Puolivälissä

Manta kulkee kallellaan, taivas on sininen, aurinko kuuma ja meri vaahtopäiden täplittämä. Vajaa vuorokausi sitten pääsimme vihdoin korkeapaineen tuuliin parin päivän moottoroinnin jälkeen.

Legin ensimmäinen vuorokausi oli hyvä, 134 mpk, mutta sitten tuuli hiipui niin, ettei se riittänyt purjehtimiseen. Lisäksi 1,5 - 2 solmun vastavirta hyydytti vauhdin ajoittain vain 3,5 - 4 solmuun ja vuorokausimatkat jäivät lukemiin 115 ja 121 mpk. Hanski alkoi jo laskea polttoaineen riittävyyttä, koska emme olleet tankanneet täyteen painosyistä.
Paljon puhutaan tämän legin säästä ja reittitaktikoinnista, mutta kukaan ei ole maininnut vastavrtaa, joka kuitenkin vaikuttaa oleellisesti ajoitukseen ja suunnitteluun. Myös edellämme menevät ovat kokeneet virran. Koukkaako Tasmanian merivirta tänne vai mistä kyse, mutta pelkkä vuorovesivirta se ei ole.

Olemme siis tyytyväisiä, kun vihdoin alkoi tuulla, mutta samalla hieman huolestuttaa, kuinka kovaksi se päivien kuluessa yltyy. Ennusteiden mukaan saamme koko loppumatkan koillistuulta 25-30 solmua eli todellisuudessa 35-40 kn.

On kevyessä alussa puolensakin, varsinkin pentterissä. Valmiin pastabolognesen jälkeen söimme kana-vihanneswokkia. Eilen leivoin leipää ja paistoin jopa lihapullia - harvinaista herkkua merellä. Lounaslistalla on ollut salaattia, kantarellipiirakka, lohiwrapit ja munakas. Meillä on vielä reilusti vihanneksia, puoli kiloa jauhelihaa ja pari kanafilettä. Jos niitä ei pysty kokkaamaan, menevät hukkaan, sillä lihaa ja tuoreita ei saa tuoda maahan. Ananakset ja mangot saamme syötyä kelissä kuin kelissä. Toivottavasti kymmenen vihreää banaania kypsyy ennen Uutta-Seelantia.

Merivesi on viilentynyt 30 asteesta 24 asteeseen. Ilman lämpötila on 20-22 C. Öisin on viileää, mutta auringon lämmittäessä kuuma. Ämpärisuihku avotilassa tänään oli edelleen miellyttävää. Eikä vielä ole kaivettu sukkia ja kenkiä esiin.

Olemme päivittäin SSB-yhteydessä Gulf Harbour Radioon, jonka sivulle tulee myös sijaintimme, sekä edellä menevään, perjantaina lähteneeseen neljän veneen porukkaan. Yhdelle paatille tuli koneongelma, kahdella on autopilotti rikki. Se perjantaina takaisin kääntynyt pääsi keskiviikkona lähtemään uusittuaan kaikki rustiraudat. Paljon on muitakin veneitä menossa ja lähdössä.

Plotterissa seuraavia lukemia: nopeus (SOG) 7,3 solmua, kurssi (COG) 182 astetta, matkaa jäljellä 560 mpk Opuaan ja 590 mpk Whangareihin. Pyrimme suoraan Whangareihin, mutta katsotaan houkutteleeko Opua satamaansa ennen sitä.

Etenemisen seuraaminen

Normaalin winlinkin sijaintikartan lisäksi testaamme uusiseelantilasen pariskunnan perustamaa Yachts in Transit -palvelua. Sijaintiraportin säätietoineen voi antaa joko SSB-radiolla (Gulf Harbour Radio), sähköpostilla tai nettisovelluksen kautta. Fiksua!

Tästä pääsee suoraan Mantan raporttisivulle.

Mantan reitti Puerto Montt - Fidzi.
Sijaintikartan linkki.

Maanantaina Uuteen-Seelantiin

Nyt on tullaus tilattu marinaan maanantaiaamuksi. Ennuste näyttää hyvältä. Joten kokka kohti etelän viileitä vesiä!

Eilen pääsimme purjehtimaan Tyynenmeren perinnealuksella, 22-metrisellä vaka moanalla (vaka=kanootti, moana = valtameri). Näitä on rakennettu kaikkiaan seitsemän, Samoalla näimme yhden. Apuna toimii kaksi 10 kW:n sähkömoottoria, joihin 8 isoa aurinkopaneelia (max 1900 W) tuottavat virran. Lisätietoa löytyy Okeanos-säätiöstä.

Fijin Uto Ni Yalo on rakennettu 2009 Uudessa-Seelannissa.

Heti tuli ikävä autopilottia, peräsin on raskas!
Vakan 16 hengen miehistöllä on neljän tunnin ohjausvuorot.

Peräsinmelalla voi myös "soutaa", kun haluaa voimaa käännökseen.

Kenen ennuste oikeassa?

Ainakin viisi venettä, joukossa kavereita, lähtee huomenna perjantaina kohti Uutta-Seelantia. Mutta me emme. Siitä huolimatta, että muut tulkitsevat sääikkunan hyväksi

Kaksi veneistä on ostanut yksityisen sää- ja reitityspalvelun ammattimeteorologilta. Toinen sääguruista on kiwi Bob McDavitt, toinen aussi Bruce Buckley, kummatkin pitkän uran kokeneita säätieteilijöitä. Kumpikin on antanut veneille lähtöpäiväksi perjantain.

Täällä legillä saapumispäivän sää on lähtösäätä tärkeämpi, mutta en tiedä, mitä ohjeita siihen on annettu. Kumpikin vene kulkee hitaammin kuin me, toinen laskee 100 mpk/vrk, toinen 120 mpk/vrk.

Miksi emme lähde? Saapumisajankohtana lauantaina/sunnuntaina 28.-29.10. näkyy sääkartalla Uuden-Seelannin kärjessä frontti ja matalapaine, joka vielä eilen oli GFS-mallissa aika tiukka ja tuulet kovia. Tänään GFS-kartta oli muuttunut täysin, vastatuulet muttuneet myötäisiksi. Mutta olemme seuranneet myös eurooppalaista ECMWF-mallia, joka on tällä hetkellä täysin vastakkainen GFS:n kanssa. Euromallin mukaan tuuli on navakkaa ja aika vastaista saapumisaikaan. Myös norjalaisten YR-malli näyttää kovaa tuulta ja fronttia pohjoiskärkeen.

Luultavasti GFS, McDavitt ja Buckley ovat oikeassa, ja tulemme katumaan päätöstämme, mutta paineesta huolimatta päätöksemme jäädä odottamaan pitää.

Tänään on testattu Eberin lämppäri ja kaivettu pitkät kalsarit esiin.

Tässä kuvakaappaus Windyn sääkartoista Uuden-Seelannin pohjoiskärjestä samalta ajalta (28.10.). Windyllä on helppo vertailla malleja.

GFS: tuuli NE (20 astetta) 5 m/s

ECMWF: tuuli SW (200 astetta) 11-12 m/s

Olisi kiva kuulla kommentteja!

Lähtöä odotellessa

Viikon hikistelyn jälkeen reilussa 40 asteessa siirryimme Vuda Point Marinasta Malolo Lailai -saarelle, jossa on Musket Cove Marina ja lomakylä. Oli peilityyntä, kuten täällä usein aamuisin on, joten 15 mpk matka moottoroitiin. Tällä kertaa se ei harmittanut, oli hyvä testata konetta. Kaikki ok.

Musket Coven lahdella oli veneitä poijuissa ja ankkurissa kymmeniä. Otimme poijun (8 euroa/vrk). Liittymällä Musket Coven pursiseuraan (5 euroa per jäsen) saa käyttää suihkua, merivesiuima-allasta sekä tuoda roskat maihin. Saarella on useampiakin lomakyliä ravintoloineen ja kuppiloineen, joten täällä säästyy halutessaan kokkaamiselta.
Meillä on kuitenkin omalla ruokalistalla tänään tattirisotto itse poimituista sienistä. Kuivattuja sieniä eikä monia muita ruokatarvikkeita saa viedä Uuteen-Seelantiin ympäristösyistä. Tällä yritetään suojella saarta vieraslajeilta. Sen vuoksi ei kannata hankkia liikaa vihanneksia, hedelmiä, lihaa, kananmunia tai maitotuotteita. Musket Coven marinan ruokakauppa oli yllättävän hyvin varustettu ja täältä saamme kaiken,  mitä vielä tarvitsemme.
Myös veneen pohjan pitää olla puhdas kasvustosta. Mantan pohjassa on hieman vihreää partaa, joka putsataan täällä ennen lähtöä.

Nyt on edessä vain sopivan sään odottelu, jotta pääsemme lähtemään Tyynenmeren viimeiselle osuudelle Uuteen-Seelantiin. Tuhannen merimailin (noin 8 päivää) purjehdus on aika vaativa, sillä etelässä on ajoittain kovia vastatuulia. Sopivan sääikkunan saaminen on tärkeää. Siitä riittäkin puhumista ja pohdintaa purjehtijoiden kesken.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että pääsemme lauantaina lähtemään. Sääennusteet eivät pidä hyvin paikkaansa pitkälle eteenpäin, joten tilanne saattaa muuttua viikon kuluessa.

Syklonikausi alkaa virallisesti marraskuussa, mutta jotkut purjehtivat Uuteen-Seelantiin vasta silloin tai jopa joulukuun puolella. Silloin etuna on lempeämmät kesätuulet etelässä.

Purjeella marinaan

Korjauslahti Buan jälkeen olemme pääasiassa purjehtineet, koska on ollut hyvä tuuli. Siksipä emme tienneet, ettei moottorin vika olekaan kokonaan korjattu. Kone kävi ne muutamat kymmenet minuutit, jotka ankkurilahden perukkaan ja sieltä poislähtöön tarvittiin. Vasta lähellä määränpäätä, uloskirjaussatama Lautokaa, Hanski kurkisti konehuoneeseen. Ruiskutuspumpusta suihkusi dieseliä!

Olimme juuri ajaneet ankkurilahdesta ulos ja oli taas lähes tyyntä. Nostimme purjeet, mutta annoimme koneen käydä vapaalla. Pian saavuimme Lautokan ankkurialueelle, mutta 15 metrin syvyys ei houkutellut ankkuroitumaan. Entä jos kone ei enää starttaisi ja rekaisimme? Päätimme purjehtia parin merimailin päässä olevaan Savani-lahteen, joka on parempi ankkuripaikka kuin kaupungin edusta. Sammutimme koneen ja lähdimme kryssimään kevyessä tuulessa.

Meilasin parille kaverille tilanteemme; meidän oli ollut määrä tavata Savani-lahdessa. Vastauksena sain tiedon, että läheisessä Vuda Point marinassa on sisääntuloväylän varrella seinämäpaikka vapaana. Se ei ollut varsinainen venepaikka, mutta siihen voisi mennä. Soitin itsekin marinaan ja sain saman tiedon. Paikka vapaa, muuten marina täynnä. Sinne siis!

Vuda Point marina on pyöreä potero, joka on kaivettu matalaan veteen. Sen tuloväylä, poteron varsi, on kapea: Manta ei mahtuisi siihen poikittain. En tiedä olisimmeko uskaltaneet purjehtia sisään marinaan, ellei kone olisi lähtenyt käyntiin. Se lähti, mutta oli vapaalla vain varmistamassa, ja seilasimme sisään genuankulmalla riutta pelottavan lähellä kumpaakin kylkeä. Kukaan ei ollut vastannut VHF-kutsuihin, vaikka minun oli käsketty ottaa yhteys laiturihenkilökuntaan ennen sisäänajoa.

