Rauskuja ja muita elämyksiä

Mistä aloittaisin? Moorean lahdista ja näköalasta, grilli-illoista, yöpurjehduksesta, rauskuista vai erilaisista snorklauspaikoista? Sen jälkeen kun reilu viikko sitten lähdimme Tahitilta, on tapahtunut paljon mukavaa.

Maanantaina moottoroimme tyynessä 20 merimailia Moorean saarelle ja ankkuroiduimme teräväkärkisten, korkeiden vuorten rajaamaan Cookin lahteen. Kapteeni C. kävi täälläkin vuoden 1769 purjehduksellaan. Cookia ennen Tahitille ja sen saarille olivat jo purjehtineet Samuel Wallis (1767) ja Louis-Antoine Bougainville.

Saapumassa Cooc-lahteen. Korkeimmat huiput jäivät kuvan ulkopuolelle.

Moorealla viljellään ananasta. Emme nähneet ananaspelloilla hedelmiä, mutta kävlyretkellä näköalakukkulalle poikkesimme mehubaarissa juomassa ananasmehut. Lattialla oli laatikollinen tuoreita ananaksia, mutta niitä ei meille myyty. Neljän tunnin kävelyretki teki hyvää veneessä istumisen jälkeen ja maisemat olivat upeat. Oponuhu-laaksoa myötäilevän tien päästä oli näkymä sekä Cook-lahteen että Oponuhu-lahteen, johon olimme siirtyneet seuraavana päivänä.

Näköalapaikalla. Taustalla Oponuhu-lahti.

Neljän tunnin kävelyä virkisti ananasmehu.

 Näiden syvien, v-muotoisten lahtien vesi on ruskeaa niihin virtaavien jokien vuoksi, joten vaihdoimme Moorealla vielä kolmanteen paikkaan lahden suulle. Ankkuripaikalla oli parikymmentä venettä, joukossa Christophen ja Carinan le Envoil. Olimme tutustuneet ensin virolaiseen Carinaan ja sitten ranskalaiseen Christopheen Puerto Williamsissa. Heidän hienon tarinansa kerron joskus myöhemmin.

Muistelimme Hanskin kanssa 15 vuoden takaisia aikoja. Silloinkin kävelimme näköalapaikalle ruotsalaisten Tinan ja Gustafin kanssa. Mutta parhaiten Mooreasta oli jäänyt mieleen kesyt rauskut, joiden seassa snorklasimme. Kuulimme, että paikka oli vielä olemassa. Toiminta on hieman arveluttavaa: hotelleista tuodaan asiakkaita tälle tietylle paikalle ja opas syöttää rauskuja. Siksi ne parveilevat paikalla ja jopa "halaavat" matalassa vedessä seisovia ihmisiä. En muista viime kerrasta kuin rauskut, nyt paikalla parveili lisäksi kymmenkunta riuttahaita. Nämä mustatäplähait (black tip sharks) ovat kuulemma ihmiselle vaarattomia, mutta yli metrin mittaisten haiden kiertely ympärillä sai minut ja pian Raimonkin nousemaan jollaan. Hanski ja Riitta olivat rohkeita ja pysyivät vedessä. Elämys joka tapauksessa. Ja täällä nimi Manta ymmärretään rauskuksi; myöhemmin rausku-turistiryhmä heilutteli meille iloisena huomatessaan veneen nimen.

Mustatäplähait.

Riitta ja manta.

Kuin tilauksesta heikkotuulinen sää muuttui navakaksi kaakkoistuuleksi (maramuksi) ja torstaina lähdimme purjehtimaan sadan merimailin matkan Raiatealle. Aamuauringon noustessa ajoimme sisään itäpuolen kulkuaukosta. Raiatea ja sen pohjoispuolella sijaitseva Tahaa ovat saman riutan sisällä, ja saaret pystyy kiertämään riutan suojassa. Pysähdyimme Raiatean isoimman kaupungin Uturoan laituriin ja kävimme ruokakaupassa. Moorealla olimme testanneet kaasugrillin uutta elämää hiiligrillinä ja se toimi hyvin. Lampaankyljykset olivat herkullisia. Oli saatava lisää grillattavaa. Grilliruoka oli paitsi hyvää, mutta se piti myös veneen sisätilan alle 30-asteessa toisin kuin hellalla kokkaus. Tonnikalapihvit ja salaatti maistuivat taas illalla Tahaan Hurepiti-lahdessa. Oli juhannusaatto, mutta keskikesän valojuhlaa ei täällä keskitalvessa vietetä.

Juhannustanssi Harrin haitarin tahdissa.

Tämä ei ole uusi tuuletinmalli, vaan neljä pihviä menossa grilliin.

 

Juhlimme ennakkoon Hanskin kuusikymppisiä. Kapu sai ikäänsä
sopivia lahjoja: aikaa (hienon purjehtijankellon), lisää muistia (uuden
iPadin muodossa), vahvat silmälasit sekä valoa päähän!

Juhannuspäivän ohjelmassa oli snorklaus virtaavassa vedessä, "korallijoessa". Kahden motun välissä kasvaa korallia - joka aina houkuttelee myös värikkäitä kaloja. Vuorovesivirran viemänä pääsi mukavasti eteenpäin juurikaan räpylöitä liikauttamatta, vedenalaisia maisemia ihaillen.
Vietimme Tahaalla toisenkin yön, nyt Tapuamun rauhallisessa lahdessa. Maanantaina purjehdimme 20 merimailin matkan Bora-Boralle, jonka huippuja olimme ihailleet edellisen illan auringonlaskussa.

Bora-Boralla emme ole Hanskin kanssa aiemmin käyneet. Se on turistisaari, mutta hotellit ovat eri puolille laguunia ripoteltuja kaislakattoisia majarykelmiä. Hienoja ankkuripaikkoja löytyy hotellien ulottumattomista. Turismi on kuitenkin hilannut hintatason - esimerkiksi helmikorut ja Tahaan kuuluista vanlija - korkeammaksi kuin muilla saarilla.

Kylän ja MaiKai Marinan vastapäätä löytyi tällaista.
Manta ankkurissa kuvan keskellä.

Bora-Boralla on kaksi marinaa, vanhempi Bora-Bora Yacht Club ja kylän tuntumassa sijaitseva MaiKai-marina. Valitsimme jälkimmäisen, koska se on kävelymatkan päässä kylältä. Marinamaksu oli 24 euroa ensimmäiseltä yöltä, 12 euroa seuraavilta. Vettä saa tankata ekan päivän hintaan 100 litraa. Marinan yhteydessä on kaislamajahotelli, tyylikäs ravintola sekä uima-allas.

MaiKai Marina.

Emme viipyneet marinassa kuin yhden yön. Kävimme kaupassa ja ostamassa Heiva-juhlaan liput keskiviikkoillaksi. Sitten ajoimme aution motun luo ankkuriin. Mutta seuraavista päivistä, saarikierroksesta ja Heivasta seuraavalla kerralla.

Kaverit kylässä

Riitta ja Raimo lensivät meille kahdeksi viikoksi. Niin kiirettä pitää turistina, että tekstiä tulee myöhemmin, nyt vaan kuvia. Tänään lähdetään Tahitilta Moorealle ja sieltä jonkun päivän kuluttua Bora-Boralle.

Vuorokausi matkantekoa takana. Kukat kaulassa ja hymy herkässä!

Seuraavana päivänä tutustuimme kauppahallin
tarjontaan. Olisiko tästä hameesta sukujuhliin?

Kookoksen puolikas raastetaan pyörivällä
raastimella ja hiutaleista puristetaan
kookosmaitoa.

Onko kookosmaito hyvää?

Venus-niemellä on Kapteeni Cookin
muistomerkki ja majakka. Huomaa
kolme turistia.

Taravaon telakalta löytyi suomalainen Dreamcatcher.

Katin peräsimet ovat kunnostettavina.

Papeete kolmannen kerran

Ensimmäinen: Ajoimme yön pimeydessä sisään linjavalojen opastamana ja ankkuroimme pienen hiekkarannan edustalle sataman alueelle.
Lähestyminen oli dramaattinen: kuulimme riutalle ajaneen veneen hätäkutsun ja olimme menossa apuun, kunnes satamaviranomaiset ottivat ohjat käteen.
Aamulla löysimme venerivistön keskeltä tyhjän paikan, pudotimme ankkurin keulasta ja kiinnitimme peräköydet rantaa kiertävään laituriin. Illalla juhlistimme Hanskin 45-vuotissynttäriä ravintolaillallisella. (Heinäkuu 2002.)

Hanski 45 v!

Toinen: Oli mahtava tunne saapua Tahitille Uudesta Seelannista, takana oli 2882 mpk ja yksi pysähdys Australsaariin kuuluvalla Raivavaella. Ajoimme tutulle keskustan venepaikalle ja ilmoittauduimme samalle äreälle satamakapteenille kuin vuotta aiemmin.
Kristiinan alavantteja paikallaan pitävä pultti oli katkennut, kun Tahtitille oli jäljellä 1400 mpk. Hätäriki kesti hyvin ja saimme Papeetessa sorvautettua uuden pultin.
Tällä kertaa vuorossa olivat Aulin 42-vuotissynttärit ja illastimme samassa ravintolassa kuin vuotta
aiemmin. Muutama päivä ennen lähtöä siirryimme Marina Tainaan. (Toukokuu 2003.)

Keskustan satamapaikat vuonna 2002.

Kolmas: Saavuimme aamunkoitossa vuonna 2015 avattuun marinaan, joka on entisen kaupunginlaiturin paikalla. Ei draamoja. (Kesäkuu 2017).

Keskustan satamapaikat 2017.

Marina Papeete 2017.

Kaupunki näyttää samalta kuin 15 vuotta sitten. Vaima-ostoskeskuksen punainen neonvalo loistaa hämärtyvän illan maamerkkinä. Loputon autojen jono rantabulevardilla pysähtyy, kun jalankulkija lähestyy suojatietä. Liikennevaloja ei ole. Liikenteen huminan katkaisee usein hälytysajoneuvojen sireenien ujellus.

Lähin ruokakauppa on samalla paikalla, kauppahallin vihannekset ja hedelmät yhtä houkuttelevia. Kävelymatkan päähän on avattu Carrefour-supermarket ja ostokeskus, jossa siemaisemme kylmät
hedelmäsmoothiet. Rantapuistoa on kohennettu entistä viihtyisämmäksi. Liityn kello kuuden kuntokävelijöiden joukkoon, silloin on vielä siedettävä lämpötila.

On kiva olla pitkästä aikaa kaupungissa, hyvinvarustettujen ruokakauppojen lähellä. Olemme aivan keskustassa, kaikkialle on kävelymatka. Viimeksi veneelle on kuulunut liikenteen ääntä Ushuiassa maaliskuussa 2016.
On myös kiva olla pitkästä aikaa marinassa. Voi vain astua laiturille - ei vaatteita kastelevaa jollamatkaa. Vettä ja sähköä piisaa, tosin sähkö on kallista, vesi halpaa. Suihkuun pääsee aina kun haluaa. Se on luksusta kolmen kuukauden merivesipesujen ja pussisuihkun jälkeen. Vaatteet - ja varsinkin lakanat ja pyyhkeet - voi viedä pesulaan.

Kauppahallin väriloistoa, vaikka ei olisi mitään myytävää.

Ihmiset ovat ystävällisiä ja mielestäni useampi puhuu nyt englantia. Marinatoimiston mies varsinkin on hyvin avulias ja mukava sekä puhuu hyvää englantia. Mieleen on nimittäin jäänyt 15 vuoden takainen äreä satamakapteeni, joka puhui vain ranskaa. Sataman alueelle ei enää saa ankkuroitua ja Marina Taina on kasvanut valtavaksi, satojen veneiden epäviihtyisäksi hehtaarikentäksi. Kävimme
Tainassa hakemassa tilaamamme uudet akut ja palasimme tyytyväisinä Marina Papeeteehen. Kun on kaupungissa, on paras olla paraatipaikalla eikä 10 kilometrin taksimatkan päässä. Kummankin marinan hinnat ovat kutakuinkin samat. Maksamme viikkotaksan mukaan, jolloin vuorokausihinnaksi tulee 28 euroa. Vesi ja sähkö veloitetaan erikseen, toistaiseksi olemme pulittaneet niistä yhteensä 10 euroa.

Papeetessa ja sen lähikunnissa on noin 120.000 asukasta, noin puolet koko Ranskan Polynesian väestöstä. Edit 30.6.: Ranskan Polynesian väkiluku on 280.000.

Pannuleipä ja muita ruokajuttuja

Pannuleivän reseptin sain s/y Irenen Eevalta, mutta koska meillä on
Mantassa pienempi pannu, muokkasin määriä. Eevan reseptissä on 3,5 dl
vettä ja yhteensä 4,5-5 dl jauhoja & hiutaleita. Olen toivoton
seuraamaan reseptejä tarkasti, joten Mantan pannuleivän jauhomäärä menee
näppituntuman mukaan.

3 dl vettä (n. 42 C jotta kuivahiiva herää)
1 rkl (15 ml) kuivahiivaa (voi laittaa myös sen suomalaisen 11 g
annospussin)
0,5 rkl suolaa (tai maun mukaan)
1 rkl sokeria (hiivan syötäväksi)
1 dl grahamjauhoja
kourallinen leseitä, kaurahiutaleita tms.
maun mukaan siemeniä (pellavaa, seesamia)
loput vehnäjauhoja, ehkä noin 3 dl
Taikina saa olla jämäkkää puuroa
loraus öljyä (lopuksi)

Sekoita kuivat aineet ja osa vehnäjauhoista keskenään. Lisää vesi ja
sekoita. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, niin että saat kiinteää puuroa,
joka melkein irtoaa kulhosta. Anna kohota. Täällä tropiikissa puoli
tuntia riittää. Sekoita öljy joukkoon ja kaada taikina leivinpaperilla
vuoratulle korkeareunaiselle paistinpannulle/kasarille. Anna kohota.
Paista kannen alla pienellä liekillä 45 min, käännä ja paista toista
puolta 15-20 min.

Sekä Irenessä että Mantassa on kaasuliekin päällä rautaritilä, joka
levittää lämmön suuremmalle pinnalle. Meillä ritilänä toimii metallinen
pannualusta, Irenessä on rautakaupasta ostettu pyöreä rautaritilä.
Meidän pannussa ei ole kantta, mutta rasvaroiskesuojan päälle asetettu
silikoninen paistoalusta toimii hyvin. Kupera kansi on parempi kuin
tasainen, leipä mahtuu kohoamaan.

Kun pääsimme aiheeseen sekä reilun kolmen kuukauden tauon jälkeen kunnon
ruokakauppaan Papeetella, niin tässä lisää ruokajuttuja.

Chilestä ostetut perunat, sipulit ja kananmunat säilyivät yllättävän
hyvin lämpimässä. Vain muutama peruna pilaantui, munat olivat
käyttökelpoisia vielä kolmen kuukauden jälkeen (ei tosin enää kovin
maukkaita). 30 kilon perunasatsista on muutama kilo jäljellä. Sata
kananmunaa riitti kolmisen kuukautta, ja saimme Mangarevalta tuoreita
munia. Söimme viimeisen vakuumilihan Apatakilla, sekin yli 3 kk vanha.
Juusto loppui jo Mangarevalla, mutta saimme sieltä riittävän
emmental-täydennyksen. Eniten olemme kaivanneet tuoreita vihanneksia.
Mangarevan porkkanat mätänivät nopeasti, toisesta kaalista on vielä
hieman jäljellä. Aloin käyttää raakoja papaijoita raasteena ja pannussa
kypsennettynä. Chilen kurpitsa oli säilynyt hyvin ja otettiin viimeisenä
peliin. Mangarevan pomplemousseja (greippejä) on vielä jäljellä kolme.
Jugurtin teko tyssäsi pilaantuneeseen maitojauheeseen, en ollut
tajunnut, ettei se kestä kuumassa loputtomiin. Perusvarasto (öljy,
pasta, riisi, jauhot, sokeri, olut ym.) alkaa olla vähissä. Samoin
keksit ja naksut. Jauhoja on 3 kk:ssa kulunut noin 8 kg.

Ensimmäisellä kauppareissulla Papeetella ostimme herkkuja: salamia,
salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikoita, tuoremehua, briejuustoa,
croisantteja, marmeladia. Niin ja maitoa - kahvi maistuu paremmalta
tölkkimaidon kuin maitojauheen kera. Kauppahallista haimme banaaneja,
sitruunoita ja lisää tomaatteja.

Loppuun tonnikalavinkki. Saimme kaksi punalihaista pientä tunaa matkalla
Apatakilta tänne. Punalihainen tonnikala on paras paistaa kuumalla
pannulla samalla tavalla kuin jonkun nisäkkään liha. Yksi ateria
maustettiin valmiilla tikkamasala-seoksella, ja kalan lisäksi pannulle
kuutioitiin sipulia, kurpitsaa ja papaijaa. Viimeisen kermapurkin
puolikas pehmensi kastikkeen. Toinen ateria, tonnikalatortillat, syötiin
Papeteella: kalan lisäksi pannulle paljon sipuli- ja paprikasuikaleita,
mausteeksi chiliä. Tortillan pohjalle maustamatonta jugurttia ja/tai
ranskankermaa. Bon appetit!

Kuvia Apatakilta

Saavuimme eilen Papeetelle, jossa on uskomattoman huono netti. Marinan netti ei toimi lainkaan, maksullisen (4 e/h) varassa ollaan. Yritän laittaa kuvia, mutta huonolta vaikuttaa. Täytyy lisätä muut toisella kertaa.. Ja lisää tarinaa pian, kunhan saamme muutaman asian hoidettua.

