Maramu

Maramu on arvostettu ranskalainen matkavenemerkki, mutta tämän legin jälkeen nimi tulee ikuisesti tuomaan mieleeni kaatosadeukkospuuskavihurin. Ja kuka sellaisella veneellä haluaisi purjehtia. (Entäs "myrskytuulella", hm...)

Paitsi venemerkki, maramu on paikallinen nimitys korkeapaineen puuskaiselle kaakkoistuulelle, joka puhaltaa heti matalapaineen mentyä ohi. S/y Irenen Tapio oli varoittanut meitä maramusta, mutta lähdimme (kuten kuusi muutakin venettä) heti matalapaineen mentyä yli, emmekä jääneet odottamaan tuulen tasaantumista, koska seuraava matala oli muutaman päivän päässä.

Ensimmäinen vuorokausi Gambierilta lähdön jälkeen meni tavanomaisesti, mutta lauantaina puolen päivän aikaan länsitaivaalle nousi hitaasti harmaa seinämä, jossa salamoi ja jyrisi. Inhoan ukkosta merellä. Irrotin VHF:n antennin, mutta en sentään laittanut tietokonetta ja tablettia uuniin, kuten jossain neuvotaan. Uunin metallikuoret suojaavat sähköltä, mutta olihan meillä metallikuoret ympärillä.

Luulimme, että tulossa oli tavallinen ukkospuuska, joka menee nopeasti ohi. Hanski puki sadevaatteet päälle, reivasi isopurjeen pieneksi ja otti keulapurjeen sisään. Sitten sade ja tuuli iskivät. Satoi niin rankasti, että aallonharjat silisivät. Tuulta oli noin 20 m/s, ehkä enemmänkin. Tuulen suunta ei juurikaan muuttunut. Salamointi ja jyrinä olivat onneksi loppuneet. Tilanne hallinnassa. Paitsi että "puuskaa" kesti lähes viisi tuntia! Tuijotimme jossain vaiheessa tutkan ruudulta kirkkaanpunaisena hehkuvia kaatosadealueita, jotka ympäröivät Mantaa 8 mailin etäisyydellä. Sen pidemmälle tutka ei näyttänyt sadetta.

Alkoi olla jo hämärää, kun sade ja tuuli vihdoin hellittivät. Jätimme reivin ja purjehdimme yön pienellä purjeella. Seuraavana aamupäivänä tuli vielä mini-maramu. Yhtä äkkiä kuin oli alkanut, maramu oli ohi. Tasan 24 tunnin kuluttua taivas kirkastui ja keli normalisoitui.

Maramun jälkeiset neljä päivää ovat menneet suhteellisen mukavasti, varsinkin eilen, kun tuuli hieman heikkeni ja saimme siimat veteen. Pian kela vinkaisi ja näimme kullanvärisen kalan loikkaavan ilmaan: mahi-mahi! Suunnittelin jo vesi kielellä mitä kaikkea isosta kalasta voisi kokata, tuoremuona kun on loppu. Kala pani kiivaasti hanttiin. Se oli heti alussa vetänyt kaiken siiman ulos ja Hanski taisteli lihakset kireinä kalaa sentti sentiltä hieman lähemmäs. Olimme rullanneet genuan sisään ja löysänneet isoa, jotta vauhti ei olisi liian kova väsyttämiselle. Olin ottanut kaikki tykötarpeet valmiiksi: nuijan, kalamaton, tainnutusviinan, puukon.
Aikaa kului. Ehdin leipoa ja paistaa leivät Hanskin mitellessä kalan kanssa. Vielä kahden tunnin jälkeenkin se oli voimissaan eikä tullut lähemmäs. Sitten siima löystyi: kala oli päässyt vapaaksi. Mustekalaviehe koukkuineen oli tallella, joten kala oli repinyt suunsa. Söimme viimeisen paketin Chilen makkaraa ja kuoriperunoita.

Huomenna saavumme Apatakin atollille, jossa tapaamme s/y Irenen Evan ja Tapion. Sitten selviää, oliko se oikea maramu.

Kohti Tuamotuja

Tänään, perjantaiaamuna tuuli vihdoin kääntyi kaakkoon ja lähdimme kohti pohjoista. Kolme viimeistä päivää olimme viettäneet kauniin Taravai-saaren suojissa, jonne kuukausi sitten saavuimme. Hanski kiinnitti viisimetrisen varren kalakoukun päähän ja sai pudotettua seitsemän kookospähkinää ennen kuin varsi katkesi.

Ensimmäinen waypoint on Mururoan atomiatollin itäpuolella, sinne on Gambierilta 200 merimailia. Siellä emme tietenkään pysähdy (se on kielletty), vaan tarkoitus on purjehtia 800 mailia suoraan Apatakille. Mutta katsotaan minkälaiseksi sää viikon aikana kehittyy. Ennusteen mukaan meillä pitäisi olla kohtalaista tai heikkoa idän puoleista tuulta koko matkan.

Ensimmäiset 9 tuntia ovat menneet mukavasti: heti aamupäivästä saimme norjalaiset kaverimme kiinni ja painelimme 44,5-jalkaisen ovnin ohi. Heillä oli tosin vain genaakkeri, meillä virsari fokan avustamana. Aallokko on maltillista ja aurinko paistaa. Silti meritauti kaihertaa hieman vatsanpohjassa. Ulkona tuntuu viileältä, "vain" 25 C. Viehe on vedessä ja saalista odotellessa söimme eilen valmiiksi kokkaamani liha-kasvispataa. Metsästä löydetty hieman raaka kesäkurpitsa oli joukossa oikein makoisa.

Etenemistä voi taas seurata sijaintikartalta.

Paratiisin vankina

Olisimme jo lähteneet Tuamotuille, mutta sitkeä pohjoistuuli pitää meitä edelleen Gambierilla. Samoin noin kymmentä muuta matkavenettä. Viime päivinä on tullut lisää veneitä ja tällä hetkellä ankkuripaikalla on ennätysmäärä 24 paattia. Sateinen ja tuulinen sää ei houkuttele motuille, joten kaikki saaristoon tulleet keikkuvat Rikitean edustalla. Mutta mikäs täällä on odotellessa, paratiisissa.

Olemme vierailleet helmifarmilla, käyneet katsomassa paikallisia tanssiharjoituksia, syöneet noutopizzaa, tutustuneet muihin purjehtijoihin yhteisissä rantajuhlissa, patikoineet metsäpolkuja ja teitä, löytäneet metsästä papajoita, avokadoja, banaaneja, pomplemousseja sekä kurpitsan. Arkiaskareita tehdään joka päivä, kuten pestään pyykkiä. Sitä kertyy hikisessä ilmanalassa. Perustin yhtenä aamuna jollaan lakanapyykkipaljun, oli helppo lotrata sadevedellä. Vettä haetaan vuotavilla kanistereilla rannan hanasta, joten sitä ei viitsi huvikseen tuhlata. Rikiteassa on yksi leipuri, joka leipoo sata patonkina kaksi kertaa päivässä. Ne loppuvat aina kesken, joten leipomossa on oltava joko kello 5 tai 14. Valtio tukee toimintaa ja pitkä patonki maksaa vain 70 eurosenttiä. Valkoista höttöä, mutta ei tarvitse hehkuttaa omaa uunia. Joskus leivon itse.

Saalis! Papaijat pitää kerätä vihreinä, ennen kuin eläimet syövät ne.

Kylän ainoan kuppilan netti ja ainoa ilmainen netti. Ranskalaisen Joelin
helpottunut hymy 41 päivän purjehduksen jälkeen konerikkoisella paatilla.

Mangarevan rumpu- ja tanssiryhmä valmistautuu Uudessa Seelannissa
pidettävään festivaaliin.

Simpukat sidotaan naruun. Nämä ovat vielä liian pieniä helmenkasvattajksi.

Saimme mukaan myös syötävää. Hyvää oli!

Jokainen meistä kuudesta valitsi simpukan ja sai sen
sisällä olleen helmen omaksi.

Hanski valitsemassa simpukkaansa. Tässä työpisteessä helmi
poistetaan ja sisälle laitetaan kasvamaan uusi aihio - Mississipin valkoinen
jokihelmi. Puolessatoista vuodessa simpukka kehrää sen ympärille tumman kuoren.

Yhden kävelyretken saalis.

Patonkileipomossa. Paikallisilla on omat, pitkät  kangaspussit. Me ostimme
kaupasta muovisen patonkipussin, joka maksoi lähes saman kuin leipä.

Kaksi kaalia ja kahdeksan porkkanaa

Huomasin, ettei ole tullut kirjoitettua kunnon kuvausta Gambierista. Saariryhmä sijaitsee Tuamotuista etelään ja Australsaarista itään. Gambierin saaret ovat 20 x 15 merimailin mittaisen neliönmuotoisen koralliriutan sisällä. Tuliperäisiä, isompia saaria on neljä (Mangareva, Taravai, Aukena ja Akamaru), lisäksi riutan varrella on pienempiä korallisaaria, motuja, joissa kasvaa puita ja pensaita. Pisimmällä motulla on lentokenttä. Rikitean kylä on suurimmalla, Mangarevan saarella. Myös muilla saarilla ja motuilla on asukkaita, yhteensä noin tuhat.