Pyöreä marina-allas, keskellä odotuspoiju.

Väylän päässä oikealla puolella oli baari, vasemmalla seinämä - jossa oli kolme venettä! Yksi iso työvene, katamaraani ja pieni pursi. Missä meidän paikkamme? Mitä tehdä? Silloin baarista kurkotti mies, joka huusi: "Oletteko te se vene, jolla on koneongelma?" Helppo arvata, tuskin Vudaan yleensä tullaan purjein. Hän sattui olemaan marinan pomo ja opasti meidät seinämä-katamaraanin kylkeen. Siinä vaiheessa olimme jo tulleet täysin tyveneen ja rullanneet genoan sisään. Hanski käytti konetta muutaman metrin siirtymiseen katin viereen.

Vuda marinan sisäänajo.

Sisäänajon alkupäässä on oikealla ravintola, jonka terassilta marinan
pomo näki meidät. Menimme aluksi katin kylkeen vasemmalle.

 Mikä helpotus! Kävimme toimistossa maksamassa ja laitoimme omat köydet myös maihin. Siinä vaiheessa meille oli yllättäen löytynyt venepaikka. Kone käynnistyi taas ja ajoimme hissukseen paikalle marinaveneen saattelemana.

Tänne voi jättää veneen syklonikaudeksi - kuoppaan.

Kuopaveneet telakalla.

Että tällaista. Hanski on ollut koko päivän ruiskutuspumpun kimpussa. Minä lähdin bussilla Lautokaan etsimään Torx-avainta (=työkalu), mutta luovutin seitsemän rautakaupan jälkeen. Vain yhdessä myyjä tiesi, mitä etsin. Veneellä Hanski oli onneksi ratkaissut työkaluongelman ja päässyt purkamaan konetta.

Niin, entä ne kymmenen kavapuskaa, sevusevut ja kyläpäälliköt? Emme tavanneet yhtään kyläpäällikköä, joten nyt voimme laittaa kavakaupan pystyyn. Taisi olla purjehdusoppaan tieto vanhentunutta.

Lisäys tiistaina 10.10.: Hanski sai pumpun tiivisteen vaihdettua ja kone käy!

Pelkin purjein

Keskiviikkona nostimme ankkurin jo varhain ehtiäksemme seuraavaan lahteen ennen kuin tuuli äityisi liian kovaksi. Matkaa Bua-lahteen oli vain kuusi meripeninkulmaa, mutta halusimme lähteä tylsästä mangrovepusikon reunustamasta lahdesta, jossa ei päässyt edes maihin. Olin juuri hakemassa kameraa, kun moottorin kierrokset nousivat ja sitten kone sammui. Eikä käynnistynyt uudestaan.

Äkkiä purjeet ylös! Tuulta ei ollut juuri lainkaan ja olimme aika kapealla riuttojen reunustamalla reitillä. Onneksi virta oli myötäinen ja tuulta kuitenkin sen verraan, että Manta pysyi kurssissa puolentoista solmun vauhdissa. Hanski yritti vielä käynnistää, mutta nyt moottorista alkoi kuulua karmivaa ääntä, kuin koko kone olisi säpäleinä. Tuuli alkoi voimistua, joten unohdimme moottorin ja keskityimme purjehtimiseen.

Päätimme jatkaa Bua-lahteen, jossa tiesimme netin toimivan ja josta oli maantieyhteys. Tiesimme myös, että siellä on kaksi tuttua venettä, ruotsalainen ja itävaltalainen, mutta VHF-keskusteluissa selvisi, että kumpikin oli jo matkalla pois lahdesta. Saimme kuitenkin tietoa: ankkuripaikalle pääsi purjein, lahti oli tuulinen, mutta siellä ei ollut aallokkoa. Tuuli koveni nopeasti ja pian luovimme 15 sekuntimetrin kelissä. Reivasimme isopurjeen kakkosreiviin ja vaihdoimme keulaan fokan. Virta vastaan tuuli nostatti teräviä aaltoja. Ohjasimme kerrankin käsin ja ruorissa sai säännöllisiä suolasuihkuja päälleen. Hanski kävi irrottamassa babystaagin ja sen jälkeen halssin vaihto oli helppoa.

Fidzin vedet ovat huonosti kartoitettuja, kapteeni Cook tai ranskalaiset eivät käyneet piirtämässä karttojaan täällä. Riuttoja ja matalikkoja on paljon. Onneksi meillä oli Open CPN:ssä kahden tapaamamme veneen kulkemat reittiviivat. Kuljettu reitti tallentuu ohjelmaan ja sen voi kopioida tikulle; tapana on jakaa reittitietoja. Vaikka emme luoviessa voineet täysin seurata viivoja, auttoivat ne hahmottamaan turvallista vettä.

Viivat, joista yksi Mantan, kulkevat riuttojen yli eli
kartta ei pidä paikkaansa tässä kohdin.

Aikaisen aamun vastavalossa emme nähneet matalikkoja. Täällä yleinen neuvo on edetä vain, kun näkee riutat - eli auringon ollessa tarpeeksi korkealla. Vesi on sameaa, mutta riutat ja matalikot erottuvat kuitenkin vaaleampina läikkinä.

Jatkoimme märkää menoa. Itävaltalainen vene otti välillä yhteyttä VHF:llä tiedustellen kuinka sujuu. Onneksi oli tuulta: Manta nousi hienosti tuuleen ja teimme tiukkaa tikkiä riuttojen välissä kunnes tulimme avaralle ankkurialueelle. Siellä vielä yksi venda, sitten keula tuuleen, fokka sisään, ison skuutti löysälle, ankkuri alas ja ketjua perään aluksi parikymmentä metriä, isopurje alas. CQR tarttui kerrasta savipohjaan. Huh helpotus! Aikaa kuuden merimailin matkaan oli kulunut kuusi tuntia: hitausennätys.

Kryssireittimme plotterikartassa. Meillä oli myös PC:llä Open CPN
auki, josta seurasimme muiden kulkemia reittejä. Tässä kohtaa
C-Map kartta piti hyvin paikkansa.

Lounaan jälkeen Hanski alkoi etsiä vikaa. Hirveästä äänestä huolimatta minä starttailin ja Hanski istui sisällä koneen vieressä kuuntelemassa. Pendix! Hän kuuli äänestä, että pendixlaite (starttimoottorin osa) oli rikki. Se ei ollut konetta sammuttanut, vaan kyse oli täysin sattumasta. Olimme vaihtaneet pendiksen Puerto Monttissa, koska edellinen takkuili, toimi joskus, joskus ei. Vanha oli tallella ja Hanski vaihtoi sen rikkoutuneen tilalle. Nyt pystyimme starttaamaan moottoria.
Vian etsintä jatkui koko päivän. Jossain polttoainejärjestelmässä se oli, mutta missä. Hanski vaihtoi kaikki suodattimet, jotka olivat kiiltävän puhtaita, sekä vaihtoi polttoainepumpun kalvon. Illan hämärtyessä luovutimme. Suunnittelimme purjein menoa Viti Levun sokkeloiselle riuttareitille, jossa ei yleensä tuullut - alue oli Fidzin tyynin. Mutta se oli alue, missä sijaitsivat marinat ja venevarusteliikkeet ja mistä sai teknistä apua.

Open CPN ja muiden reitit Viti Levun pohjoisrannalla.
Vihreät läntit ovat riuttoja, siniset matalikkoja.

