perjantai 27. lokakuuta 2017

Puolivälissä

Manta kulkee kallellaan, taivas on sininen, aurinko kuuma ja meri vaahtopäiden täplittämä. Vajaa vuorokausi sitten pääsimme vihdoin korkeapaineen tuuliin parin päivän moottoroinnin jälkeen.

Legin ensimmäinen vuorokausi oli hyvä, 134 mpk, mutta sitten tuuli hiipui niin, ettei se riittänyt purjehtimiseen. Lisäksi 1,5 - 2 solmun vastavirta hyydytti vauhdin ajoittain vain 3,5 - 4 solmuun ja vuorokausimatkat jäivät lukemiin 115 ja 121 mpk. Hanski alkoi jo laskea polttoaineen riittävyyttä, koska emme olleet tankanneet täyteen painosyistä.
Paljon puhutaan tämän legin säästä ja reittitaktikoinnista, mutta kukaan ei ole maininnut vastavrtaa, joka kuitenkin vaikuttaa oleellisesti ajoitukseen ja suunnitteluun. Myös edellämme menevät ovat kokeneet virran. Koukkaako Tasmanian merivirta tänne vai mistä kyse, mutta pelkkä vuorovesivirta se ei ole.

Olemme siis tyytyväisiä, kun vihdoin alkoi tuulla, mutta samalla hieman huolestuttaa, kuinka kovaksi se päivien kuluessa yltyy. Ennusteiden mukaan saamme koko loppumatkan koillistuulta 25-30 solmua eli todellisuudessa 35-40 kn.

On kevyessä alussa puolensakin, varsinkin pentterissä. Valmiin pastabolognesen jälkeen söimme kana-vihanneswokkia. Eilen leivoin leipää ja paistoin jopa lihapullia - harvinaista herkkua merellä. Lounaslistalla on ollut salaattia, kantarellipiirakka, lohiwrapit ja munakas. Meillä on vielä reilusti vihanneksia, puoli kiloa jauhelihaa ja pari kanafilettä. Jos niitä ei pysty kokkaamaan, menevät hukkaan, sillä lihaa ja tuoreita ei saa tuoda maahan. Ananakset ja mangot saamme syötyä kelissä kuin kelissä. Toivottavasti kymmenen vihreää banaania kypsyy ennen Uutta-Seelantia.

Merivesi on viilentynyt 30 asteesta 24 asteeseen. Ilman lämpötila on 20-22 C. Öisin on viileää, mutta auringon lämmittäessä kuuma. Ämpärisuihku avotilassa tänään oli edelleen miellyttävää. Eikä vielä ole kaivettu sukkia ja kenkiä esiin.

Olemme päivittäin SSB-yhteydessä Gulf Harbour Radioon, jonka sivulle tulee myös sijaintimme, sekä edellä menevään, perjantaina lähteneeseen neljän veneen porukkaan. Yhdelle paatille tuli koneongelma, kahdella on autopilotti rikki. Se perjantaina takaisin kääntynyt pääsi keskiviikkona lähtemään uusittuaan kaikki rustiraudat. Paljon on muitakin veneitä menossa ja lähdössä.

Plotterissa seuraavia lukemia: nopeus (SOG) 7,3 solmua, kurssi (COG) 182 astetta, matkaa jäljellä 560 mpk Opuaan ja 590 mpk Whangareihin. Pyrimme suoraan Whangareihin, mutta katsotaan houkutteleeko Opua satamaansa ennen sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti