maanantai 13. marraskuuta 2017

Kuivilla

Pääsimme kaksi viikkoa suunniteltua aiemmin telakalle, hyvä! Kävimme tutustumassa Norsandiin edellisellä viikolla ja paitsi että paikka vaikutti erinomaiselta, antoi telakkamestari Kevin meille uuden nostoajan. Niinpä ajoimme isänpäivänä Riverside Drive marinasta Norsandiin. Olimme puhelimitse varmistaneet, että nostosilta aukeaa. Sitä korjataan eikä aikataulu aina pidä paikkansa. Olisi ollut tylsää missata nostoaika sillan vuoksi. Ajoitukseen liittyy täällä tietysti myös vuorovesi, nostot tehdään ylävedellä.

Nosto on hieman harhaanjohtava termi, sillä Norsandissa vene vedetään trailerilla ramppia pitkin ylös. Traileriin laitetaan valmiiksi tukiteline ja kun paatti on maapaikalla, vedetään traileri alta pois. Kätevä ja minulle uusi systeemi. Kuvat selittävät paremmin toimintaa.

Odotuslaituri telakan rampin edustalla.
Norsadissa on tilaa 70 veneelle ja kaikki mahdolliset palvelut.


Telineessä on neljä tukipilaria, joiden asentoa säädetään
pyörittämällä vanerikiekosta tehtyä "mutteriväännintä".

Telakkamestari/satamakapteeni Kevinistä tuli
Sindbadin Puikkonen mieleen: rauhallinen ja
ystävällinen tapa toimia. Jokainen vaihe selitettiin
erikseen ja kaikki tapahtui hosumatta.

Kun Manta oli tukevasti trailerin päällä, meidät soudettiin maihin.
Kauhakuormaaja veti veneen kuiville.
Sininen on traileri, sen päällä teline. Trailerissa on hydraulinen
korkeudensäätömekanismi.

Painepesu irrotti paljon maalia. Siitä aiheesta enemmän myöhemmin.
Pesuvesi valui erityiseen kaivoon, joten myrkkymaali ei päädy luontoon.

Pesun jälkeen Manta vietiin paikalleen.
Telineen alle laitettiin puiset tuet, trailerista irrotettiin takapyörät, se laskettiin
matalaksi ja vedettiin pois veneen alta. Kätevää!

Kaksi oikeanpuolista venettä ovat hylätyn oloisia, vasemmalla asuu
pariskunta. Paikka on syrjässä suurimmasta hyörinästä sekä
kaukana muoviveneistä - tällä saa rauhassa tehdä töitä.

Naapuriveneen puutarha! Ei kun omia pottuja kasvamaan :-)


Täälläkin on leopardihylje, vaarattomalta ja hieman huonovointiselta
vaikuttava poikanen. Ehkä marinan leopardihylje on sen emo.

Nyt totuttelemme kuivilla oloon, jonka ikävin puoli on venevessan puute. Pitäisiköhän ostaa portapotti...

Täällä on tiukat ympäristösäännöt eikä edes harmaata vettä (tiski- ja pesuvesi) saa laskea maahan. Naapurilla on kanisterit sitä varten. Telakalla on vessat, suihkut ja pesukoneet sekä grillipaikka. Ehkä laitamme oman grilliterassin pystyyn nyt kun on maata ympärillä.

Kunnostettavaa on paljon, siitä seuraavassa päivityksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti