Knaapista rikihela - eka kuukausi telakalla

Kuukausi on kulunut Norsandin telakalla Uudessa-Seelannissa. Olimme niin keskittyneitä kestämään ensin kuuden tunnin ja sitten 18 tunnin lennon, että vasta bussissa matkalla Aucklandista Whangareihin alkoi jännittää missä kunnossa Manta on 14 kuukauden jälkeen. Kansi oli likainen, mutta sisällä ei ollut hometta eikä edes pölyä. Tuuletus oli toiminut. Kaikki oli tallessa ja myös laite kerrallaan lähti toimimaan.
Hissukseen aloimme asettua taloksi, nostella ulkotavaroita kannelle ja laitella sisällä kaikkea paikoilleen.

Ensimmäiset yöt olivat niin kylmiä, että nukuimme makuupusseissa. Aamuisin Eberi puhalsi tunnin lämpöä ennen kuin saattoi nousta ylös.
Kylmät yöt johtuivat korkeapaineen tuomista etelätuulista, ja samanlaista säätä odotamme juuri tällä hetkellä. Kuiva, aurinkoinen ja kylmä korkeapaine on parempi hiekkapuhalluksen ja maalauksen suhteen kuin sateinen ja kostea matalapaine.

Alun perin pohjan puhallus ja maalaus sovittiin meilitse toukokuun alkuun. Maalaushallissa on kuitenkin koko ajan ollut ranskalainen vene, jonka kipparin mukaan hänelle on annettu aikaa toukokuun puoliväliin saakka. Meille vakuuteltiin, että homma aloitetaan 6.5. ja se luki myös työkalenterissa. Hiekkapuhalluksen tekevä Kevin on kuitenkin ollut kaksi viikkoa lomalla ja voisi tehdä puhalluksen aikaisintaan 8.5. - jos sää sallii. No ei salli, tämä viikko on sateista ja kosteaa. Ensi viikolla pitäisi taas korkeapaineen tuulien puhaltaa kosteus pois. Ehkä silloin ranskalaisvenekin on vihdoin valmis ja halli vapaa. Emme turhaan varanneet näihin hommiin aikaa kahta kuukautta.

Pohja vesihiekkapuhalletaan paikalla ja meidän tehtävämme on peittää maa
vanhoilla purjeilla ja lapioda hiekka takaisin säkkeihin (joita on noin 40).
Kun viimeksi lapioin painavaa, mustaa alumiinisilikaattia, vannoin etten
enää koskaan tee tätä hommaa .... never say never.  Vanhoista purjeista
tehdään myös jonkunlainen puoliteltta suojaksi pölyn leviämiseltä.

Purjeneuloja Jean-Francois Richeux (Nautilus Sails) toi uuden isopurjeemme heti tulon jälkeisenä sunnuntaina ja olin ilmeisesti vielä sen verran jetlagissa, etten älynnyt ottaa kuvan kuvaa! Olemme työn laatuun ja purjeeseen todella tyytyväisiä. Kannatti etsiä ammattilainen eikä tyytyä halvimpaan.

Aika ei tietenkään ole ollut pelkkää odottelua, vaan työtä ja valmistelua on riittänyt. Hanski asensi neljä uutta Vetuksen kattoluukkua, jotka olimme ostaneet täältä viimeksi. Jorma Julku oli tehnyt niihin kehykset vanerista ja lasikuidusta, koska uudet ikkunat olivat pienemmät kuin vanhat.
Masto otettiin alas heti pääsiäisen jälkeen, muuten vene ei mahdu halliin. Samalla vaihdamme vanhat vantit uusiin.

Masto on kätevästi lähellä venettä.

Kattopaneeli piti ottaa alas luukkuremotin ajaksi.

Kaikki olisikin mennyt liian hyvin, ellei rikaajan apupoika olisi hajottanut yhtä saalingin päätä. Oli tiedossa, että osat on hankala irrottaa vanteista, ja Hanski olisi tehnyt sen itse, jos olisi ollut tarvittavat työkalut. Satuimme paikalle rikipajaan sattumalta, kun hän alkoi hommiin, ja otteista näki, ettei kokemusta ollut. Kun rikaaja itse tuli paikalle, hän pyysi meitä poistumaan turvallisuussyistä. Hanski pyysi kauniisti jättämään työn vaikka kesken, kunhan osa ei vain menisi rikki. No yksi meni. Emme kallistaneet enää korvaa apupojan korjausajatuksille, vaan veimme kaikki neljä saalinkipäätä pois.

Saalinkipään alaosa murtui rikipojan käsittelyssä.

Hanski mietti pari päivää kuinka osan voi korjata. Kun hän oli keksinyt sen, piti löytää sopivaa alumiinia. Kävimme penkomassa käytettyjen venetarvikkeiden kaupan laatikoita, heikkona toiveena löytää jopa samanlainen osa. Sitä ei löytynyt, mutta löytyi knaapi. Ihmemies sorvasi knaapista saalinkihelan! Olin kyllä luottanut Hanskiin koko ajan, tiesin että hän ratkaisee asian. Iso helpotus, ainoana tappiona apupojan 6 tunnin työveloitus ja 25 euron knaapi.

Miten nämä liittyvät toisiinsa?

Knaapin alaosasta uusi osa. Yksi hankalauus oli saada uuteen osaan
puolikkaat urat. Hanski käytti knaapia avuksi siihen (urat oikealla).

Tyytyväinen eikä syyttä!

Uuden osan koesovitus. Hyvältä näyttää.

Kun Manta ensi viikolla (tähän täytyy nyt uskoa) menee maalaushalliin, emme voi asua veneessä. Lähistöllä ei ole motelleja tai muita edullisia majoituspaikkoja, joten aloin hakea asuntoautoa. Vaikka sesonki on ohi, ne ovat todella tyyriitä lukuun ottamatta tila-autoja, jotka on muutettu "asuttavaksi" siten, että takapaksissa on patjat ja takaluukun takaa paljastuu keitin ja vesikanisteri. Ajatus pimeistä, pitkistä illoista ja kylmistä öistä romutti tämän vaihtoehdon. Kunnes Dennis tuli apuun.

Tutustuin venesuunnittelija Dennis Harjamaahan (Artnautica) joskus vuonna 1996, kun hän asui Suomessa ja oli juuri suunnitellut ensimmäisen veneensä (Felix 6.5 esiteltiin Vene-lehdessä 4/1997). Sitten hän muutti Uuteen-Seelantiin ja tapasimme vuonna 2002, kun viimeksi olimme täällä (Kristiinan lokikirja).

Denniksen uusin venemalli on upea ja erikoinen: 58-jalkainen vähän kuluttava alumiininen matkamoottorivene (LRC58). Niitä on tehty viisi, joista yksi toimii Denniksen kotina. Kun englantilainen LRC58 ajoi Marquesassaarilta Panamaaan, 3800 mpk vastatuuleen, polttoainetta kului 0,8 litraa/mpk 7-8 solmun matkavauhdilla. Ei paha! Kulutus on saatu kuriin paitsi aluksen keveydellä ja vesilinjalla myös sillä, että potkurin kallistuskulmaa voi säätää, ja että moottorin lämpötila on optimoitu. En ihan ymmärrä tätä kaikkea teknistä, mutta Denniksen paatilla voi siis kiertää pallon ja vielä ilman että joutuu kallelleen :-).
Kävimme Denniksen veneellä juuri ennen lähtöä Suomeen tammikuussa 2018. Nyt Dennis veneineen on vaihtanut Aucklandin maisemat Kerikerin vihreyteen. Auto jäi Aucklandiin ja hän tarjosi sitä käyttöömme. Niinpä körötimme pitkäperjantaina bussilla Aucklandiin ja haimme Subarun. Aivan loistavaa!

Dennis Harjamaa ja s/y Koti Aucklandissa 2018. .

Auto helpottaa asioita suunnattomasti. Olen alustavasi varannut edullisen (25 e/yö) airbnb:n noin 10 kilometrin päästä. Saimme kaasupullon täytettyä ja ankkurin galvanoitua. Kauppareissut hoituvat edelleen polkupyörällä, jotta saan liikuntaa, mutta auto mahdollistaa myös hengähdysretket pois telakalta. Sellaisen teimme sunnuntaina Whangarei Headsiin, jossa kävelimme pari tuntia nauttien kauniista maisemasta. Lintujen laulu, puiden suhina ja aaltojen kohina olivat lepoa telakan jatkuvalle taustamelulle.

Ensimmäinen vapaapäivä tuli tarpeeseen. Whangarei Heads.

Meillä oli viikon verran mukavaa seuraa padasjokelaisen s/y Sissin porukasta.

Jään ja tulen maat

Kirja tuli painosta! En ole tohtinut markkinoida sitä ennen kuin se on käsissä. Nyt on! Olen helpottunut ja iloinen, tämä on ollut pitkä projekti ja olen tyytyväinen lopputulokseen.

Kirja ei ole kirja ennen kuin se on taitettu ja painettu. Sindbadilaisten Tiina ja Jaakko Herttuan graafinen suunnittelu ja taitto muuttivat aaneloset ja valokuvat teokseksi.

Kiitos kaikille, jotka lukivat käsikirjoitusta sen eri vaiheissa, kommentoivat, ehdottivat, korjasivat kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Oli upeaa, kun oli useita editoreita. Kiitos Freddelle kansikuvasta, se kuvastaa kirjan henkeä.

Jään ja tulen maat on pehmeäkantinen, silti tuhti teos, painaakin 700 grammaa. Sivuja on 256, kuvia en ole laskenut, mutta niitä on runsaasti.

Hinta verkkokaupassani 34,80 + postitus 5,20 eli yhteensä pyöreät neljäkymppiä. Verkkokauppa on helpoin tapa ostaa teos. Voi sen tulla Lauttasaaresta noutamaankin ja säästää postikulun.

Kirjailija-kustantaja hommissa: kirjalaatikot varastoon.

Rauhallista joulua

Lähes vuosi on vierähtänyt - tai oikeammin kiitänyt - edellisestä päivityksestä. Vuosi Suomessa on ollut täynnä elämää ja tekemistä: töitä, mökkiremonttia, ystävien ja sukulaisten tapaamisia sekä satoja pieniä arkisia asioita. Olemme viihtyneet ja nauttineet, niin tavallisesta arjesta kuin erityisistä hetkistäkin. Pojanpoikien ja veljenpoikien kanssa on vietetty aikaa varsinkin mökillä, mutta myös fudis- ja shakkiotteluita jännäten - joko kentän laidalla tai etänä.

Muutama purjehdusreissukin vuoteen mahtui: 5mr-veneen purjehtiminen Hankoon ja takaisin sekä Aulin osallistuminen Navigateur-naisistoon legillä Tammisaari-Kärdlä-Kuressaari. Kumpikin olivat todella mukavia seiluita ja riittivät hyvin täyttämään merikaipuun. Naispurjehduksella sain hoidettua kätevästi myös hiukset ja jalat - kampaajalle kun ei ollut aiemmin kerinnyt, puhumattakaan jalkahoidosta.

Kuuma kesä kului pääosin mökkiä maalatessa ja kunnostaessa sekä loppukesästä ampiaisia väistellessä. Sekä mökin pihapöydän että uuden kodin pitkän ruokapöydän ääressä olemme saaneet viettää iltaa ystävien kanssa, mikä paikkasi syntynyttä seurusteluvajetta. Tärkeitä hetkiä.

Seuraava matkakirjani, Jään ja tulen maat. Purjehdus Huippuvuorilta Tulimaahan ilmestyy helmikuussa Venemessuille, jossa pidän kaksi esitystä kirjan teemaan liittyen.

Kirjan kansikuva: Fredrik Eriksson.
Kansi ja taitto ovat työn alla, graafisen ilmeen
toteuttaa Herttuan pariskunta (Savumerkki.com)

Tervetuloa Venemessujen Purjehdussatamaan kuuntelemaan, mitä on Kap Hornin kierto nykyään ja miksi kylmä aina vaan kiehtoo? Puolen tunnin esitykset "Purjehdus Kap Hornille ja Etelämantereelle" ovat

• keskiviikkona 13.2. klo 15

• lauantaina 16.2. klo 11.  

Yleisökysymyksiin on varattu aikaa ja puheenvuoroja jakaa Tuuli Petäjä-Sirén.

Kirjaa voi ostaa messuilla esitysten jälkeen sekä myös verkkokaupasta.

Purjehdussunnitelmia tuleville vuosille on tehty. Huhtikuussa lennämme Uuteen-Seelantiin ja teemme Mantan kunnostuksen loppuun (pohja, riki ja kattoluukut). Mikäli saamme tullilta lisävuoden, purjehdus jatkuu vuonna 2020 kohti Australiaa ja Intian valtamerta.

Mutta ihan seuraavaksi lähdemme ansaitulle joululomalle Lappiin.

Rauhallista joulua ja hyvää vuotta 2019! Nähdään Venemessuilla!

Näkemiin!

Ensi viikolla lennämme Suomeen. Paluu Uuteen-Seelantiin on auki, koska olemme päättäneet pitää taukoa purjehduselämästä. Haluamme olla Suomessa läheisten elämässä mukana.

 Manta saa olla Uudessa-Seelannissa marraskuuhun 2019 asti, joten sitä ennen on tehtävä jotain, joko anottava tullilta lisäaikaa, tuotava vene maahan tai purjehdittava ulos maasta, mikä on todennäköisin vaihtoehto. Emme kuitenkaan ole vielä päättäneet, lähdemmekö silloin suoraan kotia kohti vai vietämmekö vielä aikaa näillä kulmilla. Ihan vielä ei huvittaisi sännätä Intian valtamerelle ja Etelä-Afrikkaan, täällä on niin paljon nähtävää.

Harmi, ettei voi jakaantua kahdeksi, vaan pitää valita. Kahdesta hyvästä vaihtoehdosta valitsimme nyt Suomen.

Mantaa on ehostettu joulun jälkeen mm. uudella biminillä ja ikkunoiden aurinkosuojilla sekä uudella vessanpöntöllä. Olemme myös tilanneet uuden isopurjeen. Oli pieni shokki tajuta, että se on sitten viimeinen isopurjeemme. Ellemme seilaa vielä kasikymppisinä.
Pilssi on maalattu ja läpivientiventtiilit uusittu. Runkoa on paikkamaalattu ja kaidetolppien kiinnityskohdan ruosteet poistettu.

Ajokatoksen ikkunoissa on neppareilla kiinnitetyt aurinkosuojat.
Meneillään uuden biminin asennus. Vanha kesti viisi vuotta kunnes
homehtui ja hapertui.

Aurinkosuojista näkyy läpi, materiaali on reikäistä.

Tehtäväksi myöhemmin jää pohjan hiekkapuhallus ja maalaus, kattoluukkujen uusiminen sekä vanttien uusiminen (staagit on uusittu jo aiemmin). Kiwien verkkaisen työtahdin vuoksi emme uskaltaneet ryhtyä rikihommiin, ettei se jäisi kesken. Pohjan maalauksen tiedettiinkin siirtyvän seuraavaan kertaan.

Bimini sentään valmistui ennen lähtöä, mutta ei sekään pysynyt aikataulussa. Ja saumat vuotavat. Mutta ajokatoksen ikkunoiden aurinkosuojiin olemme tyytyväisiä. Monta vuotta suunniteltu hankinta saatiin vihdoin teetettyä. Ei enää lakanavirityksiä.

Uusi vessa. Sitä päästään testaamaan vasta vedessä.
Toivottavasti Johnsonin pumppu kestää paremmin kuin edellinen.
Ostimme varapumpun, joka oli lähes saman hintainen kuin koko vessa.

Nyt on edessä pakkaaminen, siivoaminen ja tavaroiden siirtäminen sisään. Hirvittää jättää Manta pitkäksi aikaa seisomaan. Telakalta saa maksullisen valvonnan: he tuulettavat ja katsovat, että kaikki on kunnossa.

Hanski pilssiruosteen kimpussa.

Helmikuun Vene-lehdessä ilmestyy yhteenvetojuttu Tyynenmeren ylityksestä. Mikä oli parasta ja mikä pahinta, riittikö aika ja toimivatko varusteet?

Syksyllä ilmestyy matkakirjani Jään ja tulen maat. Purjehdus Huippuvuorilta Tulimaahan. Tosin kustantaja on vielä auki.

