Pelkin purjein

Keskiviikkona nostimme ankkurin jo varhain ehtiäksemme seuraavaan lahteen ennen kuin tuuli äityisi liian kovaksi. Matkaa Bua-lahteen oli vain kuusi meripeninkulmaa, mutta halusimme lähteä tylsästä mangrovepusikon reunustamasta lahdesta, jossa ei päässyt edes maihin. Olin juuri hakemassa kameraa, kun moottorin kierrokset nousivat ja sitten kone sammui. Eikä käynnistynyt uudestaan.

Äkkiä purjeet ylös! Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja olimme aika kapealla riuttojen reunustamalla reitillä. Onneksi virta oli myötäinen ja tuulta kuitenkin sen verraan, että Manta pysyi kurssissa puolentoista solmun vauhdissa. Hanski yritti vielä käynnistää, mutta nyt moottorista alkoi kuulua karmivaa ääntä, kuin koko kone olisi säpäleinä. Tuuli alkoi voimistua, joten unohdimme moottorin ja keskityimme purjehtimiseen.

Päätimme jatkaa Bua-lahteen, jossa tiesimme netin toimivan ja josta oli maantieyhteys. Tiesimme myös, että siellä on kaksi tuttua venettä, ruotsalainen ja itävaltalainen, mutta VHF-keskusteluissa selvisi, että kumpikin oli jo matkalla pois lahdesta. Saimme kuitenkin tietoa: ankkuripaikalle pääsi purjein, lahti oli tuulinen, mutta siellä ei ollut aallokkoa. Tuuli koveni nopeasti ja pian luovimme 15 sekuntimetrin kelissä. Reivasimme isopurjeen kakkosreiviin ja vaihdoimme keulaan fokan. Virta vastaan tuuli nostatti teräviä aaltoja. Ohjasimme kerrankin käsin ja ruorissa sai säännöllisiä suolasuihkuja päälleen. Hanski kävi irrottamassa babystaagin ja sen jälkeen halssin vaihto oli helppoa.

Fidzin vedet ovat huonosti kartoitettuja, kapteeni Cook tai ranskalaiset eivät käyneet piirtämässä karttojaan täällä. Riuttoja ja matalikkoja on paljon. Onneksi meillä oli Open CPN:ssä kahden tapaamamme veneen kulkemat reittiviivat. Kuljettu reitti tallentuu ohjelmaan ja sen voi kopioida tikulle; tapana on jakaa reittitietoja. Vaikka emme luoviessa voineet täysin seurata viivoja, auttoivat ne hahmottamaan turvallista vettä.

Viivat, joista yksi Mantan, kulkevat riuttojen yli eli
kartta ei pidä paikkaansa tässä kohdin.

Aikaisen aamun vastavalossa emme nähneet matalikkoja. Täällä yleinen neuvo on edetä vain, kun näkee riutat - eli auringon ollessa tarpeeksi korkealla. Vesi on sameaa, mutta riutat ja matalikot erottuvat kuitenkin vaaleampina läikkinä.

Jatkoimme märkää menoa. Itävaltalainen vene otti välillä yhteyttä VHF:llä tiedustellen kuinka sujuu. Onneksi oli tuulta: Manta nousi hienosti tuuleen ja teimme tiukkaa tikkiä riuttojen välissä kunnes tulimme avaralle ankkurialueelle. Siellä vielä yksi venda, sitten keula tuuleen, fokka sisään, ison skuutti löysälle, ankkuri alas ja ketjua perään aluksi parikymmentä metriä, isopurje alas. CQR tarttui kerrasta savipohjaan. Huh helpotus! Aikaa kuuden merimailin matkaan oli kulunut kuusi tuntia: hitausennätys.

Kryssireittimme plotterikartassa. Meillä oli myös PC:llä Open CPN
auki, josta seurasimme muiden kulkemia reittejä. Tässä kohtaa
C-Map kartta piti hyvin paikkansa.

Lounaan jälkeen Hanski alkoi etsiä vikaa. Hirveästä äänestä huolimatta minä starttailin ja Hanski istui sisällä koneen vieressä kuuntelemassa. Pendix! Hän kuuli äänestä, että pendixlaite (starttimoottorin osa) oli rikki. Se ei ollut konetta sammuttanut, vaan kyse oli täysin sattumasta. Olimme vaihtaneet pendiksen Puerto Monttissa, koska edellinen takkuili, toimi joskus, joskus ei. Vanha oli tallella ja Hanski vaihtoi sen rikkoutuneen tilalle. Nyt pystyimme starttaamaan moottoria.
Vian etsintä jatkui koko päivän. Jossain polttoainejärjestelmässä se oli, mutta missä. Hanski vaihtoi kaikki suodattimet, jotka olivat kiiltävän puhtaita, sekä vaihtoi polttoainepumpun kalvon. Illan hämärtyessä luovutimme. Suunnittelimme purjein menoa Viti Levun sokkeloiselle riuttareitille, jossa ei yleensä tuullut - alue oli Fidzin tyynin. Mutta se oli alue, missä sijaitsivat marinat ja venevarusteliikkeet ja mistä sai teknistä apua.

Open CPN ja muiden reitit Viti Levun pohjoisrannalla.
Vihreät läntit ovat riuttoja, siniset matalikkoja.

Aamulla vian paikallistaminen jatkui. Hanski ilmasi ja juoksutiti polttoainetta, puhdisti ja tutkaili. Parin tunnin jälkeen tuli aika koittaa käynnistystä. Ensin ei mitään. Toisella kerralla yskäisy... ja kone käynnistyi!
Mikä helpotus. Vaikka pelkin purjein pääsee, on paikkoja joihin ei ilman moottoria painavalla veneellä kannata mennä.