torstai 19. lokakuuta 2017

Kenen ennuste oikeassa?

Ainakin viisi venettä, joukossa kavereita, lähtee huomenna perjantaina kohti Uutta-Seelantia. Mutta me emme. Siitä huolimatta, että muut tulkitsevat sääikkunan hyväksi

Kaksi veneistä on ostanut yksityisen sää- ja reitityspalvelun ammattimeteorologilta. Toinen sääguruista on kiwi Bob McDavitt, toinen aussi Bruce Buckley, kummatkin pitkän uran kokeneita säätieteilijöitä. Kumpikin on antanut veneille lähtöpäiväksi perjantain.

Täällä legillä saapumispäivän sää on lähtösäätä tärkeämpi, mutta en tiedä, mitä ohjeita siihen on annettu. Kumpikin vene kulkee hitaammin kuin me, toinen laskee 100 mpk/vrk, toinen 120 mpk/vrk.

Miksi emme lähde? Saapumisajankohtana lauantaina/sunnuntaina 28.-29.10. näkyy sääkartalla Uuden-Seelannin kärjessä frontti ja matalapaine, joka vielä eilen oli GFS-mallissa aika tiukka ja tuulet kovia. Tänään GFS-kartta oli muuttunut täysin, vastatuulet muttuneet myötäisiksi. Mutta olemme seuranneet myös eurooppalaista ECMWF-mallia, joka on tällä hetkellä täysin vastakkainen GFS:n kanssa. Euromallin mukaan tuuli on navakkaa ja aika vastaista saapumisaikaan. Myös norjalaisten YR-malli näyttää kovaa tuulta ja fronttia pohjoiskärkeen.

Luultavasti GFS, McDavitt ja Buckley ovat oikeassa, ja tulemme katumaan päätöstämme, mutta paineesta huolimatta päätöksemme jäädä odottamaan pitää.

Tänään on testattu Eberin lämppäri ja kaivettu pitkät kalsarit esiin.

Tässä kuvakaappaus Windyn sääkartoista Uuden-Seelannin pohjoiskärjestä samalta ajalta (28.10.). Windyllä on helppo vertailla malleja.

GFS: tuuli NE (20 astetta) 5 m/s


ECMWF: tuuli SW (200 astetta) 11-12 m/s
Olisi kiva kuulla kommentteja!



5 kommenttia:

  1. Maalla on helppo olla viisas, kun merellä tuulee. Oma ratkaisu ja päätös - hyvä. Muutenhan huonossa säässä voisi moittia jotain toista. Toivotaan suotuisia tuulia ja purjeiden kestävyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt oma ratkaisu on lähteä ton jengin perään maanantaina. Frontti menee NZ pohjoiskärjen yli perjantain paikkeilla, mutta pahaa matalaa ei näyttäisi tulevan. Isopurjeessa on miljoona paikkaa...

      Poista
  2. Kiitos tuosta Windyn linkistä. Onko teillä kokemusta miten tuo pitää paikkaansa Saaristomerellä?

    t. Latosaaren Affena

    VastaaPoista
  3. Windy on meille uusi tuttavuus, mutta yleisesti kai euromalli on luotettavampi Euroopassa. Monissa sääpalveluissa ECMWF:n voi valita vain Euroopan sään tarkasteluun. Uskoisin Windyn toimivan yhtä hyvin Saaristomerellä kuin GFS:n eli grib-fileiden. Olisikin kiinnostavaa vertailla Suomen ilmatieteenlaitoksen ja ECMWF:n ennusteita.

    VastaaPoista
  4. Yksi perjantaina lähteneistä viime yönä takain: rustirauta (vantin kiinnike) irronnut rungosta. Hyvä, ettei pursi ehtinyt pidemmälle.

    Kovaan tuuleen tietoisesti viikko sitten lähtenyt ruotsalaispursi on kohta perillä Uudessa-Seelannissa, ajaksi tulee alle 8 vrk. Olemme pitäneet päivittäin e-mail yhteyttä. He kirjoittivat, että tiesivät lähtevänsä kovaan keliin, mutta se yllätti silti. Tuulta oli tupla ennusteeseen verrattuna.

    Useita päiviä jatkunut kova SW-tuuli on nyt moinannut. Maanantain lähtö näyttää edelleen hyvältä, mutta lopullinen päätös tehdään huomenna. Olemme stuuvanneet kaiken mahdollisen sisälle: pikkujolla ja kanootti vievät puolet paripunkasta, iso perämoottori on takaboksissa. Kaikki mahdollinen pois kannelta.

    VastaaPoista