torstai 3. elokuuta 2017

Suwarrowin erakko

Tom Neale asui Suwarrowilla kolmeen otteeseen kolmella vuosikymmenellä yhteensä 16 vuotta. Ensimmäinen jakso 1952-54 katkesi selkävammaan. Toinen jakso vuosina 1960-64 päättyi siihen, kun saarelle asettui helmensukeltajia. Neale ei enää viihtynyt ja palasi Rarotongaan. Kolmannella kerralla (1967-77) hän toimi valtion palkkaamana "talonmiehenä". Pesti päättyi vatsasyöpään. Neale kuoli sairaalassa kahdeksan kuukautta myöhemmin.

Tom Nealen patsas.

Nealen kirja "An Island to Oneself" on kirjoitettu 1964-65 ja kertoo kahdesta ensimmäisestä jaksosta. Kirjan suomenkielinen nimi "Yksinäisen miehen saari" on virheellinen, sillä Neale ei ollut yksinäinen, vaikka asui yksin. (Suora käännös olisi "koko saari itselle" tai jotain siihen suuntaan.) Omasta mielestään hän ei ollut edes erakko, koska piti ihmisistä.
Merkilistä kirjassa on se, ettei Neale sanallakaan mainitse perhettään. Palattuaan ensimmäiseltä Suwarrow-jaksolta hän avioitui Palmerstonilla syntyneen Sarah Hauan kanssa. He saivat tytön (Stella) ja pojan (Arthur). Perhe suunnitteli muuttamista Suwarrowille yhdessä, mutta liitto päättyi ja lopulta Neale muutti yksin.

Neale oli 50-vuotias päästessään toteuttamaan haaveensa. Kirjassaan hän pohtii, oliko hän liian vanha. Toisaalta mikäpä olisi parempi ikä muuttaa erakoksi kuin kypsä viisikymppiä. Ajatus elämästä syrjäisellä saarella luonnon ehdoilla oli muhinut Nealen mielessä kymmeniä vuosia.

Yksi saarelle asettumisen suurimmista esteistä tuntuu nykyihmisestä kummalliselta: miten päästä sinne. Vaikka laivaliikenne Cooksaarten asuttujen saarten ja atollien välillä oli säännöllistä, sijaitsi Suwarrow syrjässä. Yksikään laiva ei poikennut reitiltään sinne saakka.
Vihdoin elokuussa 1952 yksi tavaralaivoista oli lähdössä epätavalliselle reitille Rarotonga – Palmerston – Manihiki. Siis läheltä Suwarrowia. Nealen tilaisuus oli tullut. Hän maksoi kipparille 30 puntaa, lähes puolet säästöistään, ja alkoi ostaa ja pakata tarvikkeita autiosaarta varten. Hänellä oli kaksi viikkoa aikaa.
Kun Nealen 24 pakaasia ja kasa kuumuutta kestäviä kiviä uunia varten oli stuuvattu laivaan ja hän seisoi laiturilla muutama shillinki taskussaan, kippari tuli kertomaan, että reitti on muuttunut eikä laiva poikkea Suwarrowilla.

Neale oli lamaantunut. Koko hänen omaisuutensa oli laivassa, hänellä ei ollut enää majapaikkaa, työtä eikä rahaa. Kapteeni lainasi 10 puntaa, tavarat purettiin ja Neale sai majoittua entiseen taloonsa. Kuukauden kuluttua sama laiva vei hänet tavaroineen ja kissoineen Suwarrowille.

Joskus Suwarrowilla poikkesi purjevene. Ensimmäinen 10 kuukautta sen jälkeen, kun Neale oli asettunut taloksi. Kun Neale toukokuussa 1954 satutti selkänsä ja makasi puoliksi halvaantuneena sängyssään, saarelle poikkesi amerikkalainen pursi. Se pelasti Nealen hengen. Ilman purjehtijoiden hoivaa hän olisi kuollut sänkyynsä. He saivat Nealen jonkinlaiseen kuntoon kahden viikon aikana ja tarjoutuivat viemään hänet Amerikan Samoalle. Neale kieltäytyi kyydistä, koska ei pystynyt jättämään rakasta saartaan niin äkkiä ja toisten läsnä ollessa. Hän pyysi lähettämään viestin Rarotongaan ja kahden viikon kuluttua laiva haki hänet pois.

Kirjassaan hän pohtii tilannetta ja paljastaa samalla saarihaaveensa sisimmän olemuksen:
"He [amerikkalaiset purjehtijat] eivät koskaan ymmärtäisi, mitä saari merkitsi minulle. He olivat nuoria ja älykkäitä, mutta heidän matkansa oli suoritus (they were 'doing' the Pacific). Ihailin heidän rohkeuttaan ja intoaan ottaa hankalalla tavalla selville, miten saarilla elettiin, mutta tiesin myös, ettei kokemuksella olisi heille syvempää merkitystä kuin hieno episodi elämässä. Siitä jäisi nostalgiset muistot, joita kerrottaisiin takkatulen ääressä lastenlapsille.
Oma kokemukseni oli kaiken tämän jyrkkä vastakohta. Minulle saari ei merkinnyt seikkailua, vaan se oli jotain paljon suurempaa, se oli kokonainen elämäntapa. Joten jos minun pitäisi jäättää Suwarrow, halusin viettää kaksi viimeistä viikkoa siellä yksin."

Tom Nealen talo.


* * *

Sää - tällä kertaa heikot tai olemattomat tuulet - ovat pitäneet meidät edelleen Suwarrowilla. Kaikki muut veneet lähtivät alkuviikosta, ruotsalaiset Niuelle, amerikkalaiset Amerikan Samoalle. Olimme yhden yön yksin, ja tänään saapui jenkkivene sekä hollantilaiset ystävämme Anna Carolinella. Lauantaina tai sunnuntaina on tulossa taas riittävästi tuulta ja pääsemme lähtemään.

Pääsimme vihdoin snorklaamaan mantojen, planktonia syövien kaksimetrisiä mustien rauskujen kanssa. Se oli upea kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti