Pääsiäissaarella

Keskiviikkoaamuna laskimme ankkurin Hanga Roan, Pääsiäissaaren ainoa kylän, edustalle. Matkaa Robinsonilta oli kertynyt 1871 meripeninkulmaa ja aikaa oli kulunut 14 vrk ja 20 tuntia. Viimeisenä vuorokautena jouduimme navakassa tuulessa jarruttelemaan pienin purjein, ettemme saapuisi yön pimeydessä.

Laivasto kutsui VHF:llä (englanniksi!) jo lähestyessämme ja antoi tarkat ohjeet ankkuripaikasta. Alue on rajattu punaisilla poijuilla ja on korallikasvuston ulkopuolella. Neljä muuta matkapurtta keikkui aallokossa. Pääsiäissaarella ei ole satamaa eikä mainigilta suojaisia lahtia. Keikutus Hanga Roan edustalla oli melkein samaa luokkaa kuin merellä.

Maihin meno oli oma seikkailunsa. Aallot murtuivat kahden puolen matalaa väylää, joka johti pieneen venepoukamaan. Katsoimme ensin mallia muista ennen kuin lähdimme tyrskyjen väliin. Onneksi meillä on iso, kovapohjainen kumivene ja 10 hepan moottori, jolla pääsee 20 solmua. Silti jännitti lähestyessämme valkoisia kuohuja. Surffarit lautailivat kummallakin puolella, kun kaasu täysillä ryskytimme menemään. Väylällä maininki ei nostata murtuvia aaltoja - kuin joskus. Pääsimme hieman pöllämystyneinä ja erittäin tyytyväisinä venepoukamaan, jossa paikallisten vankat avoveneet oli kiinnitetty rantaa kiertävään betonilaituriin. Maihinnousu laiturille oli helppoa. Venevalkamassa oli kahviloita, ravintoloita ja kaksi sukellusfirmaa. Laitesukellus on näissä kirkkaissa vesissä suosittua.

Tyrskyjen välistä jollasatamaan.

Pääsiäissaarella asuu nykyään lähes 6000 asukasta ja pääelinkeino turismi hallitsee katukuvaa. Hanga Roa on viihtyisä: matalia taloja, kukkia, puita, pensaita, siistit kivetyt kadut. Paljon kahviloita, ravintoloita sekä matkamuisto- ja vaatekauppoja, mutta kukaan ei tyrkyttänyt mitään ja ilmapiiri oli mukava. Etsimme pesulaa, joka olikin lopettanut toimintansa. Sitten kävelimme laivaston esikuntaan, josta pankkiautomaatin ja prepaid-kortin latauksen jälkeen etsimään kaupungin toista pesulaa. Se oli kiinni, olihan lounasaika, joten mekin menimme syömään. Saimme pyykit jätettyä, minkä jälkeen väsymys alkoi painaa ja palasimme veneelle. Paluu oli yhtä jännittävä kuin meno, nyt ryskimme vasten teräviä maininkeja. Uni tuli aikaisin, olimme eläneet manner-Chilen aikaa. Täällä kello on kaksi tuntia vähemmän eli aikaero Suomeen on 7 tuntia. Nukkuminen oli katkonaista veneen rullauksen vuoksi, mutta ainakaan ei tarvinnut herätä vahtiin.

Itse satama on suojainen.

Torstaiaamuna oli tarkoitus jatkaa kesken jääneitä toimia. Vene-lehden jutun lähettäminen ja postilähetyksen perään kyseleminen olivat listalla ensimmäisinä. Pyykitkin piti hakea, blogiin ladata kuvia ja ostaa vihanneksia. Kun olimme lähdössä maihin, laivasto ilmoitti, että klo 11.30 veneelle saapuu terveystarkastaja. Proseduuri oli tuttu Puerto Williamsista: viranomainen käy läpi vihannekset, hedelmät, liha- ja muut tuoretuotteet sekä roskat, mutta yleensä veneen saapuessa toisesta maasta. Ilmeisesti eristetyllä saarella oli samanlaiset säännöt: maihin ei saanut viedä sellaista, mikä voisi vaarantaa paikallisen ekosysteemin, vaikka kaikki ruokamme olikin peräisin Chilestä. Maihinmeno peruuntui, mutta viranomaista ei koskaan kuulunut. Sen sijaan tuuli yltyi ja kääntyi pohjoiseen. Laivasto otti yhteyttä lahdella oleviin veneisiin ja suositteli siirtymistä saaren eteläpuolella olevaan ankkurilahteen. Yksi toisensa jälkeen veneet nostivat ankkurin. Suunnittelimme, että Hanski vie minut maihin hoitamaan asiat ja lähdemme sen jälkeen, mutta tuuli yltyi ja niin mekin lähdimme.

Hanga Roan ankkuripaikka.

Täällä nyt keikumme, neljä purjeventtä ja yksi katti. Tuulelta suojassa, mutta etelästä tulevan mainingin armoilla. Ei siis rauhaisaa yötä odotettavissa. On vaikeaa nukkua, kun sisukset rullaavat. Tuuli pysyttelee pohjoisen puolella muutaman päivän, ja pääsemme kylille vasta sen käännyttyä.

10 vuorokautta

Leppoisa meno on jatkunut. Välillä tuulee hiukan navakammin, välillä on tyyntä, kuten eilisestä yöstä alkaen. Sään suhteen ainoa huoli onkin tuulen puuttuminen. Se on pieni huoli, mikä on tehnyt tästä matkasta stressittöman ja mukavan, aivan toista kuin Argentiinan rannikon oikutteleva sää ja Etelä-Chilen hirmutuulet. Emme ole juurikaan ajatelleet perilletuloa tai laskeneet jäljellä olevia päiviä. Merellä on ollut helppo olla.

Ainoa pikku haveri saattui muutama päivä sitten, kun spinnun nostimen ploki irtosi mastosta. Kiinnike oli kulunut poikki. Ylhäällä oli silloin genaakkeri, mutta saimme sen hyvin alas. Sitten Hanski kiipesi heiluvaan mastoon vaihtamaan plokin. Ensimmäisen kerran elämässään hän totesi, että huipulla vähän pelotti. Ajoittain mies oli tarrautunut mastoon neliraajaotteella. Puosun tuoli oli kuitenkin varmistettu ison nostimella ja turvavaljaalla.

Meren väri on vaihtunut tummasävyisestä kirkkaan siniseksi. Meriveden lämpötila on lähes 28 astetta. Ämpärisuihku kannella ei tunnu enää kylmältä. Aamupäivällä aurinko porottaa avotilan kuumaksi, mutta emme ole virittäneet katosta upean öisen tähtitaivaan vuoksi. Aurinko kiertää iltapäivällä keulan puolelle ja avotila jää varjoon. Yöksi onneksi viilenee riittävästi. Lämpö on ihanaa, olin jo unohtanut kuinka helppoa on vetää vain t-paita ja shortsit ylle.

Eilen illalla rapalan vieheeseen kävi kiinni pieni (3,5 kg) tonnikala. Se ei taistellut vastaan, vaan tuli kerralla kelaamalla sisään ja nostettiin kannelle. Illallinen, täyteyt munakoisot, oli jo uunissa, joten vasta tänään kokkasin punalihaisesta kalasta, sipulista ja paprikasta fajitaksien täytettä. Ranskankerman korvike syntyi sekoittamalla tuorejuustoa ja maustamatonta jugurttia. Oli todella hyvää! Huomiseksi on kalaa jäljellä, ehkä paistamme pihvit.

Rapa Nuille on matkaa 560 mpk eli noin viisi päivää. Huomenna pitäisi purjeiden taas pullistua.

Radioyhteys on ollut hyvä ja olen laittanut karttaan päivittäin sijaintimme lyhyen englanninkielisen tekstin kera. Tekstin saa näkyviin viemällä kursorin täpän päälle. Joskus kartan skaalaa pitää muuttaa nähdäkseen edellisten paikkamerkintöjen tekstit. Kartta löytyy yläpalkin Sijainti/position -linkistä.

Mahi mahi

Piti päivittää blogi jo eilen, mutta hyvä että unohtui, nyt on kerrottavaa. Olin juuri ottanut pussisuihkun peräkannella, kun kela vinkasi. Kala! Ilman silmälaseja, märkä tukka naamalla yletyin kaasukahvaan ja pysäytin vauhdin. Olimme ajaneet puolesta pävästä koneella, kun tuuli ei riittänyt edes spinnulle. Hanski otti vavan ja samassa kullanhohtoinen vonkale hyppäsi korkealle ilmaan. Mahi mahi, dorado, kultamakrilli - kauniilla kalalla on monta nimeä.

Hanski aloitti väsyttämisen. Emme juuri puhuneet, niin jännittyneitä olimme. Halusimme kalan. Minä syödä sen, Hanski taistella ja syödä. Kala jaksoi vetää ja hyppiä. Hanski kelasi ja päästi siimaa. Kun mahi tuli tarpeeksi lähelle venettä, se sai uutta intoa vetää ja venkoilla. Ajoimme hissukseen eteenpäin ja väsytimme kalaa. Voitto ei ollut vielä lainkaan varma, vaikeinta oli kalan saaminen veneeseen. Koukku ja nuija olivat valmiina, samoin Kap Verdeltä ostettu paloöljynmakuinen viina tainnuttamiseen.

Tunnin kuluttua mahi alkoi väsyä ja tuli perässä kyljellään, mutta vielä kerran se sai lähestyvästä lopustaan voimia venkoilla. Otin vavan, Hanski oli valmiina kalakoukun kanssa. Isku! Koukku irtosi pyristelevästä kalasta. Se sai uutta puhtia, ja oli annettava vielä kerran siimaa. Uusi yritys ja kala nousi peräkannelle. Hanski painoi sitä kaikin voimin kanteen, sillä nyt alkoi 15 minuuttia kestävä kuolinkamppailu, sätkiminen ja potkiminen. Liukas ja voimakas mahi olisi vielä voinut päästä vapauteen. Lopulta uskalsimme nauraa ja hihkua! Meillä oli tuoretta kalaa ainakin kolmeksi päiväksi. Kalapuntarin lukema osoitti 9 kg.

Panin heti perunat tulelle ja tunnin kuluttua istuimme avotilan pöydän ääressä syömässä voissa paistettua mahi mahia. Moottorointi ei enää harmittanut. Tarvitaan riittävästi vauhtia (nyt 5 kn), että kala kiinnostuu vieheestä. Tällä kerralla punainen mustekala toimi.

Tämän päivän toinen erikoisuus oli aamupäivällä bongtut kaksi isoa valasta. Aiemmin ei merinisäkkäitä ole näkynyt.

Sitten tavallisimpiin asioihin.

Vauhdikkaan alun jälkeen tuuli on päivä pävältä tyyntynyt ja vuorokausimatkat lyhentyneet: 144 mpk, 133 mpk, 85 mpk ja tänään lauantaina 97 mpk. Tulimme pari vuorokautta genaakkerilla, osan aikaa toiselle puolelle spiirattu genoa. Kurssi mutkittelee plotterin ruudulla kuin emme osaisi päättää minne mennä. Mutta se kuvastaa tuulen suunnan vaihtelua.
Olemme pyrkineet luoteeseen, korkeapaineen yläpuolelle. On tasapainottelua, kuinka paljon pohjoiseen eli pois kohteesta suuntaa. Suoraan kohti Rapa Nuita (Pääsiäissaarta) ei kannata mennä, sillä silloin joutuu useiksi päiviksi korkeapaineen tyveneen. Nyt toivomme pläkän jäävän yhteen päivään ja silloin on varaa ajaa koneellakin. Vaikka polttoainetankit ovat täynnä, voi Rapa Nuilla olla hankala saada dieseliä - joka tapauksessa se on tuotava maista kanistereilla.

Vesikone tekee puolisuolaista vettä. Hanski tutki laitetta ja totesi sen olevan mekaanisesti rikki. Ei hajuakaan miksi. Ennen lähtöä kone teki hyvää vettä. Vesi on liian suolaista juomiseen, mutta tiski- ja pesuvedeksi se käy.

Vahtivuorot ovat pyörineet neljän tunnin jaksoissa. Vahdissa ei juuri ole tekemistä, joten kirjoja kuluu yksi yössä. Joka ilta olemme radiopuhelinyhteydessä yksinpurjehtija Hansiin matkalla Pto Monttista Marquesassaarille.

Hummerikeittoa

Viña del Marin pursiseura, Club de Yates de Higuerillas, järjestää vuosittain regatan Valparaisosta Robinson Crusoelle. Tänä vuonna siihen osallistui viisi hyvin erilaista purtta: suurin ja nopein oli 50-jalkainen X Yachts, pienin ja viimeksi saapunut 31-jalkainen Bavaria. Veneitä saattoi kaksi laivaston alusta.
Yllätykseksemme yksi regatan osallistujista oli tuttu: mukava chileläinen perhe niin ikään 50-jalkaisella X:llä nimeltä Patagonia I. Olimme kyljittäin Puerto Williamsissa ja myös he osallistuivat Kap Hornin 400-vuotisjuhlaan. Silloin perhe oli pitkällä matkalla X Yachtsin tehtaalta Tanskasta kotisatamaansa Valparaisoon.

Sunnuntai-iltana paikalliset kalastajat tarjosivat regatan kunniaksi saaren perinneruokaa, peroladaa eli hummerikeittoa. Kun kalastajat aikoinaan lähtivät aamulla pyyntireissulle, he panivat veneessä kattilan porisemaan. Liemen joukkoon heitettiin hummerin paloja, perunaa ja mausteita. Nykykeittoon kuuluu lisäksi spagettia (!) ja porkkanapaloja. Ennen arkisesta hummerista on tullut harvinaista juhlaruokaa.
Olimme syöneet valtavan - ja erittäin maukkan - myöhäisen kala- ja salaattilounaan paikallisessa kuppilassa, joten otimme hummerikeittoa vain maistiaisen verran. Hyvää oli! Kanssamme tuli juttelemaan porukan englanninkielentaitajat, yksi kerraallaan, pitäen näin ulkomaalaisvieraista kohteliaasti huolta. Mukavan päivän mukava ilta, ja meille erityinen: seitsemän vuotta sitten sanoimme tahdon.

Ennusteen mukaan edessä on heikkotuulisia päiviä ja päätimme lähteä huomenna tiistaina kohti Pääsiäissaarta, kun vielä jonkun päivän tuulee. Suuntaamme suoran kurssin sijaan luoteeseen/pohjoiseen saadaksemme tuulta.

Havaintomme Humboldtista ei ollut tuulesta temmattu: paikallisten mukaan merivesi Juan Fernándesin saarilla on 2-3 astetta normaalia 18-19 C astetta lämpimämpää. Hummereita on vähän ja niitä on kuollut - ilmeisesti mertoihin. Kalastajat ovat saaneet pieniä tonnikaloja, joita ei yleensä täällä ole. Saapi nähdä, ovatko pasaatituulet heikkoja. Maailman sääolosuhteet eivät ole yhtä vakaat kuin ennen, muutos voimistuu. Purjehtijakaan ei enää välttämättä saa ostettua hummeria Robinson Crusoella.

Isla Robinson Crusoe

Löysimme kirjaston, jossa on netti. Ei wifiä, vaan piuhan päässä oleva kone, johon saa varata tunnin ajan. Tuli ihan vanhat ajat mieleen. Tähän saakka tämä on ollut tosi autiosaari: ei nettiä! Ainoastaan puhelimissamme toimivan chileläisen prepaid-kortin edge-yhteys (muistaako kukaan edes mikä edge on: hitaampi kuin 2G). Toivon kirjastossa saavani kuvia blogiin.

Tiistaiaamuna saari oli lahella ja kaukana, suoraan tuulessa.

Keskiviikkoaamun valjettua ajoimme satamalahteen.

Paikallisen naisen mukaan saarella asuu nykyään tuhat ihmistä. Vuoden 2010 tsunami pyyhkäisi rannasta kaiken pois ja jälleenrakennus on yhä käynnissä. Viranomaiset viivyttelivät tsunamihälytyksen antamisessa ja 16 ihmistä kuoli. Olisi menehtynyt useampikin keskellä yötä, mutta 12-vuotias tyttö heräsi, näki lähdella poukkoilevat veneet ja juoksi soittamaan torin hätäkelloa.

Nakyma satamalahdelle. Laituriin on helppo jattaa jolla.

Tsunami oli isku turismille, mutta nyt toiminta näyttää elpyneen. Kylässä on aika monta pientä majataloa, jokusen turistin näköisenkin olemme bonganneet.
Kyläläiset ovat cooleja, kaikkia tervehditään kuten pikkupaikoissa on tapana, mutta emme herätä sen enempää kiinnostusta. Pikkuisissa kaupoissa on kaikenlaista kuivamuonasta juustoon ja jopa jäätelöön, mutta mitään tuoretta ei ole. Ei sen puoleen, että olisi vielä tarvis: meillä on kaikkea salaatista tomaatteihin.

Rantakaistale on kapea, sen jalkeen kyla levittaytyy rinteille.

Eilen ostimme kalastajalta fileen jotain tuntematonta valkolihaista lajia. Hieman sitkeä, mutta hyvä. Kuuluisia hummereita ei ole näkynyt. Lahdella on kymmeniä avonaisia paatteja, osa lähtee aamulla merelle ja tulee illalla kalansaaliin kanssa takaisin.

Tama paatti oli lahdossa viemaan tavaraa 70 mpkn paassa olevalle Aleksander Selkirk -saarelle.

Niin siitä saapumisesta vielä. Kun saari jo näkyi ja matkaa oli jäljellä enää 40-50 mpk, vastatuuli alkoi voimistua. Pohjoistuulella tämä lahti on kelvoton, joten kiire loppui siihen. Eteläisiin lahtiin ei ollut järkeä mennä, sillä tuuli kääntyisi 180 astetta keskellä yötä. Luovimme 15 sekuntimetrin tuulessa koko päivän ja yön. Päivällä se menetteli, mutta yön pimeydessä tuntui hullulta ryskiä edestakaisin. Keskiyöllä saapui rintama puuskineen ja sadekuuroineen. Sitä kesti toista tuntia ja sitten tuuli kääntyi. Purjehdimme minimipurjeilla hissukseen saarta ympäri ja aamulla olimme satamalahden kohdalla. Oli vielä pimeää, joten odottelimme. Vasta klo 8-9 näki riittävästi. Ja lahdella olimme tyytyväisiä viivyttelystä, sillä se oli täynnä veneitä ja poijuja, osa näkymättömiä muovipullomallia.



Armadasta ohjattiin meidat lahden italaidalle.
Torstaina tuli paikallinen purjevene Valparaisosta ja viikonloppuna
on saapumassa kokonainen regatta, saasta riippuen 5-10 venetta.

Vaikka satamalahti on saaren pohjoispuolella, vallitsevalta tuulelta suojassa, viuhuu tuuli alas jyrkkiä vuorenrinteitä, 15-20 m/s helposti, eikä nyt ulkona edes tuule kovaa. Laitoimme tandemankkurin ja 40 m kettinkiä 10 metriin. Pohjassa on hyvä pito. Yöllä viuhui niin, että tuli ihan tuulinen Tulimaa mieleen, mutta nukuimme rauhassa tuplaan luottaen.

