lauantai 29. huhtikuuta 2017

Riita ankkuripaikalla

Rikitean edustalle saapui viikonloppuna neljä ranskalaispurtta, mikä nosti veneiden yhteismäärän kuuteentoista. Vielä ei ollut täyttä, mutta hieman ahdasta. Harmaapäinen pariskunta laski ankkurinsa aika lähelle meitä ja mies pahoittelikin sitä myöhemmin, mutta etäisyys oli vielä siedettävä. Viimeksi tullut ranskalainen päätyi kuitenkin liian lähelle harmaapäiden venettä, sillä hänen ankkurinsa laahasi pitkän matkan ennen kuin tarttui. Outoa, koska lahdella on todella hyvä pito. Ja outoa, ettei laahaaja ankkuroitunut uudestaan. Kippari vei jollalla toisenkin ankkurin veteen, ja keulasta meni ketjun lisäksi kaksi köyttä mereen. Vaikutti viritelmältä.

Parin päivän kuluttua tuuli yltyi ja kääntyi. Ulkoa kuului riitelyä: laahaaja ja harmaapää seisoivat kannella, huitoivat ja huusivat toisilleen. Veneet olivat todella lähellä toisiaan, vaarassa törmätä.
Kirjoittamattomien sääntöjen mukaan viimeksi tulleen olisi pitänyt vaihtaa paikkaa, mutta laahaaja jäi paikoilleen ja herra harmaapää meni nostamaan ankkuria, rouva harmaapää oli ruorissa. Jostain syystä hän ei nostanut ankkuria kokonaan ylös, vaan viittoi rouvan ajamaan kauemmas, vaikka ketju meni mereen. Laahaajan vene lähti rekaamaan. Lisää huutoa ja huitomista! Harmaapää nosti ankkurinsa kokonaan ylös ja siinä oli laahaajan kakkosankkurin köysi kiinni. Se pudotettiin mereen ja rekaaminen loppui, mutta nyt laahaaja oli liian lähellä kahta muuta venettä. Ja pinnan alla oli tapahtunut muutakin...

Harmaapäät saivat veneensä uuteen ankkuripaikkaan ja herra ajoi kumiveneellä takaisin. Odotin lisää huutoa ja sättimistä, mutta hän menikin kannelle avuksi selvittämään laahaajan ankkuri- ja köysivirityksiä. Siinä kului aikaa ja setviessä huomattiin, että laahaajan ankkuri veti pienen englantilaispurren ankkurin irti. Vaarassa oli myös saksalaisvene, jossa ei ollut ketään paikalla. Pari naapuria tuli apuun ja työnsi jollillaan veneitä irti toisistaan. Lopulta englantilainen sai ankkuroiduttua uudestaan.
Kun laahaajan ankkurit olivat vihdoin ylhäällä, herra laahaaja pani sukkellusvehkeet ylleen ja meni pinnan alle katsomaan tilannetta. Rouva laahaaja ja herra harmaapää ajelivat venettä ympäri lahtea.

Aikaa kului toista tuntia ennen kuin kaikki veneet olivat turvallisesti paikoillaan. Herra harmaapää kutsui laahaajat sekä apua antaneet veneeseensä drinkille. Hänen vitsaili järjestäneensä hässäkän tahallaan saadakseen juomaseuraa. Olisiko tällainen mahdollista suomalaisessa ankkurilahdessa - epäilemmme erilaista loppua.

Iloista vappua!

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Mangareva, Gambiersaaret

Saavuimme tänään kello 14 Rapa Nuin aikaa Rikitean kylän edustalle Mangarevan saarelle. Lounasmunakas muuttui kerralla aamiaiseksi, kun tarkistimme moikkaamaan tulleilta itävältalaisilta purjehtijoilta paikallisen ajan: neljä tuntia jäljessä, siis vasta 10 aamulla.

Purjehdus matalapaineen läpi oli rasittava. Odottelimme piissä sopivaa lähtöhetkeä noin 30 tuntia, mikä oli leppoisaa: aurinko paistoi ja tuuli maltillisesti. Manta ei keikkunut sen enempää kuin Rapa Nuin ankkurissa. Matalapaineesta ei ollut muuta merkkiä kuin etelästä nouseva pilviseinämä.
Sunnuntaina jalustimme purjeet ja lähdimme sitä kohti. Melkein heti alkoi sataa ja tuuli yltyi. Yöllä tyyntyi ja velloimme sekavassa aallokossa, kunnes yhtäkkiä luoteesta puhaltanut tuuli kääntyi lounaaseen - olimme tulleet matalapaineen keskuksen ja oklusiorintaman yli. Sen jälkeen alkoi varsinainen vuoristorata. Tuulta oli "vain" 15-18 m/s, mutta aallot kasvoivat ja olivat lopulta ehkä 4-5 metrisiä ja murtuvia. Eivät loivia ja pitkiä, kuten aikoinaan kovalla purjehduksella Uudesta Seelannista Tahitille. Silloin nousimme vuoren huipulle ja vajosimme taas laaksoon, mutta meno oli hallittua.

Manta kiisi kolmoisreivatulla isolla ja fokan puolikkaalla 7-8 solmua. Autopilotti ohjasi erinomaisesti, eikä ollut syytä vähentää vauhtia. Kattoluukut, ovi ja dorate-venttiilit oli pidettävä kiinni, joten voitte arvata millainen ilma kosteassa 30-asteisessa veneessä on sisällä. Ulkona ei voinut ajatellakaan olevansa. Jos ei kaatosade kastellut, niin avotilaan kaatuvat aallot. Oli täysi työ olla loukkaamatta itseään holtittomasti keikkuvassa veneessä. Enimmäkseen makailimmekin punkassa.

Sain vaivalla tehtyä kahtena päivänä salaattia, mikä oli turvallista - ei kiehuvaa kattilaa. Olin myös keittänyt piissä ollessa kananmunia. Leipä oli loppu, olin kuvitellut voivani leipoa matkalla. Söimme näkkäriä ja keksejä. Ensimmäisenä keli-päivänä (ei oikein voi sanoa myrskypäivänä, kun ei ollut myrsky, ellei sitten sisällä myrskyn olosuhteet) lämmitin pari päivää vanhan pastanlopun, kolmantena päivänä söimme valmista lihakeittoa.

Makoilimme kummatkin meripunkassa, minä luin, Hanski katsoi leffaa. Silloin Manta kaatui. Valtava aalto kaatui suoraan päälle. Takahytin pikkuikkuna oli silloin auki, pari ämpärillistä merivettä syöksyi sisään kastellen sivupunkan ja vaatteita. Tavaroita kolisi pitkin lattiaa. Kun vene oikeni, katsoimme lainehtivaa avotilaa, joka hiljalleen tyhjeni. Aurinkokatos oli revennyt, yksi kehyksen tuki repsotti irti. Oli tyhmää jättää katos auki, mutta emme olleet varautuneet moiseen keliin. Ison preventteri oli katkennut, tarkemmin Hanskin pleissaama lenkki oli antanut periksi. Hyvä, että preventteri antoi myöten, mututen olisi puomi taittunut. Selvisimme säikähdyksellä. Myöhemmin totesimme, että katoksen kehikko on ehjä ja kankaan pystyy ompelemaan kasaan.

Kolmantena päivänä keli tyyntyi normaaliksi, navakaksi pasaatiksi. Aallot olivat edelleen aika suuria, mutta eivät kaatuneet avotilaan ja liikkuminen helpottui veneen liikkeiden muututtua säännöllisemmiksi. Mangareva lähestyi vauhdilla, kahtena vuorokautena kumpanakin 155 merimailia.

Päätimme levähtää ensimmäisessä riutan sisällä olevassa ankkurilahdessa, pestä pois hien iholta ja rasvan hiuksista sekä olla rauhassa sen sijaan, että menisimme suoraan Rikitean kylään. Siellä olisi heti edessä maahantulomuodollisuudet ja muut saapumisen stressin aiheet: minne jättää jolla, missä netti, mihin roskat, mistä vettä, saako pyykit pesetettyä.

Keskiviikkoiltana, muutama tunti ennen auringonlaskua, laskimme ankkurin Taravai-saaren ensimmäiseen lahteen. Se oli kaunein paikka jonka olimme aikoihin nähneet! Kumpuilevia kukkuloita peitti tiivis kasvusto männyistä mangroveihin ja rannan palmuihin, välissä eri vihreän sävyisiä kasveja ja puita. Pieni valkoinen hiekkaranta loisti lahden pohjukassa. Eikä ketään missään, ei taloja, ei veneitä.

Parasta oli hiljaisuus. Ei ryskettä, natinaa, narinaa, ujellusta tai kohinaa. Sitten kuului määää ja kukkokiekuu - polynesian lumo sai hetkellisen särön ja meitä nauratti. Kukkoja emme nähneet, mutta myöhemmin bongasimme vuohilauman. Paikka oli niin ihana, että rikoimme lakia toisenkin yön. Toisena iltana lämmitimme saunan ja pesimme loputkin matalapaineen hiet pois.

Norjalainen Stella Polaris, jonka olimme tavanneet pohjoisessa odottelupisteessämme, saapui 26 tuntia meidän jälkeemme. He olivat lähteneet pohjoisemmasta ja purjehtineet hitaammin. Olimme ohjeistaneet reittiä Taravain lahteen sähköpostitse.

Perjantaiaamuna emme voineet enää lykätä muodollisuuksia ja ryskytimme koneella 1,5 tuntia Rikitean kylään. Nyt olemme virallisesti Ranskan Polynesiassa. Rahaa on vaihdettu postissa ja muutama paikallinen Hinano ostettu kaupasta. Mobiilinettiä/datayhteyttä ei ole, joten emme ostaneet paikallista sim-korttia puhelimeen. Täällä on ainoastaan kallis ja hidas wlan, joten jatkamme kuvattomia päivityksiä SSB-puhelimella. Vajaan tuhannen asukkaan kylä on siisti ja viehättävä, paljon kukkia ja reheviä kasveja. Ja paljon iloisia lapsia, jotka huutelevat meille bonjour!

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pakoon matalapaineita

Vene ryskää ja on kallellaan. Leppoisat päivät loppuivat matalapaineen vastatuuliin. Säätilanne on mielenkiintoinen: usean matalapaineen sarja kulkee pasaatialueella. Kahden ensimmäisen matalan keskus liikkuu 25 ja 30 eteläisen leveyspiirin paikkeilla ja matalan yläreunan länsituulet ulottuvat 20 leveyspiirin pohjoispuolelle eli tänne, missä nyt olemme. Matalan alapuolen tuulet ovat kovia, isobaarikartassa varoitus "gale" ja grib-kartassa 20 m/s. Meillä on ollut alle 10 m/s luoteistuulta ja kurssi on länteen.

Onneksi lähdimme ajoissa pohjoiseen! Kuten sijaintikartasta näkee, olemme tänään, pitkäperjantaina kohdassa 21 astetta eteläistä leveyttä ja 125 astetta läntistä pituutta (22 UTC).

Eilen AIS-hälytys alkoi piipata ja plotterin ruudulla näkyi huvivene 8 merimailin päässä. Se oli vuorokautta aikaisemmin Pääsiäissaarelta lähtenyt norjalainen Stella Polaris, 13-metrinen neljän nuoren Ovni. Ehkä Manta ei sittenkään ole ollut hidas... Arvasimme, että heillä on sama säätaktiikka kuin meillä, mutta oli silti aikamoinen sattuma osua kohdakkain. Pohdimme VHF:ssä säätä ja eri vaihtoehtoja päästä Gambierille. Kuten norjalainen totesi, vaihtoehtoja on, mutta kaikki huonoja. Nyt Stella Polaris on jo häipynyt VHF:n kuulumattomiin. Pidämme sähköpostilla yhteyttä.

Syynä hankalaan tilanteeseen on matalien ketju. Yhden matalapaineen ohitus olisi helppo odottaa, mutta tilanne ei parane ennen kuin joskus ensi viikon puolivälissä. Oman osansa tekee etelään työntyvä korkeapaine navakoine tuulineen. Meri on sekava ja aallot epämukavia, kun ensin on tuullut kovaa lännestä ja sitten alkaa tuulla idästä.

Hintzin Landfalls of Paradise -kirjan mukaan tällaisia säätilanteita esiintyy syksy- ja talvikuukausina (maalis-elokuussa). Eivätkä pasaatituulet tällä merialueella ole koskaan täysin vakaita.

Päädyimme niistä huonoista vaihtoehdoista siihen, että lähdemme lauantaiaamuna hissukseen kohti Gambieria tai Pitcairnia - tai luultavasti johonkin niiden välimaastoon, kohtuulliseen tuulikulmaan. Jossain vaiheessa kohtaamme matalan keskuksen tai rintaman, jonka jälkeen pääsemme korkeapaineen idän puolisiin tuuliin ja menemään suoraan Gambierille. Tulipahan säpinää laiskoihin päiviin!

Hyvää pääsiäistä!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Arkista menoa

Neljäs purjehdusvuorokausi täyttyi juuri. Aika navakasta tuulesta huolimatta vene kulkee mielestämme hitaasti. Vuorokausimatkat 143, 132, 149 ja tänään 145 merimailia. Johtuuko se painosta: polttoainetankit ovat täynnä ja vesitankit melkein täynnä. Edelleen varastossa on paljon purkkeja ja pulloja. Toinen pettymyksen aihe on kalastus. Ei tärpin tärppiä, vaikka kaksi viehettä on perässä koko valoisan ajan.

Päivät ovat menneet tutulla rutiinilla: aamupala auringon noustua, tsekataan satelliittipuhelimen sähköpostit ja vastaillaan niihin, luetaan, kirjoitellaan, torkutaan. Sitten mietitään lounasta, joka on yleensä salaattia tai muuta kevyttä. Puerto Monttista ostettu maustamaton jugurtti loppui ja aloin oman jogurtin teon. Siitä saa hyvän coleslaw- ja perunasalaatin kastikkeen. Taas torkutaan ja luetaan. Kun olo alkaa olla liian hikinen, otetaan merivesipesut kannella.
Juodaan kahvit ja jutellaan kaikenlaista kirjoista säähän ja oloihin Ranskan polynesiassa. Kello 16 merkataan vrk-positio ja lasketaan kuljettu matka. Iltapäivä kuluu lueskellessa, kunnes on illallisen aika.

Tällä osuudella ei ole pahemmin tehty kunnostus- tai muita hommia, kuumuus vetää veteläksi. Pimeän laskeuduttua otetaan radiomeilillä grib-sääkartta, läheteään positio ja sähköposteja. Pidämme sähköpostitse yhteyttä kolmeen veneeseen, radioitse ei nyt kehenkään. Yöllä vahtivuorot ovat neljä tuntia. Edellisellä legillä vahtivuorolainen pystyi torkkumaan, kun meno oli tasaista, nyt joutuu säätämään purjeita ja tarkistamaan kurssia. Edellisenä yönä ruudulle ilmestyi laivan AIS-tieto. Ilmeisesti joku kiinalainen, ainakin määränpää kuulosti siltä. Perillä se olisi toukokuun alussa.

Ilma on lämmin, sisällä päivisin 30 astetta. Pasaati ei ole tasainen, vaan tuulen voimakkuus ja joskus myös suunta vaihtelevat, varsinkin kun päälle tulee sadekuuro. Sataa liian niukasti veden keruuseen, mutta sen verran että luukut pitää kiirehtiä sulkemaan. Joskus korkea, harmaa sadepilvi voimistaa tuulen niin, että on reivattava.
Yöt ovat kuun ansiosta olleet valoisia. Eilen vuorokautta vailla oleva täysikuu oli niin kirkas, että sen valo teki sateenkaaren! Himmeän hopeisen - kauniin.

Tänään otimme ylimääräisen 7 päivän sääkartan, jossa näkyi reitillä matalapaine vastatuulineen, tosin vasta perjantaille. Muutimme kurssia pohjoisemmaksi, jotta vältämme kovimman vastatuulen. Kierros ei lisää matkaa kuin noin 40 mpk. Mangarevalle on linnuntietä 900 mpk.

Huomenna leivon kuumuudesta huolimatta kakun äitini synttäripäivän kunniaksi!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Rapa Nui

Tiistaina myös Hanski pääsi maihin viikon veneessä keikkumisen jälkeen, kun palasimme Vinapun lahdelta kylän edustalle ja pystyimme ajamaan omalla kumpparilla venevalkamaan. Kävimme museossa ja katsomassa muutamaa Hanga Roan kylän lähellä olevaa moai-patsasta. Seuraavaksi päiväksi suunnittelimme turistikierroksen vuokra-autolla.

Ahi Ko Te Riku on harvoja moai-patsaita, joilla
on jäljellä silmät ja punaisesta kivestä tehty "hattu",
ilmeisesti nutturalla oleva tukka. Taustalla Manta.
Aamulla pettymys meinasi ottaa vallan, kun maininki oli niin suurta ja murtuvaa, ettei niiden sekaan ollut kumiveneellä asiaa. Lähellä oli sukeltajia ja muutama paikallisten vankka vene, joten ajoimme kysymään kyytiä. Se järjestyi ja sen jälkeen Hoku kuskasi meitä kahtena päivänä valtavien tyrskyjen läpi satamaan.

Paikallisten veneet ovat isoja, painavia, isolla perämoottorilla
varustettuja avoveneitä. Tässä sukkellusporukka tulossa venevalkamaan.
Surffari ihan vieressä.

Oli ihana päästä pois veneeltä, nähdä saarta ja ajatella muuta kuin tyrskyjä tai tuulta. Ajoimme ensin Anakenan lahteen, jossa on kaunis, pohjoiseen avoin ankkurilahti - saaren ainoa valkohiekkainen ranta. Rannalla seisoi seitsemän patsaan rivistö, tosin kaksi oli muodottomia kiviä. Patsaat katsovat maihin - aina.

Anakenan lahti on hieno paikka, mutta ei pohjoistuulella kuten nyt.
Kaikkiaan näitä mystisiä Rapa Nuin patsaita oli aikoinaan pystyssä 288, mutta kaikki kaadettiin jossain vaiheessa. Patsaiden kokonaismäärä kohoaa kuitenkin melkein tuhanteen (887), kun lasketaan mukaan keskeneräiset. Ei tiedetä varmasti, miksi patsaat veistettiin ja miksi ne kaadettiin. Korkein pystyssä ollut moai oli kymmenmetrinen ja painoi 75 tonnia. Louhoksella on keskeneräinen 20-metrinen jättiläinen, joka olisi valmiina painanut 160-180 tonnia.

Anakenasta ajoimme Tongarikiin, jossa on 15 restauroitua patsasta - jälleen suorassa rivissä, selkä merelle. Taustalla oli Rano Rakakun tulivuori, jossa sijaitsi louhimo. Emme kuitenkaan käyneet siellä, sillä olimme saaneet tutulta ranskalaisveneeltä liput, jotka olivat voimassa lukuun ottamatta louhimoa ja Orongon lintumieskulttialuetta. Se kelpasi meille, säästimme 160 euroa (10 päivää voimassa olevat liput maksavat 80 e/hlö).




Saimme autolla hoidettua muitakin asioita: pyykit pesulaan ja kanisterit täyteen dieseliä saaren ainoalta huoltsikalta. Täytimme vielä vesikanisterit rannan sukellusfirmasta ja kävimme kaupassa. Hoku vei meidät takaisin veneelle ja sovimme treffit seuraavaksi päiväksi.

Hoku kuskasi meitä kahtena päivänä maihin.
Viimeisen kerran lähdimme Hanga Pikon satama-altaasta,
taustalla lotja, johon laivojen lasti pitäisi purkaa. Tämän sataman reitillä maininki ei ole
ihan yhtä korkeaa, mutta reitti on sokkeloinen. Ja oli tarpeeksi tyrskyjä täälläkin.

Mainiki on edelleen niin suurta, ettei kahta redillä olevaa laivaa ole pystytty tyhjentämään. Ne odottavat autot, kontit ja ties mitkä tavarat kannella jo kolmatta päivää. Pääsimme turvallisesti (joskaan nyt ei kastumatta) Hokun tukevan veneen kyydissä aamulla maihin ja iltapäivällä veneelle. Nyt olemme valmiit jättämään Pääsiäissaaren - omalla kielellään Rapa Nuin.

Suuntaamme taas hieman pohjoisen kautta länteen Mangarevalle, joka on Ranskan Polynesiaan kuuluvien Gambier-saarten pääsaari ja port-of-entry. Matkaa on noin 1400 mpk ja aikaa kulunee parisen viikkoa. Pitcairnilla emme pysähdy, nyt on keikuttu tarpeeksi. Odotamme jo Mangarevan atollin sileää vettä.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Vene-lehdessä Manta-sarja

Matkaamme voi taas seurata Vene-lehdessä. Manta Tyynellämerellä -sarjan
ensimmäinen artikkeli löytyy uunituoreesta huhtikuun numerosta.
Lehtiartikkeleissa kerron monista tapahtumista perusteellisemmin kuin
blogissa - eikä ihan kaikkea aina paljasteta näissä päivityksissä :-)
www.venelehti.fi

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kuvia Robinson Rapa osuudelta

Hanski ajoi minut tanaan jollalla maihin hoitamaan asioita. Joudumme viela pari paivaa olemaan saaren etelapuolella Vinapun lahdella. Sielta on tunnin kavely kylaan, teki hyvaa liikkua pitkasta aikaa. Sain ladattua myos pari kuvaa Paasiaissaarelle-paivitykseen.

Tunnin taistelun voittaja! 9 kg kultamakrilli.

Soimme kolme isoa ateriaa, vai perati nelja.

Hanski myos kuivasi kalaa. Soijalla maustettua snaksia.

Kippari huipulla.

Syy mastoon menoon. Spinnun ploki.

Mukavaa menoa koko 1871 meripeninkulmaa.

Punalihainen tonnikala maistui myos. Saimme loppumatkasta viela pienen mahimahin.


Kun kalat oli syoty, vuorossa oli nakkikeittoa.

Paivat kuluivat pitkalti kirjan maailmassa.