Aamulla vian paikallistaminen jatkui. Hanski ilmasi ja juoksutiti polttoainetta, puhdisti ja tutkaili. Parin tunnin jälkeen tuli aika koittaa käynnistystä. Ensin ei mitään. Toisella kerralla yskäisy... ja kone käynnistyi!
Mikä helpotus. Vaikka pelkin purjein pääsee, on paikkoja joihin ei ilman moottoria painavalla veneellä kannata mennä.

Toripäivä

Eilen ajoimme bussilla sokeriruokoviljelysten halki Vanua Levun suurimpaan kaupunkiin, 28 000 asukkaan Labasaan, joka sijaitsee jokivarressa noin 5 km sisämaahan päin. Harkitsimme jollamatkaa kaupunkiin, mutta bussi oli kätevämpi ja edullisempi (70 eurosenttiä per nenä suuntaansa).

Sokeriruokoa Vanua Levulla.

Bussissa on kolmen ja kahden istuttavat penkit rivillä, mutta soukka
saa olla, että mahtuu.

Labasa on joen varrella. Pressukatokset ovat osa toria.

Perillä astuimme äänekkääseen ja pölyiseen kaupunkivilinään - mikä kontrasti kuluneen kahden viikon maisemiin, jossa havahduttavin ääni on aamulinnun viserrys. Jo puolen tunnin bussimatka alkoi nostaa stressitasoa: disko raikasi, kuski ajoi täysillä ja täysi oli bussikin näin lauantaiaamuna. Myös ruokakaupoissa pauhasi korvia särkevä poppi, mikä tuskin oli kylistä ostoksille tulleiden pappojen ja mammojen mielimusiikkia.
Ostimme kaupasta vain luonnonjugurttia (coleslawia ja perunasalaattia varten) sekä porkkanoita, jotka jostain syystä ovat kaupassa halvempia kuin torilla. Ehkä porkkanat ovat tuontitavaraa, torilla myydään itsekasvatettua. Kaupassa oli ruuhkaa, torilla puolestaan valtavasti myyjiä, mutta vähän ostajia. Ihmettelimme keille kaikki vihannekset, juurekset ja hedelmät myydään. Kovin suurta tiliä torimyyjä ei voi saada, kun kaikki maksaa yksi tai kaksi Fidzin dollaria (puoli tai yksi euroa): iso nippu papuja, pieni pussi tomaatteja, salaatinkerä, kolme kurkkua, terttu banaaneja, nippu isoja valkoisia retiisejä.

Teimme parin korttelin kävelyn, mutta Labasa ei houkutellut syvempään tutustumiseen. Ihmisiä oli tungokseen asti liikkeellä: intialaisnaisia sareissaan, punainen kastimerkki otsassa, kultakorut kiiltäen; paljasjalkaisia pikkupoikia; hunnutettuja muslimeja (keskustassa on iso moskeija), meikattuja ja kuin diskoon pukeutuneita teinityttöjä sekä tavallisia fidziläisiä t-paidoissa ja shortseissa. Päätimme lähteä ostosten jälkeen takaisin veneelle.

Värikkäät sarit erottuvat katukuvassa.

Matka- ja kauppatavarakuljetus: kottikärry ja kuski. Hyvä oivallus!

Reilu kolmannes Fidzin vajaasta miljoonasta asukkaasta on intialaisia. He erottuvat katukuvasta ja elävät kuulemma muutenkin paljolti omissa yhteisöissään. Sokeriruokobisnes on intialaisten heiniä, kertoi fidziläinen nuori perinneviljelijä, mikä on ehkä looginen seuraus siitä, että britit toivat siirtomaavallan aikana (1874-1970) intialaisia töihin sokeriruokopelloille.
Labasan laitamilla on sokeriruokotehdas, jonka edessä kiemurteli kymmenien kuorma-autojen jono. Kaikkien lavalla oli iso kuorma ruokoa. Illalla ankkuripaikalle leijui tuulen mukana palaneen haju: sokeriruokopelto kulotetaan korjuun jälkeen.

Sokeriruokokuljetus tehtaalle.