Robinson ja Aleksander

Maata näkyvissä! Robinson Crusoen vuoristoinen siluetti piirtyy harmaana taivaanrannassa. Nimeistä huolimatta edessä oleva saari ei ole Daniel Defoen romaanin saari, sillä se sijaitsee Karibialla, siis aivan eri valtamerellä. Mutta tämän saaren tarina inspiroi Defoeta ja se on fiktiotakin kiinnostavampi: skotlantilainen merimies Aleksander Selkirk jätettiin saarelle vuonna 1704, ja kului 4 vuotta ja 4 kuukautta ennen kuin hän pääsi sieltä pois. Naapurisaaren nimi onkin Aleksander (Alejandro) Selkirk.

Espanjalainen Juan Fernández rantautui saarille vuonna 1563 ja antoi niille nimet Más a Tierra ja Más Afuera - lähempänä maata ja kauempana maata. Nimet vaihdettiin vuonna 1935, kun saariryhmästä tuli luonnonpuisto. Robinsonilla asuu vuoden ympäri noin 600 henkeä ja siellä on Chilen laivastoasema. Selkirk-saarella asuu kesäkautena viitisenkymmentä hummerinpyytäjää. Robinson Crusoen lounaispuolella on pieni Santa Claran saari. Matkaa mantereelle Valparaisoon kertyy noin 350 mpk.

Daniel Defoe julkaisi huippusuosituksi ja maailmankuuluksi nousevan romaaninsa vuonna 1719. Vaikka ei olisi kirjaa edes lukenut, jokainen yhdistää Robinsonin nimen autiosaareen, ja tietää, kuka oli Perjantai.
Defoe ei ollut täysin uskollinen tositarinalle: Robinson pelastuu ainoana laivan haaksirikosta ja elää tuntemattomalla saarella viljaa viljellen ja vuohilaumaa kasvattaen peräti 28 vuotta. Toisin kuin Robinson, Selkirk ei kohdannut ihmisiä eikä hänellä ollut seuranaan papukaijaa tai koiraa.

Seuraava kertomus perustuu sekalaisiin nettilähteisiin, mutta kirjallinenkin aikalaisdokumentti on olemassa, kapteeni Woodes Rogersin "A Cruising Voyage Round the World" (1712). Se olisi mielenkiintoista lukea.

Aleksander Selkirk syntyi vuonna 1676 nahkurin perheeseen. Pojasta kasvoi räyhäsuu rettelöitsijä, ja kun hänet haastettiin käräjille, hän pakeni merille. Brittilaivastossa Selkirkistä tuli taitava navigaattori ja hän yleni perämieheksi. Tuohon aikaan englantilaiset ryöstivät kuninkaallisella lupakirjalla espanjalaisia ja ranskalaisia laivoja. Vuonna 1703 Selkirk liittyi kaapparilaiva Cinque Portsin 90 hengen miehistöön.

Más a Tierra oli laivoille hyvä tukikohta: vehmaalla saarella on iso ankkurilahti ja juomavettä, sijainti sopivalla etäisyydellä espanjalaisten kultalaivojen reitiltä. Saarella eli vuohia, joita merimiehet olivat jättäneet maihin - sekä laumoittain laivojen mukana tulleita rottia ja kissoja.

Cinque Ports oli ollut kuukauden päivät Más a Tierran lahdessa jahdattuaan puoli vuotta espanjalaisia pitkin rannikkoa. Laiva oli huonossa kunnossa: laivamadot olivat syöneet puun haperoksi, mutta kapteeni Thomas Stradling halusi lähteä uudelle ryöstöretkelle. Selkirkin mielestä laiva oli ensin kunnostettava, minkä hän ilmaisi kärkkäästi. Kopeaksi ja hienostelevaksi luonnehdittu 21-vuotias kapteeni Stradling ja 28-vuotias perämies Selkirk ajautuivat ilmiriitaan, ja kapteeni määräsi Selkirkin jättämään laivan. Laivavene souti vielä raivoa puhkuvan Aleksanderin merimiesarkkuineen maihin. Raivo muutui pian huoleksi: ettehän oikeasti jätä minua yksin autiolle saarelle! Mutta Cinque Ports purjehti pois epäuskoisen Selkirkin seisoessa rannalla. Sitten hän kaivoi rommipullon merimiesarkustaan ja joi itsensä kaatokänniin.

