Odottelua Bora-Boralla

Olimme jo lähdössä, mutta ajoitus olisi tuonut meidät Suvarrowille pitkään jatkuvan kovan kaakkoistuulen aikaan eikä se tuntunut hyvältä ajatukselta. Suvarrowilla on vain yksi, ahdas ankkuripaikka (syvyys 15-25 m), joka on avoin etelään. Emme halua ottaa riskiä, että ankkuripaikka on siinä kelissä kelvoton emmekä pääse tutustumaan saareen. Joten odotamme ensi viikkoon.

Onks tukka hyvin, näkyykö (uusi) kello?

Jo nyt muutama sana Cooksaariin kuuluvasta Suvarrowista. Uusiseelantilainen Tom Neale teki saaresta kuuluisan asumalla siellä erakkona kolmeen otteeseen yhteensä 16 vuotta ja kirjoittamalla kirjan "An Island to Oneself" (suom. Yksinäisen miehen saari). Meillä on kirja Suomessa varastossa, harmi kun ei tullut mukaan. Olisi ollut kiinnostava lukea uudestaan.

Koska Suvarrow ei ole virallinen maahantulosatama, meidän on ennakkoon lähetettävä Cooksaarten tulliviranomaisille 5-sivuinen kaavake, jossa anomme lupaa käydä saarella. Sen verran paljon veneitä Suvarrowilla vierailee, että lupa on ilmeisen helppo saada. Suvarrow on luonnonsuojelualue ja siellä asuu purjehdussesonkina kaksi puistovartijaa, jotka hoitavat muodollisuudet sekä keräävät 50 US dollarin ankkurointimaksun (vene ja kaksi henkeä kolme päivää).

Manta.

On siis taas mentävä turisti-infon nopeaan nettiin lähettämään kaavake. Istuimme jo siellä hoitamassa Ranskan Polynesian ulostullausta, sillä muutama paperi on itse lähetettävä Papeeten viranomaisille sähköpostilla. Seuraavana päivänä lähtölupa oli sähköpostissamme ja sen plus kolmen muun paperin kanssa asia hoidetaan loppuun paikallisen santarmin luona. Onneksi lähtöpäivän lykääminen ei ollut ongelma. Ranskan Polynesian byrokratia on kevyttä verrattuna edessä odottaviin Samoaan ja Fidziin.

Olemme ankkurissa parin mailin päässä kylästä, Toopea-saaren takana, josta on tullut mielipaikkamme. Kyläan ajamme jollalla. Saari suojaa sekä pohjoisen että etelän puoleisilta tuulilta eikä tungosta ole, joten uimaan voi mennä alasti.
Tällä hetkellä ankkuripaikalla on vain yksi vene, englantilainen Sea Loone ("merikuikka"), mielenkiintoinen tapaus. Roy Starkey on neljännellä maailmanympäripurjehduksellaan. Hän lähti kotisatama Liverpoolista tasan 40 vuotta sitten itse rakentamallaan 33-jalkaisella betoniveneellä. Pari vuotta sitten Roy julkaisi kirjan "Around & Around & Around", jonka aion seuraavalla nettikerralla ostaa e-kirjana Amazonista.
Roy muisteli tapaamiaan suomalaisveneitä ja mainitsi ensimmäiseksi Alex Hytösen Polar Bearin, jonka oli tavannut Barbadoksella vuonna 1981!

Auringonlaskujuomalla 40 vuotta seilanneen Royn Sea Loonessa.
Pari päivää myöhemmin söimme lihapullia, perunoita
ja kantarellikastiketta Mantassa.

Sea Loone, 33-jalkainen betonivene, odottaa uutta maalipintaa.

Olen lueskellut Ramin jättämää Lonely Planet -kirjaa ja oppinut kaikenlaista Ranskan Polynesiasta.

Bora-Bora ja viereinen atollisaari Maupiti ovat Seurasaariryhmän vanhimpia, noin 7 miljoonan vuoden ikäisiä.
Bora-Boran nimi tulee sen alkuperäisestä nimestä Mai Te Pora, "jumalten luoma". Aikojen kuluessa nimi muuttui: Pora, Popora, Porapora. Samoan suunnalta kanooteillaan tulleet polynesialaiset asuttivat saaren 800-luvulla.

Pearl Harborin iskun jälkeen amerikkalaiset perustivat vuonna 1942 Bora-Boralle tukikohdan. Infrastruktuuri oli olematon, joten jenkit rakensivat tien, kiitoradan ja juomavesijärjestelmän. Saarelle sijoitettiin 6000 miestä. Saarikierroksella kävimme katsomassa yhtä amerikkalaisten jäljiltä jäänyttä tykkiä.

Toisen maailmansodan aikainen tykki, jota ei kai kuitenkaan käytetty.
Kuvan taustalla kaislakattomajoja, yksi hotelleista.

Bora-Bora on aika pieni, saaren ymäri kulkeva tie vain 20 km. Keskisaari kohoaa jyrkkinä rinteinä ja pilven peitossa oleva huippu Otemaru kohoaa 740 metrin korkeuteen.

Ennen länsimaisia lähetyssaarnaajia polynesialaisilla oli useita jumalia, joista on mainittava purjehtijoiden ja varkaiden jumala Hiro. Muut keskeiset jumalat olivat Taaroa, Tu ja Tane (käsityöläisten jumala). Sanan "tane" näkee usein, nimittäin vessan ovessa. Tane tarkoittaa miestä. Vahine on nainen.

Heiva - jonka jenkit lausuvat hiiva ;-) - ei ole pelkkä turistishow, vaan tärkeä osa kulttuuria. Ja sen kyllä huomaa tanssijoiden suuresta lukumäärästä ja tanssin korkeasta tasosta. Vuosittaiseen Heiva-juhlaan kuuluu muutakin kuin tanssia; melontakisoista lauluesityksiin ja kookospähkinän avaamiskisoista Miss ja Mr Heivan valintaan - ja paljon muuta.
Tanssiesitys "otea", jossa miesten reisilihakset ovat kovilla ja naiset pyörittävät lanteita uskomattoman kauan ja nopeasti, on ehdottomasti näyttävin. Säestyksenä on kiihkeä, lähes transsinomainen rummutus. Esitys kertoo aina tarinan ja siihen kuuluu tärkeänä osana asusteet, joita vaihdetaan kertomuksen edetessä.
Usein ennen tanssiesitystä on "himene", verkkainen lauluesitys. Sana tarkoittaakin hymniä.
Tanssi kuuluu osana kouluopetukseen ja kiinnostuneet voivat jatkaa paikallisryhmissä. Bora-Boran Heivassa esiintyvät ja kilpailevat saaren eri kylistä tulevat ryhmät. Näkee, että harjoitteluun on uhrattu aikaa.

Heiva-kisa: kuka kuorii nopeimmin kookosia. Menetelmä perinteinen
terävä seiväs.

Heiva-kisa 2: melontakilpailu, poikien sarja.

Bora-Bora on suosittu matkakohde (varsinkin häämatkakohde) ja valtaosa saaren 9000 asukkaasta saa suoraan tai välillisesti elantonsa turismista. Kaislakattoiset hotellimajat ovat valloittaneet lähes kaikki rannat. Kun Roy kävi Sea Loonellaan täällä ensimmäisen kerran 1980-luvulla, ei hotelleja ollut. Mikä paratiisi riutan suojaama jylhä saari ja sen valkoiset hiekkarannat ovatkaan silloin olleet.

Edellisellä reissulla 15 vuotta sitten emme käyneet Bora-Boralla sen turisti-maineen vuoksi, mutta saari on osoittautunut mukavammaksi kuin kuvittelimme. Hotelleista huolimatta muutamia rauhallisia ankkuripaikkoja löytyy. Tosin vesiliikenne tämänkin paikan ohi on vilkasta. Kylässä turisteja ei juuri näe, he pysyttelevät all-inclusive reservaateissaan. Eikä niistä omin keinoin pääsekään pois, on käytettävä hotellin venettä tai vesitaksia.