Apatakin pohjoinen kulkuaukko. Vastavirta pudotti vauhdin 2-3 solmuun.

Laguunin toiselta rannalta löytyi Irene.

Onkisaalis.

Lisää kookoksia. Ulkokuoren poistaminen on kova työ. Sisällä nestettä ja pähkinää.

Kun lähdimme Apatakin eteläreunalla, saimme heti hyvän kalan. Se
tunnistettiin myöhemmin syötäväksi (grey jobfish). Erinomainen kala!

Irenen perässä 11 merimailin päähän telakan eteen.

Grilli-ilta. Ei tarvita kuin puolikas tynnyri, ritilä ja...

.... kookoksenkuoria.

Vuonna 2009 aloittanut telakka on saanut hyvän maineen ja veneitä riittää.
Varsinkin katamaraanit tulevat Carenageen.

Keltaisen oven takaa löytyi suihku, vesi tuli katolla olevasta tynnyristä.
Eka suihku kolmeen kuukauteen.

Eeva ja Tapio tarjosivat lammaspaistia telakan porukalle.
Kuvassa telakan pomo Tony, kolmen sukupolven nuorin.

Apataki

Ei ollut maramu, vaan MSC eli mesoscale convective system, jossa ukkosilma ei pääse purkautumaan trooppisen ilmamassan alta, vaan salamointi ja sade pitkittyy. Sen sijaan päivää Apatakille saapumisemme jälkeen alkoi monen päivän maramu, navakka ja puuskainen idän-kaakon puoleinen tuuli. Mutta se ei meitä haitannut, olimme hyvässä ankkuripaikassa Apatakin koilliskulmassa, jossa palmut taittoivat pahimman tuulen.

Apatakin viikko on ollut mieleenpainuva. Emme tunteneet s/y Irenen Eevaa ja Tapiota etukäteen, mutta meillä on ollut kiinnostavaa ja mukavaa. Heti ensimmäisinä päivinä menimme snorklaamaan. Sain lainaksi maskin ja räpylät ja pääsin totuttelemaan vedenalaiseen maailmaan. Typerä pelkoni sai kyytiä, kun todella näin veden alla: kauniita koralleja ja uteliaita kaloja. Tapiolla oli harppuuna mukana, ja saimme samalla reissulla illallisen. Eeva ja Tapio tietävät kalat, joissa ei ole hermomyrkky cigueteraa. Hanskin kanssa menimme illalla onkimaan. Syöttinä oli erakkorapujen pyrstöja, jotka Eeva oli napsaissut ravusta irti. Itse en uskaltanut vetää saksia heiluttelevan ravun pehmeää pyrstöä esiin kotilosta. Noloa.

Opimme myös uutta kookoksista. Niitä ei tarvitse hakea palmun latvasta, vaan maahan pudonnut on paras, kunhan se on ehjä. Olimmekin ihmetelleet, kun Hanskin puusta pudottamat kookokset pilaantuivat matkalla. Kypsä kookospähkinä on luonnon säilykepurkki, joka pysyy hyvänä pitkään.

Tästä lähtien Mantassa tehdään Irenen pannuleipää. Ei enää taikinan vaivaamista kädet jauhossa, ei kuumana hehkuvaa uunia, vaan helppo leipä valmistuu liedellä paistinpannussa. Lisäksi olemme herkutelleet Eevan kalatahnalla ja saaneet uusia raakakalareseptejä.

Eeva ja Tapio ovat asuneet osa-aikaisesti Irenessä 42 vuotta, joten heidän kokemuksensa veneessä asumisesta on mahtava. Kokemus on jalostunut useiksi näppäriksi ratkaisuiksi. Olemme oppineet paljon uutta ja saaneet moneen kysymykseen vastauksen.

Pari päivää sitten purjehdimme peräkanaa Apatakin eteläosaan Carenagen telakan edustalle. Täällä Irene on ollut syklonikaudet ylhäällä, ensimmäisen kerran vuonna 2009. Pääsin kolmen kuukauden tauon jälkeen suihkuun, mikä tuntui taivaalliselta. Nettikin on, mutta tähän mennessä vaan periaatteessa, yhteys on käytännössä olematon. Telakkaa pyörittää Laun kolmen sukupolven perhe, joskin keskipolvi on käymässä Papeetella. Perheenjäsenet ovat Eevan ja Tapion hyviä ystäviä ja myös me olemme saaneet lämpimän vastaanoton.

Viikon lopulla lähdemme 220 merimailin päähän Tahitille.