Gambier on kuin minikokoinen Marquesas ja Tuamotu, joista on poimittu hyvät puolet. Tulivuorisaarten ankkurilahdissa ei ole maininkia kuten Marquesasilla, mutta saaret ovat rehevän vihreitä. Hedelmiä ja kukkia on runsaasti. Jos haluaa kokea koralliatollin tunnelmaa, voi valita jonkun lukuisista riutan motuista. Kuten Tuamotuilla, motuilla ei ole varsinaisia lahtia, vaan ne suojaavat kapealta tuulisektorilta. Gambierilla on kuitenkin motuja melkein kaikille tuulille. Sekä saarilla että motuilla on hienoja koralleja, värikkäitä kaloja sekä pieniä haita snorklailtaviksi.

Liikkumista haittaavat lukuisat helmisimpukkapoijut, sillä täällä kasvatetaan Tuamotujen tavoin "mustia" helmiä. Onneksi poijut ja niiden väliset köydet ovat aika syvällä, mutta pari säikähdystä koimme ajaessamme eilen Totegegiemotulle. Yli meni! Liikkumista puolestaan helpottaa aluetta jo kolunneiden purjehtijoiden gps-reitit. Saimme Puerto Williamsissa yhden kiwi-veneen reitit ja ne täydentyivät täällä uusilla. (Open CPN-karttaohjelman reitin voi tallentaa muistitikulle ja siirtää omaan karttaan.) Osa riutan sisällä olevasta alueesta on kartoittamatonta, joten ankkuripaikasta toiseen kulkevat reitit ovat hyödyllisiä. Lisäksi meillä on Open CPN:ssä Google-karttoja (ilmakuvia), joissa matalikot ja korallit näkyvät hyvin. Kolmas navigointitapa on havainnointi (tai kuten englanniksi sanotaan eye-ball navigation): auringon paisteessa matalat ja korallit erottaa.

Viihdyimme edellisellä saarireissullamme Taravailla hyvin, mutta vappuaattona palasimme kylään, koska paljon puhutun (ja odotetun) tarvike- ja ruokalaivan oli määrä saapua seuraavana päivänä. Muistelimme Puerto Williamsin viikottaisia laivatuomisia, vain silloin kaupoissa oli vihanneksia. Salaatin ja tomaattien kiilto silmissämme odotimme laivaa, joka kaartoi lahteen vasta keskiviikkoaamuna. Menimme iltapäivällä ensimmäiselle tiedusteluretkelle, mutta täällä tahti on Chileä verkkaisempaa, ei vielä mitään hyllyillä. Myöhemmin liityimme kauppoja kiertelevien kyläläisten ja purjehtijoiden joukkoon. Ja mitä laiva olikaan tuonut: kaalia, porkkanoita, appelsiineja ja omenia. Ei salaattia, ei tomaattia, ei paprikaa, ei munakoisoja.... Ostimme kaksi kaalia ja kahdeksan porkkanaa. Hedelmien rahtaaminen tänne hedelmäparatiisiin tuntui hullulta, mutta paikalliset ostivat niitä. Ovat ehkä kyllästyneet iänikuisiin papaijoihin, guaviin, banaaneihin ja pomplemousseihin (greipin sukulainen).

Tästä päästäänkin aiheeseen hedelmät. Kaikki mainitut - ja tiettynä kautena myös mangot - kasvavat puutarhassa ja ovat siksi ulkopuolisten ulottumattomissa. Hedelmiä on kuitenkin yli tarpeen, joten joskus paikalliset antavat niitä purjehtijoille. Kukaan ei myy hedelmiä tai vihanneksia, ei ilmeisesti ole tarvetta tienestiin. Me emme ole tavanneet anteliasta puutarhuria, mutta saimme banaaneja ja pomplemousseja muilta purjehtijoilta.
Yhdellä patikkaretkellä bongasimme keskellä metsää kolme papaijapuuta. Otimme pari rakaa papaijaa kokeeksi ja vot, ne kypsyivät keltaisiksi. Palasimme paikalle ja täytimme kaksi reppua papaijoilla. Löysimme metsästä myös avokadopuun, josta napsimme 5-6 hedelmää. Avokadoissa oli paksu, kova kuori ja iso kivi, mutta vaaleanvihreä liha oli yhtä hyvää kuin jalostetun kauppatavaran. Myös pomplemousse- ja sitruunapuita kasvaa villiintyneinä. Kun kohtaa hedelmäsaaliin, on tunne kuin suurenkin aarteen löytäneellä! Ja nyt kaali-porkkanasalaatin tekoon. Se syödään makkaran kera saunan jälkeen.

Kuvia Gambierilta

tai ainakin yritys ladata... ovat satunnaisessa järjestyksessä. Kookoksia on hankala saada puista ja kuoria, paikalliset pojat pelasivat fudista ilman kenkiä, norjalaiset tulivat kylään, vietimme rauhallisia päiviä yksinäisessä ankkurilahdessa... Kuva nro 2 on Rikitean kylän ankkuripaikka. Hanski snorklasi ja otti kuva valkotäplähaista.