sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pohjan hiekkapuhallus ja maalaus

Maanantaina 13. päivä alkoi tapahtua. Kevin, hiekkapuhaltaja ja satamakapu, tuli sanomaan, että huomenna aloitetaan. Se tuli yllätyksenä, mutta ei muuta kuin hihat heilumaan. Valmisteltavaa riitti, koska kaikkea emme olleet voineet tehdä etukäteen.

Valmisteluun kuului veneen nostaminen tunkilla kahden rautapalkin varaan.
Näin päästään puhaltamaan ja maalaamaan myös kölin alaosa.

Raskain homma oli rakentaa suojateltta vanhoista purjeista. Olimme jo levittäneet niitä maahan ja hakeneet omasta mielestämme riittävän määrän telttaa varten, mutta se ei kelvannut  Kevinille. Hän haki trukilla lisää painavia, isoja purjeita, sekä tikkaita tukipuiksi. Telttaan ja muuhun peittämiseen kului koko päivä.

Vesihiekkapuhallus ulkona, jonka jälkeen kevytpuhallus hallissa.

Onneksi olemme telakan takapihalla ja omalla paikalla pystyi puhaltamaan.
Jokainen veneen siirto nimittäin maksaa.
Tiistaiaamuna valmistelut jatkuivat. Paikalle tuotiin iso vuokrageneraattori sekä tonni vettä ja hiekkaa. Vain vesihiekkapuhallus on sallittu täällä nykyään pölyn minimoimiseksi. Aamupäivällä, kun puhallus alkoi, pakenin kirjastoon. Hanski jäi seuraamaan työn kulkua ja raportoi tekstareilla.

Hyvin lähtee, onhan koko vanha maalipinta osin irti
teräksestä. Ja siis sen vuoksi oli ryhdyttävä tähän urakkaan.


Veden joukkoon sekoitettiin Hold Tight -nimistä kemikaalia hidastamaan ruostumista. Sehän käynnistyy heti, kun teräs on paljas. Aine vaikutti toimivan, mikä näkyy kuvasta.

Hold tight -ruosteenesto huuhtoutui osin pois, kun Hanski pesi kannen.
Ruostevanat niissä kohdin, missä aine ei vaikuta.


Seuraavana päivänä eli keskiviikkona hallissa ollut alumiinivene tuli ulos ja Manta meni sisään. Ja me muutimme airbnb:n sijaan motelliin, koska muuta ei ollut vapaana. Torstaiaamuna työ jatkui.

Manta menossa maalaushalliin. Siisti teräspinta edelleen lukuun
ottamatta niitä kohtia, joista Hold Tight on huuhtoutunut pois.

Hiekkapuhallus numero kaksi hallissa:
ilman vettä teräspinnan puhdistus.
Maalari aloittelemassa osuuttaan. Oli aamupäivä,
ilmankosteus 71% ja laskussa.

Ruiskulla epoksia pintaan (Jotamastic90), 10 litraa per
kerros. Yhteensä 30 litraa, millä pitäisi saada 300 μm.
Pinta-alaksi oli laskettu 46 neliötä.

Meillä puolestaan oli parin-kolmen päivän urakka siivota ulkona. Märkä hiekka oli painavaa ja se oli saatava tarkkaan pois. Purjeiden putsaus ja taittelu vei minulta viimeisetkin voimat.

Hiekkapuhalluksen "teettäminen" telakalla
teettää töitä maksajillakin.


Maalarin kanssa oli sovittu kolmesta epoksikerroksesta ja kahdesta antifouling-kerroksesta. Hänelle määrättiin kuitenkin toinen maalaushomma ja siksi toinen maalikerros ruiskutettiin märän päälle samana päivänä. Onko tämä sitten yksi vai kaksi kerrosta, en tiedä. Perjantaina hän ruiskutti kolmannen (tai toisen) kerroksen. Päätimme telata itse yhden kerroksen lisää, jotta niitä varmasti olisi ainakin kolme. Myös eliöneston maalaamme itse vähän ennen vesillelaskua joskus ensi vuoden puolella. Telauspäiväksi sattui maanantai, syntymäpäiväni, ja taisimme olla väsyneitä, kun ei tullut otettua kuvia. Nyt on yhteensä 35 litraa epoksia pohjassa.

Ruiskun jäljiltä. Telalla ei saa yhtä kiiltävää pintaa.

Hallissa olisi ollut hyvä tehdä pidempäänkin töitä, kun ruostekorjausta, paikkamaalausta, vahaamista ja kaikenlaista pientä riittää. Mutta emme halunneet maksaa motellista, joka kaiken lisäksi oli epäviihtyisä, meluisa ja kylmä (ja lähtiessä paljastui vielä laillisuuden rajoilla keikkuva rahastuskin). Joten torstaina Manta vedettiin ulos ja me muutimme taas venekotiin. Jäin kaipaamaan vessaa ja isoa jääkaappia, mutta olipa ihana saunoa ja nukkua hiljaisuudessa.


Ison urakan onnistuminen näkyy vasta myöhemmin. Edellisestä kerrasta on 8 vuotta, mikä lyhyt aika. Edellisellä kerralla hiekkapuhallus venyi ja maalaus aloitettiin myöhään illalla. Vaikka vene oli hallissa, saattoi ilmankosteus nousta yli 85% kriittisen rajan, mikä puolestaan saattoi olla syynä maalin irtoamiseen. Tai sitten jokin muu yksityiskohta. Maalaus on vaikeaa.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea veneen maalauksesta. Valmisteltavaa varmasti riittää veneen maalauksessa kun ottaa huomioon, että kaikkialta on voitava tehdä hiekkapuhallus ja maalaus. Tehdäänkö veneiden hiekkapuhalluksia usein ulkona? Voisin kuvitella, että työtä riittää veneen peittämisessä tätä varten. Muistelin, että kaverini sai vietyä yritykselle veneensä hiekkapuhallettavaksi halliin ja siellä vene myös maalattiin tämän jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Matti, nyt vasta huomasin että täällähän on kommentti. En tiedä hiekkapuhalletaanko usein ulkona, riippuu varmaan paikasta. Täällä halli ei ollut vapaana. Ja oli todella työtä saada vanhoista purjeista aikaan riittävä suoja. Suomessa olemme hiekkapuhalluttaneet itse kasatussa isossa pressuteltassa. (Tästä kuten Mantan kunnostamisesta kerrotaan www.manta.fi sivulla) Halli on paras sekä hiekkapuhallukseen että maalaukseen. Mutta pöly pitää saada tarkkaan pois ilmasta leijumasta ennen maalausta. Tosin kaikki tämä perustuu omiin kokemuksiin, en ole ekspertti!

      Poista