Rotat kiusasivat rannalla nukkuvaa ja juopottelevaa Selkirkiä. Myöhemmin hän opetti villikissoja pitämään rotat loitolla. Mutta kului aikaa ja rommia ennen kuin Selkirk ryhdistäytyi. Olisiko oloa helpottanut tieto, että Cinque Ports upposi pari kuukautta myöhemmin.

Selkirk rakensi majan ja teki tulta hieromalla puukeppejä yhteen. Saarella kasvoi hedelmiä, marjoja ja useita syötäviä kasveja. Hän keräsi linnunmunia ja pyydysti rantavedestä rapuja ja kalaa. Vuohia hän ampui musketilla. Kun ruuti ja kuulat loppuivat, Selkirkin kunto oli noussut niin, että hän pystyi juokemaan vuohen kiinni. Vuohista hän sai lihan lisäksi maitoa, josta oppi tekemään juustoa. Nahoista hän ompeli vaatteita; nahkurin poika osasi käsitellä ja parkita vuotia.

Selkirk tähysti jatkuvasti merelle, sillä ennemmin tai myöhemmin jokin laiva poikkeaisi taas saarella. Kun laiva sitten saapui, se oli Selkirkin suureksi pettymykseksi espanjalainen. Selkirk pakeni saaren uumeniin ja tuli esiin vasta kun espanjalaiset olivat lähteneet. He olivat tuhonneet hänen majansa ja tavaransa, sammuttaneet tulen ja tappaneet vuohen.

Vihdoin helmikuussa 1709 lahteen ankkuroi kaksi englantilaista laivaa. Selkirk pääsi pois saarelta ja jatkoi kaapparimerimiehen elämää. Vuonna 1714 hän palasi kotikylään Skotlantiin ja kertoi tarinaansa kapakoissa ateriaa tai ryyppyä vastaan. Selkirk viihtyi maissa vain muutaman vuoden, ja pestautui uudestaan laivastoon. Hän kuoli 45-vuotiaana keltakuumeeseen HMS Weymouthilla Gambian rannikolla.

Missä Humboldt?

Olemme päässeet hienosti vauhtiin, ensimmäinen vrk 156 mpk. Alku oli kuitenkin rauhallinen. Vietimme kaksi yötä ankkurilahdissa, ensin Isla Puluquilla poijussa, sitten Bahia Abtaossa, josta on n. 13 mpk Canal Chacaoon. Laitoimme Mantan lopullisesti merikuntoon, mm. käärimme ja kiinnitimme "autopackin" (puomilla oleva purjesuoja) liepeet niin, että isopurjeen puomiliikin näkee eikä suojus lepata tuulessa. Kokkasin reilun aterian porsaanfilettä ja uunijuureksia. On hyvä olla ensimmäiseksi meripäiväksi ruoka valmiina, sillä tulen aina aluksi merisairaaksi. Nytkin lievä meritauti esti istumasta illalla radion ääressä ja sijaintimerkintä jäi laittamatta. Ehkä tänä iltana olo on kohentunut.

