain yksi vene, englantilainen Sea Loone ("merikuikka"), mielenkiintoinen tapaus. Roy Starkey on neljännellä maailmanympäripurjehduksellaan. Hän lähti kotisatama Liverpoolista tasan 40 vuotta sitten itse rakentamallaan 33-jalkaisella betoniveneellä. Pari vuotta sitten Roy julkaisi kirjan "Around & Around & Around", jonka aion seuraavalla nettikerralla ostaa e-kirjana Amazonista.
Roy muisteli tapaamiaan suomalaisveneitä ja mainitsi ensimmäiseksi Alex Hytösen Polar Bearin, jonka oli tavannut Barbadoksella vuonna 1981!

Auringonlaskujuomalla 40 vuotta seilanneen Royn Sea Loonessa.
Pari päivää myöhemmin söimme lihapullia, perunoita
ja kantarellikastiketta Mantassa.

Sea Loone, 33-jalkainen betonivene, odottaa uutta maalipintaa.

Olen lueskellut Ramin jättämää Lonely Planet -kirjaa ja oppinut kaikenlaista Ranskan Polynesiasta.

Bora-Bora ja viereinen atollisaari Maupiti ovat Seurasaariryhmän vanhimpia, noin 7 miljoonan vuoden ikäisiä.
Bora-Boran nimi tulee sen alkuperäisestä nimestä Mai Te Pora, "jumalten luoma". Aikojen kuluessa nimi muuttui: Pora, Popora, Porapora. Samoan suunnalta kanooteillaan tulleet polynesialaiset asuttivat saaren 800-luvulla.

Pearl Harborin iskun jälkeen amerikkalaiset perustivat vuonna 1942 Bora-Boralle tukikohdan. Infrastruktuuri oli olematon, joten jenkit rakensivat tien, kiitoradan ja juomavesijärjestelmän. Saarelle sijoitettiin 6000 miestä. Saarikierroksella kävimme katsomassa yhtä amerikkalaisten jäljiltä jäänyttä tykkiä.

Toisen maailmansodan aikainen tykki, jota ei kai kuitenkaan käytetty.
Kuvan taustalla kaislakattomajoja, yksi hotelleista.

Bora-Bora on aika pieni, saaren ymäri kulkeva tie vain 20 km. Keskisaari kohoaa jyrkkinä rinteinä ja pilven peitossa oleva huippu Otemaru kohoaa 740 metrin korkeuteen.

Ennen länsimaisia lähetyssaarnaajia polynesialaisilla oli useita jumalia, joista on mainittava purjehtijoiden ja varkaiden jumala Hiro. Muut keskeiset jumalat olivat Taaroa, Tu ja Tane (käsityöläisten jumala). Sanan "tane" näkee usein, nimittäin vessan ovessa. Tane tarkoittaa miestä. Vahine on nainen.

Heiva - jonka jenkit lausuvat hiiva ;-) - ei ole pelkkä turistishow, vaan tärkeä osa kulttuuria. Ja sen kyllä huomaa tanssijoiden suuresta lukumäärästä ja tanssin korkeasta tasosta. Vuosittaiseen Heiva-juhlaan kuuluu muutakin kuin tanssia; melontakisoista lauluesityksiin ja kookospähkinän avaamiskisoista Miss ja Mr Heivan valintaan - ja paljon muuta.
Tanssiesitys "otea", jossa miesten reisilihakset ovat kovilla ja naiset pyörittävät lanteita uskomattoman kauan ja nopeasti, on ehdottomasti näyttävin. Säestyksenä on kiihkeä, lähes transsinomainen rummutus. Esitys kertoo aina tarinan ja siihen kuuluu tärkeänä osana asusteet, joita vaihdetaan kertomuksen edetessä.
Usein ennen tanssiesitystä on "himene", verkkainen lauluesitys. Sana tarkoittaakin hymniä.
Tanssi kuuluu osana kouluopetukseen ja kiinnostuneet voivat jatkaa paikallisryhmissä. Bora-Boran Heivassa esiintyvät ja kilpailevat saaren eri kylistä tulevat ryhmät. Näkee, että harjoitteluun on uhrattu aikaa.

