sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kahdeksan päivää Australiassa

Pieni raapaisu valtavaan maahan: kahdeksassa päivässä ehtii nähdä kengurun, koalan ja krokotiilin sekä ruuhkan moottoritiellä. Ehtii myös uida sademetsän vesiputouksilla ja nauttia Brisbanen mainioista ravintoloista.


Kaikkein parasta oli kuitenkin sukulaisten tapaaminen. Kiitos Juhana & Hanna, Krisse & Tuula!

Ensin lensimme Townsvilleen Aulin serkun perheen luo.

Jouluiloa!

Townsvillen näköalapaikka Castle Hill.
Jouluaaton kylpy sademetsässä.

Pojat ja Hanna. Vesi oli virkistävää, noin 20 C.

Perinteiset jouluruuat: rosollia, silliä, lohta ja ruisleipää - nam!

Kinkku ja laatikot luomassa joulutunnelmaa.

Jouluateria kesti lasten mielestä liian pitkään...


Valkoisessa kotelossa on etikkaa, joka auttaa meduusan polttamaan.

Meduusat ovat kuitenkin hengenvaarallisia eikä mereen voi
mennä myöskään krokotiilien vuoksi.

 Sitten tuhannen kilometrin päähän etelään Brisbaneen Hanskin serkkua ja tämän vaimoa tapaamaan.



Kris ja Tuula muuttivat kolmen lapsensa kanssa Australiaan
20 vuotta sitten.

Serkukset ovat tavanneet viimeksi 1960-luvulla!

Brisbanen keskustaan on tehty turvallinen hiekkaranta.



Kävimme naapuriosavaltiossa, kristallipuistossa.
Kristallit syntyvät laavan sisällä olevassa kuumassa kuplassa.

Istuimena kivettynyttä puuta 250 miljoonan vuoden takaa.

Kenguruita oli eläintarhassa eri kokoisia ja värisiä.
Häntä tukee istuessa.

Kesy ja peloton, mutta kumpi?

Koalat syövät eukalyptuspuun lehtiä, joka on niin ravintoköyhää, että
vuorokaudesta kuluu nukkumiseen 20 tuntia.

Kris ja Tuula vetävät Brisbanen Suomi-radiota ja YLE teki heistä jutun, jonka voi lukea täältä.
Ja olkaa tarkkana, jossain vaiheessa Suomi-radiosta tulee Tuulan tekemä juttu meistä.


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti