Kananmunia odotellessa

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Kun päätimme siirtää lähtöä, tutkimme Bora-Boran itäpuolen ankkuripaikkoja, vaikka siellä on isot hotellikeskittymät. Saarta ei pääse purjehtimaan ympäri, aivan eteläkärjessä tulee matalikko vastaan, mutta pitkälle kaakkoiskulmaan pääsee. Siellä on laaja, lähes asumaton hiekkalahti, jossa oli muutama katamaraani ankkurissa. Tilaa riitti ja laskimme oman ankkurimme kolmeen metriin. Pohja oli puhdasta valkoista hiekkaa.

Lempivärini eri sävyissä.

Löysimme nimenkärjen takaa hienon snorklauspaikan, jossa oli enemmän korallia kuin muualla Bora-Boralla. Koralli oli selvästi aika uutta, kasvanut kuolleen korallin päälle. Riutan yli tuli reippaasti vettä ja paikassa kävi kova virta. Vedimme maskit naamaan ja räpylät jalkaan, hypääsimme jollasta veteen ja ajelehdimme hyvää vauhtia pitäen kiinni jollasta. Ei juuri tarvinnut räpylää heilauttaa, saattoi vain keskittyä ihailemaan erivärisiä koralleja ja kaloja.
Ensimmäisenä päivänä ajelehdimme korallipuutarhan yli kolme kertaa, ja palasimme seuraavanakin päivänä. Silloin näimme tähtikotkarauskun - se oli upea liihotellessaan terävillä siivillään menemään. Tämä rausku on musta, neliönmuotoinen - kuin iso salmiakki - ja sillä on selkäpuolella valkoisia pilkkuja - siitä nimi tähti (englanniksi tylsempi spotted eagle ray). Oli upeaa nähdä rausku sen omassa ympärisössä ilman syöttihoukutuksia.

Palasimme maanantaina kylille, kirjauduimme ulos santarmin luona, pesetimme pyykit ja menimme ruokaostoksille. Ei kananmunia! Kylän kummankin kaupan munahylly oli typötyhjä. Eikä meilläkään ollut veneessä yhtään munaa. Emmehän voineet lähteä pariksi viikoksi merelle ilman munia! Laiva oli tulossa seuraavana päivänä ja sen mukana myös munia. Jäimme odottamaan.

Tyhjä! Purjehtija tarvitsee kananmunia.

Kananmunaodotuksen ansiosta tapasimme hollantilaiset purjehtijaystävät Janneken ja Wietzen. He saapuivat Anna Carolinellaan iltapäivällä MaiKai Marinaan. Olimme tutustuneet neljä vuotta sitten Kaledonian kanavalla ja tavanneet ajoittain alkumatkalla, mutta sen jälkeen reitit erkanivat. Kun me jäimme Chileen, hollantilaiset purjehtivat Tahitille, Havaijille ja edelleen Sitkaan, josta takaisin etelään San Fransiscoon, missä he viettivät talven. Nyt he olivat palanneet tropiikkiin ja matkalla Uuteen Seelantiin. Meillä oli todella hauska ilta Anna Carolinessa. Janneke on loistava tarinankertoja ja he ovat vilkkaina ja sosiaalisina tyyppeinä tavanneet kaikenlaisia ihmisiä.

Punareppuinen mies Vaitapen kylän raitilla:

Seuraavana päivänä menimme taas kauppoihin, ei munia. Lampsimme edellisestä illasta väsahtäneinä kylällä ja mietimme, mitä tehdä. Paluumatkalla kävimme taas kerran kaupassa ja kas, munahylly oli täytetty! Ostimme 48 kananmunaa ja lähdimme tyytyväisinä veneelle. Iltapäivä oli kuitenkin jo pitkällä ja väsytti. Päätimme siirtää lähdön seuraavaan päivään. Silloin VHF:stä kuului kutsu: Manta, Manta, Dreamcatcher. Suomalainen katti Dreamcatcher oli tulossa Bora-Boralle. Olimme tavanneet Janin ja Tanjan pikaisesti Tahitilla. Kananmunien ansiosta vietimme vielä toisen mukavan illan seurustellen. Ehkäpä tänään torstaina vihdoin pääsemme lähtemään. Ja nyt pääsen lukemaan Tom Nealen kirjaa englannksi, sillä sain sen e-kirjana Jannekelta.