Tämä blogi päättyy tähän - tai seuraavaan postaukseen Suomesta. Kiitos lukijoille ja varsinkin kommentoijille. Uskaltakaa toteuttaa unelmanne!

Kuva: Raimo Mäkinen. Huippuvuoret 2012.

Kesämyrsky

Torstaina Uuteen-Seelantiin iski myrsky kaatosateineen. Päivällä ei ollut asiaa ulos rankkasateen vuoksi, joten teimme töitä sisällä. Hanski maalasi pilssiä ja minä sukelsin Tulimaahan - matkakirja on nimittäin siinä vaiheessa. Illalla tuuli yltyi, mutta puhalsi onneksi keulan suunnasta. Eikä haitannut saunomista :-). Uutisten mukaan tuulen voimakkuus ylitti reippaasti hirmumyrskylukemat ja oli noin 36-40 m/s. Yö oli hieman levoton, kun Manta vavahteli puuskien kourissa, mutta teline on erittäin tukeva, olemme neljä vahvan teräspalkin välissä. Nyt perjantaina sade on lakannut, mutta tuulee edelleen kovaa.
Myrsky näytti ylittäneen Suomen uutiskynnyksen. Meillä siis kaikki hyvin.

Whangarei on sojottavan sormen ekan nivelen kohdalla.
Lähde: windy.com

Kahdeksan päivää Australiassa

Pieni raapaisu valtavaan maahan: kahdeksassa päivässä ehtii nähdä kengurun, koalan ja krokotiilin sekä ruuhkan moottoritiellä. Ehtii myös uida sademetsän vesiputouksilla ja nauttia Brisbanen mainioista ravintoloista.


Kaikkein parasta oli kuitenkin sukulaisten tapaaminen. Kiitos Juhana & Hanna, Krisse & Tuula!

Ensin lensimme Townsvilleen Aulin serkun perheen luo.

Jouluiloa!

Townsvillen näköalapaikka Castle Hill.

Jouluaaton kylpy sademetsässä.

Pojat ja Hanna. Vesi oli virkistävää, noin 20 C.

Perinteiset jouluruuat: rosollia, silliä, lohta ja ruisleipää - nam!

Kinkku ja laatikot luomassa joulutunnelmaa.

Jouluateria kesti lasten mielestä liian pitkään...

Valkoisessa kotelossa on etikkaa, joka auttaa meduusan polttamaan.

Meduusat ovat kuitenkin hengenvaarallisia eikä mereen voi
mennä myöskään krokotiilien vuoksi.

 Sitten tuhannen kilometrin päähän etelään Brisbaneen Hanskin serkkua ja tämän vaimoa tapaamaan.

Kris ja Tuula muuttivat kolmen lapsensa kanssa Australiaan
20 vuotta sitten.

Serkukset ovat tavanneet viimeksi 1960-luvulla!

Brisbanen keskustaan on tehty turvallinen hiekkaranta.

Kävimme naapuriosavaltiossa, kristallipuistossa.
Kristallit syntyvät laavan sisällä olevassa kuumassa kuplassa.

Istuimena kivettynyttä puuta 250 miljoonan vuoden takaa.

Kenguruita oli eläintarhassa eri kokoisia ja värisiä.
Häntä tukee istuessa.

Kesy ja peloton, mutta kumpi?

Koalat syövät eukalyptuspuun lehtiä, joka on niin ravintoköyhää, että
vuorokaudesta kuluu nukkumiseen 20 tuntia.

Kris ja Tuula vetävät Brisbanen Suomi-radiota ja YLE teki heistä jutun, jonka voi lukea täältä.
Ja olkaa tarkkana, jossain vaiheessa Suomi-radiosta tulee Tuulan tekemä juttu meistä.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Joulun ihmemaa

Huomenna lähdemme joululomalle naapurimantereelle. 

Hyvää joulua!!

Why Australia is called Oz? Because the short version of a person from Australia is "Aussie" which is pronounced "Ozzie". The Oxford English Dictionary records a first occurrence in 1908, in the form Oss. Oz is often taken as a reference to the fictional Land of Oz in the film The Wizard of Oz. (Sources: Wikipedia & Lonely Planet.)