Uusi blogi

Purjehduksen jatkuminen lähestyy ja kahden vuoden tauko sai aloittamaan uuden blogin. Sen nimi on toiveikkaasti Manta pallon ympäri.

Huolimatta sataatuhatta hipovasta merimailisaldostamme, emme ole purjehtineet maapallon ympäri, kuten joskus virheellisesti kuulee kerrottavan. Sen sijaan olemme risteilleet edes takaisin Tyynellämerellä, suhanneet pohjoisen ja etelän väliä ja ylittäneet Atlantin kolmesti.

Tavoitteena on siis suunnata ennen kokemattomalle pallonpuoliskolle ja uudelle valtamerelle, kunnes leikkaamme omaa vanavettä Atlantilla. Sinne se Kap Verden ja Brasilian väliin jäi vuonna 2014 odottamaan. Onhan tämä sentään oman blogin väärti!

Manta pallon ympäri

Vain vakuutuksen tähden?

Viimeinen viikko jäljellä, on aika summata tehtyjä töitä. On ollut osaksi rankkakin kaksi kuukautta, mutta näin jälkeen päin olemme tyytyväisiä. Saimme paljon aikaan ja Manta on erittäin hyvässä kunnossa.

Sen todistaa myös 18-sivuinen survey- eli kuntokartoitusraportti. Teetimme surveyn kesäkuun alussa. Perinpohjainen tarkastus vei neljä tuntia ja maksoi 600 euroa. Paitsi että survey on lähes välttämätön jos haluaa vakuutuksen, tuli raportista yllättävän hyvä mieli: tehty työ ja huolto todella näkyy eikä ole ollut turhaa.

Herbert Classic Boatsista naputteli ja kuunteli...

...sekä mittasi teräksen paksuutta.

Vakuutusyhtiöt haluavat kuntokartoituksen, kun vene on iäkäs, edes tarjousta ei saa ilman sitä. Jotkut yhtiöt (esim. Pantaenius) vaativat surveyn, vaikka kyseessä olisi pelkkä vastuuvakuutus. Koska Manta jää vielä telakalle, haluamme myös venevakuutuksen esim. mahdollista varkaustapausta varten. Tärkein syy surveyn teettämiseen oli siis vakuutustarve, mutta myös ulkopuolisen ammattilaisen näkemys kiinnosti.

Denniksen auto jälleen kerran käytössä, kun haimme ketjun
Opuan Cater Marinesta. Kaikki eivät täällä myy laatuketjua.
Edellinen ketju oli Maritimin toimittama ja se ruostui heti.

Kartoituksessa tarkistettiin mm. rungon, rikin, peräsimen, ruorikoneiston, läpivientien, ikkunoiden, luukkujen ja moottorin kunto, sekä käytiin läpi laitteet ja turvallisuusvälineet aina ankkurista plotteriin, pelastusliiveistä pilssipumppuihin. Eipä ihme, että aikaa kului tuo neljä tuntia ja sivuja raporttiin kertyi 18 valokuvineen. Ainoa kielteinen maininta tuli hätäraketeista. Ne ovat vanhentuneita emmekä osta uusia ennen kuin purjehdus jatkuu.

Ostimme 60 metriä 10 mm Maggi-ankkuriketjua.
Ankkuriboksi hiekkapuhallettiin ja maalattiin
joulukuussa 2018, joten oli mukava nostaa uusi
ketju siistiin boksiin. Vanha CQR:mme galvanoitiin.

Osaksi vakuutusyhtiöiden vaatimusten vuoksi uusimme kahdeksan vanttia. Staagit on vaihdettu jo aikaisemmin Suomessa, mutta vanttien ikä lähentelee 30:tä vuotta - tosin ensimmäisenä 20 vuotena merimaileja ei Saimaalla juuri kertynyt. Rikaajan mielipide oli, että seisova riki tulisi uusia 10 vuoden TAI 30.000 merimailin jälkeen. Tuo mailimäärä on vasta nyt täyttynyt Mantan lokiin. Meno on ollut verkkaista.

Maston lasku ja nosto maksoi yhteensä 500 euroa.
Iso nosturiauto veloitti 160 euroa/käynti, loput oli
rikimiehen tuntiveloitusta.

Tietenkään rikiosien vaihtoa ei tehdä pelkästään vakuutuksen, vaan oman turvallisuuden vuoksi. Mutta kategoriset säännöt arveluttavat aina. Esimerkiksi Mantan tapauksessa ikä ei ole hyvä mittari, koska veneellä ei juuri purjehdittu ensimmäisinä vuosikymmeninä ja se on käynyt läpi perusteellisen kunnostuksen.

Puomi hissattiin nostimen avulla kannelle.
Seldenin puomi ostettiin vuonna 2009. Masto on
alkuperäinen ja hyvässä kunnossa.

Kestäväksi testattu vanha osa voi olla jopa parempi kuin uusi. Lisäksi olemme täysin rikaajan huolellisuuden ja kyvykkyyden varassa, eikä se ole osoittautunut loistavaksi (kts. edellinen päivitys).  Yksi uusista alavanteista oli liian pitkä, vanttiruuvin säätövara oli maksimissa. Tämä vantti vaihdettiin veloituksetta.
Kahdeksan uutta vanttia päätteineen ja töineen maksoi yhteensä noin tuhat euroa.

Masto juuri saatu ylös. Tutka puuttuu vielä. Samalla
uusimme kansivalon, nyt on kirkas!

Meillä on nyt myös uudet käyttöakut, mutta akkujen vaihto tuli yllätyksenä, olihan edelliset ostettu alle kaksi vuotta sitten Tahitilta. Meillä oli kaksi Victronin 220 Ah AGM-akkua, joista toinen alkoi temppuilla. Se ei enää pitänyt varausta. Vaikka toinen akuista oli hyvä ja toimi normaalisti, oli kummatkin parasta vaihtaa. Victronin kahden vuoden takuu oli onneksi vielä voimassa. Vaihtoa kuitenkin mutkisti se, ettei Uudessa-Seelannissa ollut Victronin AGM-akkuja. Saimme tilalle kaksi 200 Ah Remco-merkkistä akkua. Aika näyttää, kuinka kauan toimivat. Edelliset, Suomesta ostetut Victron-akut kestivät 8 vuotta.

Oli aikamoinen homma vinssata 63 kg painava akku ylös
ja nostaa se sisälle. Mutta selkä säästyi ehjänä kummallakin.

Viikon kuluttua maanantaina lähdemme kohti Suomea ja jätämme Mantan odottamaan seuraavaa purjehduskautta. Saimme Uuden-Seelannin tullilta veneelle lisäaikaa aina elokuuhun 2020 saakka, mutta tarkoitus on poistua maasta purjehtien kesäkuussa 2020.

Tällä viimeisellä viikolla alkaa jo olla hankalaa keksiä tekemistä, lähinnä odottelemme vakuutusyhtiöiden tarjouksia. No, kylkien vahaus jäi sateiden vuoksi kesken, siinäpä vielä hommaa viimeisille päiville :-).

Pohjan hiekkapuhallus ja maalaus

Maanantaina 13. päivä alkoi tapahtua. Kevin, hiekkapuhaltaja ja satamakapu, tuli sanomaan, että huomenna aloitetaan. Se tuli yllätyksenä, mutta ei muuta kuin hihat heilumaan. Valmisteltavaa riitti, koska kaikkea emme olleet voineet tehdä etukäteen.

Valmisteluun kuului veneen nostaminen tunkilla kahden rautapalkin varaan.
Näin päästään puhaltamaan ja maalaamaan myös kölin alaosa.

Raskain homma oli rakentaa suojateltta vanhoista purjeista. Olimme jo levittäneet niitä maahan ja hakeneet omasta mielestämme riittävän määrän telttaa varten, mutta se ei kelvannut  Kevinille. Hän haki trukilla lisää painavia, isoja purjeita, sekä tikkaita tukipuiksi. Telttaan ja muuhun peittämiseen kului koko päivä.

Vesihiekkapuhallus ulkona, jonka jälkeen kevytpuhallus hallissa.

Onneksi olemme telakan takapihalla ja omalla paikalla pystyi puhaltamaan.
Jokainen veneen siirto nimittäin maksaa.

Tiistaiaamuna valmistelut jatkuivat. Paikalle tuotiin iso vuokrageneraattori sekä tonni vettä ja hiekkaa. Vain vesihiekkapuhallus on sallittu täällä nykyään pölyn minimoimiseksi. Aamupäivällä, kun puhallus alkoi, pakenin kirjastoon. Hanski jäi seuraamaan työn kulkua ja raportoi tekstareilla.

Hyvin lähtee, onhan koko vanha maalipinta osin irti
teräksestä. Ja siis sen vuoksi oli ryhdyttävä tähän urakkaan.

Veden joukkoon sekoitettiin Hold Tight -nimistä kemikaalia hidastamaan ruostumista. Sehän käynnistyy heti, kun teräs on paljas. Aine vaikutti toimivan, mikä näkyy kuvasta.

Hold tight -ruosteenesto huuhtoutui osin pois, kun Hanski pesi kannen.
Ruostevanat niissä kohdin, missä aine ei vaikuta.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona hallissa ollut alumiinivene tuli ulos ja Manta meni sisään. Ja me muutimme airbnb:n sijaan motelliin, koska muuta ei ollut vapaana. Torstaiaamuna työ jatkui.

Manta menossa maalaushalliin. Siisti teräspinta edelleen lukuun
ottamatta niitä kohtia, joista Hold Tight on huuhtoutunut pois.

Hiekkapuhallus numero kaksi hallissa:
ilman vettä teräspinnan puhdistus.

Maalari aloittelemassa osuuttaan. Oli aamupäivä,
ilmankosteus 71% ja laskussa.

Ruiskulla epoksia pintaan (Jotamastic90), 10 litraa per
kerros. Yhteensä 30 litraa, millä pitäisi saada 300 μm.
Pinta-alaksi oli laskettu 46 neliötä.

Meillä puolestaan oli parin-kolmen päivän urakka siivota ulkona. Märkä hiekka oli painavaa ja se oli saatava tarkkaan pois. Purjeiden putsaus ja taittelu vei minulta viimeisetkin voimat.

Hiekkapuhalluksen "teettäminen" telakalla
teettää töitä maksajillakin.

Maalarin kanssa oli sovittu kolmesta epoksikerroksesta ja kahdesta antifouling-kerroksesta. Hänelle määrättiin kuitenkin toinen maalaushomma ja siksi toinen maalikerros ruiskutettiin märän päälle samana päivänä. Onko tämä sitten yksi vai kaksi kerrosta, en tiedä. Perjantaina hän ruiskutti kolmannen (tai toisen) kerroksen. Päätimme telata itse yhden kerroksen lisää, jotta niitä varmasti olisi ainakin kolme. Myös eliöneston maalaamme itse vähän ennen vesillelaskua joskus ensi vuoden puolella. Telauspäiväksi sattui maanantai, syntymäpäiväni, ja taisimme olla väsyneitä, kun ei tullut otettua kuvia. Nyt on yhteensä 35 litraa epoksia pohjassa.

Ruiskun jäljiltä. Telalla ei saa yhtä kiiltävää pintaa.

Hallissa olisi ollut hyvä tehdä pidempäänkin töitä, kun ruostekorjausta, paikkamaalausta, vahaamista ja kaikenlaista pientä riittää. Mutta emme halunneet maksaa motellista, joka kaiken lisäksi oli epäviihtyisä, meluisa ja kylmä (ja lähtiessä paljastui vielä laillisuuden rajoilla keikkuva rahastuskin). Joten torstaina Manta vedettiin ulos ja me muutimme taas venekotiin. Jäin kaipaamaan vessaa ja isoa jääkaappia, mutta olipa ihana saunoa ja nukkua hiljaisuudessa.

Ison urakan onnistuminen näkyy vasta myöhemmin. Edellisestä kerrasta on 8 vuotta, mikä lyhyt aika. Edellisellä kerralla hiekkapuhallus venyi ja maalaus aloitettiin myöhään illalla. Vaikka vene oli hallissa, saattoi ilmankosteus nousta yli 85% kriittisen rajan, mikä puolestaan saattoi olla syynä maalin irtoamiseen. Tai sitten jokin muu yksityiskohta. Maalaus on vaikeaa.

Knaapista rikihela - eka kuukausi telakalla

Kuukausi on kulunut Norsandin telakalla Uudessa-Seelannissa. Olimme niin keskittyneitä kestämään ensin kuuden tunnin ja sitten 18 tunnin lennon, että vasta bussissa matkalla Aucklandista Whangareihin alkoi jännittää missä kunnossa Manta on 14 kuukauden jälkeen. Kansi oli likainen, mutta sisällä ei ollut hometta eikä edes pölyä. Tuuletus oli toiminut. Kaikki oli tallessa ja myös laite kerrallaan lähti toimimaan.
Hissukseen aloimme asettua taloksi, nostella ulkotavaroita kannelle ja laitella sisällä kaikkea paikoilleen.

Ensimmäiset yöt olivat niin kylmiä, että nukuimme makuupusseissa. Aamuisin Eberi puhalsi tunnin lämpöä ennen kuin saattoi nousta ylös.
Kylmät yöt johtuivat korkeapaineen tuomista etelätuulista, ja samanlaista säätä odotamme juuri tällä hetkellä. Kuiva, aurinkoinen ja kylmä korkeapaine on parempi hiekkapuhalluksen ja maalauksen suhteen kuin sateinen ja kostea matalapaine.

Alun perin pohjan puhallus ja maalaus sovittiin meilitse toukokuun alkuun. Maalaushallissa on kuitenkin koko ajan ollut ranskalainen vene, jonka kipparin mukaan hänelle on annettu aikaa toukokuun puoliväliin saakka. Meille vakuuteltiin, että homma aloitetaan 6.5. ja se luki myös työkalenterissa. Hiekkapuhalluksen tekevä Kevin on kuitenkin ollut kaksi viikkoa lomalla ja voisi tehdä puhalluksen aikaisintaan 8.5. - jos sää sallii. No ei salli, tämä viikko on sateista ja kosteaa. Ensi viikolla pitäisi taas korkeapaineen tuulien puhaltaa kosteus pois. Ehkä silloin ranskalaisvenekin on vihdoin valmis ja halli vapaa. Emme turhaan varanneet näihin hommiin aikaa kahta kuukautta.

Pohja vesihiekkapuhalletaan paikalla ja meidän tehtävämme on peittää maa
vanhoilla purjeilla ja lapioda hiekka takaisin säkkeihin (joita on noin 40).
Kun viimeksi lapioin painavaa, mustaa alumiinisilikaattia, vannoin etten
enää koskaan tee tätä hommaa .... never say never.  Vanhoista purjeista
tehdään myös jonkunlainen puoliteltta suojaksi pölyn leviämiseltä.

Purjeneuloja Jean-Francois Richeux (Nautilus Sails) toi uuden isopurjeemme heti tulon jälkeisenä sunnuntaina ja olin ilmeisesti vielä sen verran jetlagissa, etten älynnyt ottaa kuvan kuvaa! Olemme työn laatuun ja purjeeseen todella tyytyväisiä. Kannatti etsiä ammattilainen eikä tyytyä halvimpaan.

Aika ei tietenkään ole ollut pelkkää odottelua, vaan työtä ja valmistelua on riittänyt. Hanski asensi neljä uutta Vetuksen kattoluukkua, jotka olimme ostaneet täältä viimeksi. Jorma Julku oli tehnyt niihin kehykset vanerista ja lasikuidusta, koska uudet ikkunat olivat pienemmät kuin vanhat.
Masto otettiin alas heti pääsiäisen jälkeen, muuten vene ei mahdu halliin. Samalla vaihdamme vanhat vantit uusiin.

Masto on kätevästi lähellä venettä.

Kattopaneeli piti ottaa alas luukkuremotin ajaksi.

Kaikki olisikin mennyt liian hyvin, ellei rikaajan apupoika olisi hajottanut yhtä saalingin päätä. Oli tiedossa, että osat on hankala irrottaa vanteista, ja Hanski olisi tehnyt sen itse, jos olisi ollut tarvittavat työkalut. Satuimme paikalle rikipajaan sattumalta, kun hän alkoi hommiin, ja otteista näki, ettei kokemusta ollut. Kun rikaaja itse tuli paikalle, hän pyysi meitä poistumaan turvallisuussyistä. Hanski pyysi kauniisti jättämään työn vaikka kesken, kunhan osa ei vain menisi rikki. No yksi meni. Emme kallistaneet enää korvaa apupojan korjausajatuksille, vaan veimme kaikki neljä saalinkipäätä pois.

Saalinkipään alaosa murtui rikipojan käsittelyssä.

Hanski mietti pari päivää kuinka osan voi korjata. Kun hän oli keksinyt sen, piti löytää sopivaa alumiinia. Kävimme penkomassa käytettyjen venetarvikkeiden kaupan laatikoita, heikkona toiveena löytää jopa samanlainen osa. Sitä ei löytynyt, mutta löytyi knaapi. Ihmemies sorvasi knaapista saalinkihelan! Olin kyllä luottanut Hanskiin koko ajan, tiesin että hän ratkaisee asian. Iso helpotus, ainoana tappiona apupojan 6 tunnin työveloitus ja 25 euron knaapi.

Miten nämä liittyvät toisiinsa?

Knaapin alaosasta uusi osa. Yksi hankalauus oli saada uuteen osaan
puolikkaat urat. Hanski käytti knaapia avuksi siihen (urat oikealla).

Tyytyväinen eikä syyttä!

Uuden osan koesovitus. Hyvältä näyttää.

Kun Manta ensi viikolla (tähän täytyy nyt uskoa) menee maalaushalliin, emme voi asua veneessä. Lähistöllä ei ole motelleja tai muita edullisia majoituspaikkoja, joten aloin hakea asuntoautoa. Vaikka sesonki on ohi, ne ovat todella tyyriitä lukuun ottamatta tila-autoja, jotka on muutettu "asuttavaksi" siten, että takapaksissa on patjat ja takaluukun takaa paljastuu keitin ja vesikanisteri. Ajatus pimeistä, pitkistä illoista ja kylmistä öistä romutti tämän vaihtoehdon. Kunnes Dennis tuli apuun.

Tutustuin venesuunnittelija Dennis Harjamaahan (Artnautica) joskus vuonna 1996, kun hän asui Suomessa ja oli juuri suunnitellut ensimmäisen veneensä (Felix 6.5 esiteltiin Vene-lehdessä 4/1997). Sitten hän muutti Uuteen-Seelantiin ja tapasimme vuonna 2002, kun viimeksi olimme täällä (Kristiinan lokikirja).

Denniksen uusin venemalli on upea ja erikoinen: 58-jalkainen vähän kuluttava alumiininen matkamoottorivene (LRC58). Niitä on tehty viisi, joista yksi toimii Denniksen kotina. Kun englantilainen LRC58 ajoi Marquesassaarilta Panamaaan, 3800 mpk vastatuuleen, polttoainetta kului 0,8 litraa/mpk 7-8 solmun matkavauhdilla. Ei paha! Kulutus on saatu kuriin paitsi aluksen keveydellä ja vesilinjalla myös sillä, että potkurin kallistuskulmaa voi säätää, ja että moottorin lämpötila on optimoitu. En ihan ymmärrä tätä kaikkea teknistä, mutta Denniksen paatilla voi siis kiertää pallon ja vielä ilman että joutuu kallelleen :-).
Kävimme Denniksen veneellä juuri ennen lähtöä Suomeen tammikuussa 2018. Nyt Dennis veneineen on vaihtanut Aucklandin maisemat Kerikerin vihreyteen. Auto jäi Aucklandiin ja hän tarjosi sitä käyttöömme. Niinpä körötimme pitkäperjantaina bussilla Aucklandiin ja haimme Subarun. Aivan loistavaa!

Dennis Harjamaa ja s/y Koti Aucklandissa 2018. .

Auto helpottaa asioita suunnattomasti. Olen alustavasi varannut edullisen (25 e/yö) airbnb:n noin 10 kilometrin päästä. Saimme kaasupullon täytettyä ja ankkurin galvanoitua. Kauppareissut hoituvat edelleen polkupyörällä, jotta saan liikuntaa, mutta auto mahdollistaa myös hengähdysretket pois telakalta. Sellaisen teimme sunnuntaina Whangarei Headsiin, jossa kävelimme pari tuntia nauttien kauniista maisemasta. Lintujen laulu, puiden suhina ja aaltojen kohina olivat lepoa telakan jatkuvalle taustamelulle.

Ensimmäinen vapaapäivä tuli tarpeeseen. Whangarei Heads.

Meillä oli viikon verran mukavaa seuraa padasjokelaisen s/y Sissin porukasta.

Jään ja tulen maat

Kirja tuli painosta! En ole tohtinut markkinoida sitä ennen kuin se on käsissä. Nyt on! Olen helpottunut ja iloinen, tämä on ollut pitkä projekti ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kirja ei ole kirja ennen kuin se on taitettu ja painettu. Sindbadilaisten Tiina ja Jaakko Herttuan graafinen suunnittelu ja taitto muuttivat aaneloset ja valokuvat teokseksi.

Kiitos kaikille, jotka lukivat käsikirjoitusta sen eri vaiheissa, kommentoivat, ehdottivat, korjasivat kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Oli upeaa, kun oli useita editoreita. Kiitos Freddelle kansikuvasta, se kuvastaa kirjan henkeä.

Jään ja tulen maat on pehmeäkantinen, silti tuhti teos, painaakin 700 grammaa. Sivuja on 256, kuvia en ole laskenut, mutta niitä on runsaasti.

Hinta verkkokaupassani 34,80 + postitus 5,20 eli yhteensä pyöreät neljäkymppiä. Verkkokauppa on helpoin tapa ostaa teos. Voi sen tulla Lauttasaaresta noutamaankin ja säästää postikulun.

Kirjailija-kustantaja hommissa: kirjalaatikot varastoon.

Rauhallista joulua

Lähes vuosi on vierähtänyt - tai oikeammin kiitänyt - edellisestä päivityksestä. Vuosi Suomessa on ollut täynnä elämää ja tekemistä: töitä, mökkiremonttia, ystävien ja sukulaisten tapaamisia sekä satoja pieniä arkisia asioita. Olemme viihtyneet ja nauttineet, niin tavallisesta arjesta kuin erityisistä hetkistäkin. Pojanpoikien ja veljenpoikien kanssa on vietetty aikaa varsinkin mökillä, mutta myös fudis- ja shakkiotteluita jännäten - joko kentän laidalla tai etänä.

Muutama purjehdusreissukin vuoteen mahtui: 5mr-veneen purjehtiminen Hankoon ja takaisin sekä Aulin osallistuminen Navigateur-naisistoon legillä Tammisaari-Kärdlä-Kuressaari. Kumpikin olivat todella mukavia seiluita ja riittivät hyvin täyttämään merikaipuun. Naispurjehduksella sain hoidettua kätevästi myös hiukset ja jalat - kampaajalle kun ei ollut aiemmin kerinnyt, puhumattakaan jalkahoidosta.

Kuuma kesä kului pääosin mökkiä maalatessa ja kunnostaessa sekä loppukesästä ampiaisia väistellessä. Sekä mökin pihapöydän että uuden kodin pitkän ruokapöydän ääressä olemme saaneet viettää iltaa ystävien kanssa, mikä paikkasi syntynyttä seurusteluvajetta. Tärkeitä hetkiä.

Seuraava matkakirjani, Jään ja tulen maat. Purjehdus Huippuvuorilta Tulimaahan ilmestyy helmikuussa Venemessuille, jossa pidän kaksi esitystä kirjan teemaan liittyen.

Kirjan kansikuva: Fredrik Eriksson.
Kansi ja taitto ovat työn alla, graafisen ilmeen
toteuttaa Herttuan pariskunta (Savumerkki.com)

Tervetuloa Venemessujen Purjehdussatamaan kuuntelemaan, mitä on Kap Hornin kierto nykyään ja miksi kylmä aina vaan kiehtoo? Puolen tunnin esitykset "Purjehdus Kap Hornille ja Etelämantereelle" ovat

• keskiviikkona 13.2. klo 15

• lauantaina 16.2. klo 11.  

Yleisökysymyksiin on varattu aikaa ja puheenvuoroja jakaa Tuuli Petäjä-Sirén.

Kirjaa voi ostaa messuilla esitysten jälkeen sekä myös verkkokaupasta.