Heiva-kisa: kuka kuorii nopeimmin kookosia. Menetelmä perinteinen
terävä seiväs.

Heiva-kisa 2: melontakilpailu, poikien sarja.

Bora-Bora on suosittu matkakohde (varsinkin häämatkakohde) ja valtaosa saaren 9000 asukkaasta saa suoraan tai välillisesti elantonsa turismista. Kaislakattoiset hotellimajat ovat valloittaneet lähes kaikki rannat. Kun Roy kävi Sea Loonellaan täällä ensimmäisen kerran 1980-luvulla, ei hotelleja ollut. Mikä paratiisi riutan suojaama jylhä saari ja sen valkoiset hiekkarannat ovatkaan silloin olleet.

Edellisellä reissulla 15 vuotta sitten emme käyneet Bora-Boralla sen turisti-maineen vuoksi, mutta saari on osoittautunut mukavammaksi kuin kuvittelimme. Hotelleista huolimatta muutamia rauhallisia ankkuripaikkoja löytyy. Tosin vesiliikenne tämänkin paikan ohi on vilkasta. Kylässä turisteja ei juuri näe, he pysyttelevät all-inclusive reservaateissaan. Eikä niistä omin keinoin pääsekään pois, on käytettävä hotellin venettä tai vesitaksia.

Kauppareissu Raiatealle

Meillä on ollut kavereiden lähdön jälkeen työntäyteinen ja mukava viikko rauhallisessa ankkuripaikassa. Kun tuuli kääntyi koilliseen, päätimme lähteä käymään 20 mpk:n päässä Raiatealla, jossa on isommat ruokakaupat. Purjehdus oli nopea ja hauska, yhdellä sopivalla kryssillä perille. Mutta yöpaikan löytäminen ei ollut yhtä mukavaa. Raiatealla on syvää - ankkurointiin sopivat paikat ovat vähissä emmekä halunneet mennä saaren tyyriisiin marinoihin tai kaupungin laituriin, josta on joskus veneistä varastettu jotain.  Päädyimme karttaan merkittyyn ankkuripaikkaan ykistyisen saaren kupeeseen, josta joku talonmies tuli ajamaan meitä kauemmas. No, siirryimme veneen mitan. Mutta yö oli levoton, virta käänsi perän tuulee, yöllä oli kaatosade ja terävät aallot lotkottivat perään niin, ettei saanut nukutuksi. Aamulla ajoimme kylän laituriin, kävimme ostamassa kaksi laturin hihnaa huoltsikalta sekä kävimme kylän kaikissa kolmessa kaupassa. Siten saimme parhaat vihannes-, liha, ja kalaostokset. Oli tosiaan ostettava tonnikalaa, koska matkalla ei ollut kalaonnea.

Taidamme lähteä takaisin Bora-Boralle odottamaan sääikkunaa purjehdukseen Samoalle Suvarrowin kautta.

Lähtiessämme Bora-Boralta näimme kaksi ryhävalasta veneen vieressä.

Bora-Bora

Kävelin kaksi km turistitoimistoon, jossa on kylän nopein netti, ja sain lisättyä kuvia edelliseen blogipäivitykseen. Käykää katsomassa!

Tässä muutamia kuvia Ramin ja Riitan viimeisistä lomapäivistä Bora-Boralla. Oli todella virkistävä ja mukava kaksiviikkoinen. Eilen huiskutimme hyvästit. Nyt on edessä veneen huoltoa ja kirjoitustöitä. Emme ole vielä päättäneet, olemmeko täällä vai seilaammeko takaisin Raiatealle, jossa on paremmat kaupat.

Bora-Boralta löytyy rauhallisia ankkuripaikkoja. Tässä matkalla yhteen.

Tarjosimme kookosvettä ja rommia, ja pitihän meidänkin maistaa.

Heiva-juhlasta ei saanut kunnon kuvia, oli liian pimeää,
mutta esitys oli vauhdikas ja värikäs. Kuva: R. Mäkinen.