Canal Chacaoon neuvotaan menemään tuntia ennen ylävettä, mutta ajankohta oli perjantaina valoisaan aikaan illalla klo 18, eikä ole mukava lähteä merelle yötä vasten. Hanski laski, että jos nostamme ankkurin heti aamun ensi kajossa, ehdimme juuri kanavan läpi ennen kuin virta kääntyy vastaiseksi. Chacaossa virtaa 6-8 solmua, eikä sitä vastaan pääse. Suunnitelma onnistui loistavasti. Myötävirta alkoi antaa vauhtia jo paljon kanavan ulkopuolella, kapeikossa menimme 10 solmua. Oli tyyni, kaunis aamu, ei sumua, mikä on epätyypillistä Chacaolle. Ilmottauduimme klo 10 VHF:llä Armadan kontrollipisteessä (Corona Radio) ja oikaisimme Paso Cacolista avomerelle. Siellä vastaan tuli terävä, iso mainiki, vaikka oli tyyntä. Virta oli siinä vaiheessa kääntymässä vastaiseksi, mikä oli hyvä: maininki ja virta samaan suuntaan. Nyökimme syvään veteen, jossa meno tasoittui. Iltapäivällä alkoi tuulla ja painelimme 7-8 solmua, ensin laitamyötäistä, yöstä alkaen virsarilla myötäistä.

Humboldtinvirta antoi eilen oman pienen lisänsä, noin puoli solmua, kunnes se aamulla oli puoli solmua vastaan! Nyt päivällä merivirtaa ei ole lainkaan ja meriveden lämpötila on kohonnut 15:stä 19 asteeseen. Tämä ihmetyttää. Humboldtinvirta on kylmä merivirta Perun ja Chilen rannikolla. Pohjoisessa se kaartaa länteen ja pitää jopa Galapagoksen vedet viileinä. Sen nopeus on kirjojen mukaan 0,5-1 solmua, mikä antaisi mukavan 12-24 merimailia vuorokaudessa ekstraa. El Niño -vuosina Humboldtinvirta on olematon tai kääntyy jopa virtaamaan etelään, mutta edellinen vuosi oli El Niño - voiko se vielä jatkua? Juuri perulaiset kalastajat huomasivat aikoinaan (en muista vuotta) veden lämpenemisestä ja kalan katoamisesta, että jotain on pielessä. Asia havaittiin joulun aikoihin, mistä ilmiö sai nimen (Jeesus) Lapsi, El Niño.

Jos joku tietää tai löytää selityksen Humboldtinvirtaan, niin kirjoita kommentteihin. Luemme sitten kun pääsemme nettiin. Ehkä vuorokauden havainto on liian suppea, mutta vastavirta täällä kuulostaa perin oudolta. Olemme 100 mpk rannikosta, hieman Valdivian pohjoispuolella. POS 39* 28' S 075* 34'W (klo 15 UTC).

Lähtö Puerto Monttista

Hanski irrotti jo sähköjohtoa, kun muistin että blogipäivitys on tekemättä. Vesi on tankattu, marinamaksu maksettu ja ruokaa kannettu viimeiset viikot veneeseen enemmän kuin koskaan. Eilisen kovan pohjoistuulen ja sateen jälkeen taivas on poutainen ja meri tyyni. Mielialakin on varsin tyyni, mutta pieni jännitys kuplii kuitenkin. Siitä on pitkä aika, kun viimeksi purjehdimme valtamerellä.

Nyt ajamme Bahia Abtaon ankkurilahteen Canal Chacaon viereen ja lähdemme avomerelle joko huomenna tai perjantaina. Ei kannata hosua. Vielä viimeinen kokonainen yö paripunkassa, sen jälkeen yövalvomisia ja keikkuvia öitä avoimissa ankkurilahdissa ennen Mangarevan atollisaarta.

Päivitämme blogia satelliittipuhelimen sähköpostilla ja siksi ilman kuvia. Sijainti päivittyy blogin ulkopuolella olevaan winlinkin karttaan SSB-radion välityksellä. Voi mennä muutama päivä ennen kuin radion käyttö on taas rutiinia. Position päivitys on täysin radioyhteydestä kiinni.

Adíos manner-Chile, vielä pari saarta ennen kuin poistumme tästä maasta kokonaan.

Marina Isla Tenglolta katsottuna.