Pohjan hiekkapuhallus ja maalaus

Maanantaina 13. päivä alkoi tapahtua. Kevin, hiekkapuhaltaja ja satamakapu, tuli sanomaan, että huomenna aloitetaan. Se tuli yllätyksenä, mutta ei muuta kuin hihat heilumaan. Valmisteltavaa riitti, koska kaikkea emme olleet voineet tehdä etukäteen.

Valmisteluun kuului veneen nostaminen tunkilla kahden rautapalkin varaan.
Näin päästään puhaltamaan ja maalaamaan myös kölin alaosa.

Raskain homma oli rakentaa suojateltta vanhoista purjeista. Olimme jo levittäneet niitä maahan ja hakeneet omasta mielestämme riittävän määrän telttaa varten, mutta se ei kelvannut  Kevinille. Hän haki trukilla lisää painavia, isoja purjeita, sekä tikkaita tukipuiksi. Telttaan ja muuhun peittämiseen kului koko päivä.

Vesihiekkapuhallus ulkona, jonka jälkeen kevytpuhallus hallissa.

Onneksi olemme telakan takapihalla ja omalla paikalla pystyi puhaltamaan.
Jokainen veneen siirto nimittäin maksaa.

Tiistaiaamuna valmistelut jatkuivat. Paikalle tuotiin iso vuokrageneraattori sekä tonni vettä ja hiekkaa. Vain vesihiekkapuhallus on sallittu täällä nykyään pölyn minimoimiseksi. Aamupäivällä, kun puhallus alkoi, pakenin kirjastoon. Hanski jäi seuraamaan työn kulkua ja raportoi tekstareilla.

Hyvin lähtee, onhan koko vanha maalipinta osin irti
teräksestä. Ja siis sen vuoksi oli ryhdyttävä tähän urakkaan.

Veden joukkoon sekoitettiin Hold Tight -nimistä kemikaalia hidastamaan ruostumista. Sehän käynnistyy heti, kun teräs on paljas. Aine vaikutti toimivan, mikä näkyy kuvasta.

Hold tight -ruosteenesto huuhtoutui osin pois, kun Hanski pesi kannen.
Ruostevanat niissä kohdin, missä aine ei vaikuta.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona hallissa ollut alumiinivene tuli ulos ja Manta meni sisään. Ja me muutimme airbnb:n sijaan motelliin, koska muuta ei ollut vapaana. Torstaiaamuna työ jatkui.

Manta menossa maalaushalliin. Siisti teräspinta edelleen lukuun
ottamatta niitä kohtia, joista Hold Tight on huuhtoutunut pois.

Hiekkapuhallus numero kaksi hallissa:
ilman vettä teräspinnan puhdistus.

Maalari aloittelemassa osuuttaan. Oli aamupäivä,
ilmankosteus 71% ja laskussa.

Ruiskulla epoksia pintaan (Jotamastic90), 10 litraa per
kerros. Yhteensä 30 litraa, millä pitäisi saada 300 μm.
Pinta-alaksi oli laskettu 46 neliötä.

Meillä puolestaan oli parin-kolmen päivän urakka siivota ulkona. Märkä hiekka oli painavaa ja se oli saatava tarkkaan pois. Purjeiden putsaus ja taittelu vei minulta viimeisetkin voimat.

Hiekkapuhalluksen "teettäminen" telakalla
teettää töitä maksajillakin.

Maalarin kanssa oli sovittu kolmesta epoksikerroksesta ja kahdesta antifouling-kerroksesta. Hänelle määrättiin kuitenkin toinen maalaushomma ja siksi toinen maalikerros ruiskutettiin märän päälle samana päivänä. Onko tämä sitten yksi vai kaksi kerrosta, en tiedä. Perjantaina hän ruiskutti kolmannen (tai toisen) kerroksen. Päätimme telata itse yhden kerroksen lisää, jotta niitä varmasti olisi ainakin kolme. Myös eliöneston maalaamme itse vähän ennen vesillelaskua joskus ensi vuoden puolella. Telauspäiväksi sattui maanantai, syntymäpäiväni, ja taisimme olla väsyneitä, kun ei tullut otettua kuvia. Nyt on yhteensä 35 litraa epoksia pohjassa.

Ruiskun jäljiltä. Telalla ei saa yhtä kiiltävää pintaa.

Hallissa olisi ollut hyvä tehdä pidempäänkin töitä, kun ruostekorjausta, paikkamaalausta, vahaamista ja kaikenlaista pientä riittää. Mutta emme halunneet maksaa motellista, joka kaiken lisäksi oli epäviihtyisä, meluisa ja kylmä (ja lähtiessä paljastui vielä laillisuuden rajoilla keikkuva rahastuskin). Joten torstaina Manta vedettiin ulos ja me muutimme taas venekotiin. Jäin kaipaamaan vessaa ja isoa jääkaappia, mutta olipa ihana saunoa ja nukkua hiljaisuudessa.

Ison urakan onnistuminen näkyy vasta myöhemmin. Edellisestä kerrasta on 8 vuotta, mikä lyhyt aika. Edellisellä kerralla hiekkapuhallus venyi ja maalaus aloitettiin myöhään illalla. Vaikka vene oli hallissa, saattoi ilmankosteus nousta yli 85% kriittisen rajan, mikä puolestaan saattoi olla syynä maalin irtoamiseen. Tai sitten jokin muu yksityiskohta. Maalaus on vaikeaa.

Knaapista rikihela - eka kuukausi telakalla

Kuukausi on kulunut Norsandin telakalla Uudessa-Seelannissa. Olimme niin keskittyneitä kestämään ensin kuuden tunnin ja sitten 18 tunnin lennon, että vasta bussissa matkalla Aucklandista Whangareihin alkoi jännittää missä kunnossa Manta on 14 kuukauden jälkeen. Kansi oli likainen, mutta sisällä ei ollut hometta eikä edes pölyä. Tuuletus oli toiminut. Kaikki oli tallessa ja myös laite kerrallaan lähti toimimaan.
Hissukseen aloimme asettua taloksi, nostella ulkotavaroita kannelle ja laitella sisällä kaikkea paikoilleen.

Ensimmäiset yöt olivat niin kylmiä, että nukuimme makuupusseissa. Aamuisin Eberi puhalsi tunnin lämpöä ennen kuin saattoi nousta ylös.
Kylmät yöt johtuivat korkeapaineen tuomista etelätuulista, ja samanlaista säätä odotamme juuri tällä hetkellä. Kuiva, aurinkoinen ja kylmä korkeapaine on parempi hiekkapuhalluksen ja maalauksen suhteen kuin sateinen ja kostea matalapaine.

Alun perin pohjan puhallus ja maalaus sovittiin meilitse toukokuun alkuun. Maalaushallissa on kuitenkin koko ajan ollut ranskalainen vene, jonka kipparin mukaan hänelle on annettu aikaa toukokuun puoliväliin saakka. Meille vakuuteltiin, että homma aloitetaan 6.5. ja se luki myös työkalenterissa. Hiekkapuhalluksen tekevä Kevin on kuitenkin ollut kaksi viikkoa lomalla ja voisi tehdä puhalluksen aikaisintaan 8.5. - jos sää sallii. No ei salli, tämä viikko on sateista ja kosteaa. Ensi viikolla pitäisi taas korkeapaineen tuulien puhaltaa kosteus pois. Ehkä silloin ranskalaisvenekin on vihdoin valmis ja halli vapaa. Emme turhaan varanneet näihin hommiin aikaa kahta kuukautta.

Pohja vesihiekkapuhalletaan paikalla ja meidän tehtävämme on peittää maa
vanhoilla purjeilla ja lapioda hiekka takaisin säkkeihin (joita on noin 40).
Kun viimeksi lapioin painavaa, mustaa alumiinisilikaattia, vannoin etten
enää koskaan tee tätä hommaa .... never say never.  Vanhoista purjeista
tehdään myös jonkunlainen puoliteltta suojaksi pölyn leviämiseltä.

Purjeneuloja Jean-Francois Richeux (Nautilus Sails) toi uuden isopurjeemme heti tulon jälkeisenä sunnuntaina ja olin ilmeisesti vielä sen verran jetlagissa, etten älynnyt ottaa kuvan kuvaa! Olemme työn laatuun ja purjeeseen todella tyytyväisiä. Kannatti etsiä ammattilainen eikä tyytyä halvimpaan.

Aika ei tietenkään ole ollut pelkkää odottelua, vaan työtä ja valmistelua on riittänyt. Hanski asensi neljä uutta Vetuksen kattoluukkua, jotka olimme ostaneet täältä viimeksi. Jorma Julku oli tehnyt niihin kehykset vanerista ja lasikuidusta, koska uudet ikkunat olivat pienemmät kuin vanhat.
Masto otettiin alas heti pääsiäisen jälkeen, muuten vene ei mahdu halliin. Samalla vaihdamme vanhat vantit uusiin.

Masto on kätevästi lähellä venettä.

Kattopaneeli piti ottaa alas luukkuremotin ajaksi.

Kaikki olisikin mennyt liian hyvin, ellei rikaajan apupoika olisi hajottanut yhtä saalingin päätä. Oli tiedossa, että osat on hankala irrottaa vanteista, ja Hanski olisi tehnyt sen itse, jos olisi ollut tarvittavat työkalut. Satuimme paikalle rikipajaan sattumalta, kun hän alkoi hommiin, ja otteista näki, ettei kokemusta ollut. Kun rikaaja itse tuli paikalle, hän pyysi meitä poistumaan turvallisuussyistä. Hanski pyysi kauniisti jättämään työn vaikka kesken, kunhan osa ei vain menisi rikki. No yksi meni. Emme kallistaneet enää korvaa apupojan korjausajatuksille, vaan veimme kaikki neljä saalinkipäätä pois.

Saalinkipään alaosa murtui rikipojan käsittelyssä.

Hanski mietti pari päivää kuinka osan voi korjata. Kun hän oli keksinyt sen, piti löytää sopivaa alumiinia. Kävimme penkomassa käytettyjen venetarvikkeiden kaupan laatikoita, heikkona toiveena löytää jopa samanlainen osa. Sitä ei löytynyt, mutta löytyi knaapi. Ihmemies sorvasi knaapista saalinkihelan! Olin kyllä luottanut Hanskiin koko ajan, tiesin että hän ratkaisee asian. Iso helpotus, ainoana tappiona apupojan 6 tunnin työveloitus ja 25 euron knaapi.

Miten nämä liittyvät toisiinsa?

Knaapin alaosasta uusi osa. Yksi hankalauus oli saada uuteen osaan
puolikkaat urat. Hanski käytti knaapia avuksi siihen (urat oikealla).

Tyytyväinen eikä syyttä!

Uuden osan koesovitus. Hyvältä näyttää.

Kun Manta ensi viikolla (tähän täytyy nyt uskoa) menee maalaushalliin, emme voi asua veneessä. Lähistöllä ei ole motelleja tai muita edullisia majoituspaikkoja, joten aloin hakea asuntoautoa. Vaikka sesonki on ohi, ne ovat todella tyyriitä lukuun ottamatta tila-autoja, jotka on muutettu "asuttavaksi" siten, että takapaksissa on patjat ja takaluukun takaa paljastuu keitin ja vesikanisteri. Ajatus pimeistä, pitkistä illoista ja kylmistä öistä romutti tämän vaihtoehdon. Kunnes Dennis tuli apuun.

Tutustuin venesuunnittelija Dennis Harjamaahan (Artnautica) joskus vuonna 1996, kun hän asui Suomessa ja oli juuri suunnitellut ensimmäisen veneensä (Felix 6.5 esiteltiin Vene-lehdessä 4/1997). Sitten hän muutti Uuteen-Seelantiin ja tapasimme vuonna 2002, kun viimeksi olimme täällä (Kristiinan lokikirja).

Denniksen uusin venemalli on upea ja erikoinen: 58-jalkainen vähän kuluttava alumiininen matkamoottorivene (LRC58). Niitä on tehty viisi, joista yksi toimii Denniksen kotina. Kun englantilainen LRC58 ajoi Marquesassaarilta Panamaaan, 3800 mpk vastatuuleen, polttoainetta kului 0,8 litraa/mpk 7-8 solmun matkavauhdilla. Ei paha! Kulutus on saatu kuriin paitsi aluksen keveydellä ja vesilinjalla myös sillä, että potkurin kallistuskulmaa voi säätää, ja että moottorin lämpötila on optimoitu. En ihan ymmärrä tätä kaikkea teknistä, mutta Denniksen paatilla voi siis kiertää pallon ja vielä ilman että joutuu kallelleen :-).
Kävimme Denniksen veneellä juuri ennen lähtöä Suomeen tammikuussa 2018. Nyt Dennis veneineen on vaihtanut Aucklandin maisemat Kerikerin vihreyteen. Auto jäi Aucklandiin ja hän tarjosi sitä käyttöömme. Niinpä körötimme pitkäperjantaina bussilla Aucklandiin ja haimme Subarun. Aivan loistavaa!

Dennis Harjamaa ja s/y Koti Aucklandissa 2018. .

Auto helpottaa asioita suunnattomasti. Olen alustavasi varannut edullisen (25 e/yö) airbnb:n noin 10 kilometrin päästä. Saimme kaasupullon täytettyä ja ankkurin galvanoitua. Kauppareissut hoituvat edelleen polkupyörällä, jotta saan liikuntaa, mutta auto mahdollistaa myös hengähdysretket pois telakalta. Sellaisen teimme sunnuntaina Whangarei Headsiin, jossa kävelimme pari tuntia nauttien kauniista maisemasta. Lintujen laulu, puiden suhina ja aaltojen kohina olivat lepoa telakan jatkuvalle taustamelulle.

Ensimmäinen vapaapäivä tuli tarpeeseen. Whangarei Heads.

Meillä oli viikon verran mukavaa seuraa padasjokelaisen s/y Sissin porukasta.