Purjehdussunnitelmia tuleville vuosille on tehty. Huhtikuussa lennämme Uuteen-Seelantiin ja teemme Mantan kunnostuksen loppuun (pohja, riki ja kattoluukut). Mikäli saamme tullilta lisävuoden, purjehdus jatkuu vuonna 2020 kohti Australiaa ja Intian valtamerta.

Mutta ihan seuraavaksi lähdemme ansaitulle joululomalle Lappiin.

Rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2019! Nähdään Venemessuilla!

Näkemiin!

Ensi viikolla lennämme Suomeen. Paluu Uuteen-Seelantiin on auki, koska olemme päättäneet pitää taukoa purjehduselämästä. Haluamme olla Suomessa läheisten elämässä mukana.

 Manta saa olla Uudessa-Seelannissa marraskuuhun 2019 asti, joten sitä ennen on tehtävä jotain, joko anottava tullilta lisäaikaa, tuotava vene maahan tai purjehdittava ulos maasta, mikä on todennäköisin vaihtoehto. Emme kuitenkaan ole vielä päättäneet, lähdemmekö silloin suoraan kotia kohti vai vietämmekö vielä aikaa näillä kulmilla. Ihan vielä ei huvittaisi sännätä Intian valtamerelle ja Etelä-Afrikkaan, täällä on niin paljon nähtävää.

Harmi, ettei voi jakaantua kahdeksi, vaan pitää valita. Kahdesta hyvästä vaihtoehdosta valitsimme nyt Suomen.

Mantaa on ehostettu joulun jälkeen mm. uudella biminillä ja ikkunoiden aurinkosuojilla sekä uudella vessanpöntöllä. Olemme myös tilanneet uuden isopurjeen. Oli pieni shokki tajuta, että se on sitten viimeinen isopurjeemme. Ellemme seilaa vielä kasikymppisinä.
Pilssi on maalattu ja läpivientiventtiilit uusittu. Runkoa on paikkamaalattu ja kaidetolppien kiinnityskohdan ruosteet poistettu.

Ajokatoksen ikkunoissa on neppareilla kiinnitetyt aurinkosuojat.
Meneillään uuden biminin asennus. Vanha kesti viisi vuotta kunnes
homehtui ja hapertui.

Aurinkosuojista näkyy läpi, materiaali on reikäistä.

Tehtäväksi myöhemmin jää pohjan hiekkapuhallus ja maalaus, kattoluukkujen uusiminen sekä vanttien uusiminen (staagit on uusittu jo aiemmin). Kiwien verkkaisen työtahdin vuoksi emme uskaltaneet ryhtyä rikihommiin, ettei se jäisi kesken. Pohjan maalauksen tiedettiinkin siirtyvän seuraavaan kertaan.

Bimini sentään valmistui ennen lähtöä, mutta ei sekään pysynyt aikataulussa. Ja saumat vuotavat. Mutta ajokatoksen ikkunoiden aurinkosuojiin olemme tyytyväisiä. Monta vuotta suunniteltu hankinta saatiin vihdoin teetettyä. Ei enää lakanavirityksiä.

Uusi vessa. Sitä päästään testaamaan vasta vedessä.
Toivottavasti Johnsonin pumppu kestää paremmin kuin edellinen.
Ostimme varapumpun, joka oli lähes saman hintainen kuin koko vessa.

Nyt on edessä pakkaaminen, siivoaminen ja tavaroiden siirtäminen sisään. Hirvittää jättää Manta pitkäksi aikaa seisomaan. Telakalta saa maksullisen valvonnan: he tuulettavat ja katsovat, että kaikki on kunnossa.

Hanski pilssiruosteen kimpussa.

Helmikuun Vene-lehdessä ilmestyy yhteenvetojuttu Tyynenmeren ylityksestä. Mikä oli parasta ja mikä pahinta, riittikö aika ja toimivatko varusteet?

Syksyllä ilmestyy matkakirjani Jään ja tulen maat. Purjehdus Huippuvuorilta Tulimaahan. Tosin kustantaja on vielä auki.

Tämä blogi päättyy tähän - tai seuraavaan postaukseen Suomesta. Kiitos lukijoille ja varsinkin kommentoijille. Uskaltakaa toteuttaa unelmanne!

Kuva: Raimo Mäkinen. Huippuvuoret 2012.