Pääsiäissaarella

Keskiviikkoaamuna laskimme ankkurin Hanga Roan, Pääsiäissaaren ainoa kylän, edustalle. Matkaa Robinsonilta oli kertynyt 1871 meripeninkulmaa ja aikaa oli kulunut 14 vrk ja 20 tuntia. Viimeisenä vuorokautena jouduimme navakassa tuulessa jarruttelemaan pienin purjein, ettemme saapuisi yön pimeydessä.

Laivasto kutsui VHF:llä (englanniksi!) jo lähestyessämme ja antoi tarkat ohjeet ankkuripaikasta. Alue on rajattu punaisilla poijuilla ja on korallikasvuston ulkopuolella. Neljä muuta matkapurtta keikkui aallokossa. Pääsiäissaarella ei ole satamaa eikä mainigilta suojaisia lahtia. Keikutus Hanga Roan edustalla oli melkein samaa luokkaa kuin merellä.

Maihin meno oli oma seikkailunsa. Aallot murtuivat kahden puolen matalaa väylää, joka johti pieneen venepoukamaan. Katsoimme ensin mallia muista ennen kuin lähdimme tyrskyjen väliin. Onneksi meillä on iso, kovapohjainen kumivene ja 10 hepan moottori, jolla pääsee 20 solmua. Silti jännitti lähestyessämme valkoisia kuohuja. Surffarit lautailivat kummallakin puolella, kun kaasu täysillä ryskytimme menemään. Väylällä maininki ei nostata murtuvia aaltoja - kuin joskus. Pääsimme hieman pöllämystyneinä ja erittäin tyytyväisinä venepoukamaan, jossa paikallisten vankat avoveneet oli kiinnitetty rantaa kiertävään betonilaituriin. Maihinnousu laiturille oli helppoa. Venevalkamassa oli kahviloita, ravintoloita ja kaksi sukellusfirmaa. Laitesukellus on näissä kirkkaissa vesissä suosittua.

Tyrskyjen välistä jollasatamaan.

Pääsiäissaarella asuu nykyään lähes 6000 asukasta ja pääelinkeino turismi hallitsee katukuvaa. Hanga Roa on viihtyisä: matalia taloja, kukkia, puita, pensaita, siistit kivetyt kadut. Paljon kahviloita, ravintoloita sekä matkamuisto- ja vaatekauppoja, mutta kukaan ei tyrkyttänyt mitään ja ilmapiiri oli mukava. Etsimme pesulaa, joka olikin lopettanut toimintansa. Sitten kävelimme laivaston esikuntaan, josta pankkiautomaatin ja prepaid-kortin latauksen jälkeen etsimään kaupungin toista pesulaa. Se oli kiinni, olihan lounasaika, joten mekin menimme syömään. Saimme pyykit jätettyä, minkä jälkeen väsymys alkoi painaa ja palasimme veneelle. Paluu oli yhtä jännittävä kuin meno, nyt ryskimme vasten teräviä maininkeja. Uni tuli aikaisin, olimme eläneet manner-Chilen aikaa. Täällä kello on kaksi tuntia vähemmän eli aikaero Suomeen on 7 tuntia. Nukkuminen oli katkonaista veneen rullauksen vuoksi, mutta ainakaan ei tarvinnut herätä vahtiin.

Itse satama on suojainen.

Torstaiaamuna oli tarkoitus jatkaa kesken jääneitä toimia. Vene-lehden jutun lähettäminen ja postilähetyksen perään kyseleminen olivat listalla ensimmäisinä. Pyykitkin piti hakea, blogiin ladata kuvia ja ostaa vihanneksia. Kun olimme lähdössä maihin, laivasto ilmoitti, että klo 11.30 veneelle saapuu terveystarkastaja. Proseduuri oli tuttu Puerto Williamsista: viranomainen käy läpi vihannekset, hedelmät, liha- ja muut tuoretuotteet sekä roskat, mutta yleensä veneen saapuessa toisesta maasta. Ilmeisesti eristetyllä saarella oli samanlaiset säännöt: maihin ei saanut viedä sellaista, mikä voisi vaarantaa paikallisen ekosysteemin, vaikka kaikki ruokamme olikin peräisin Chilestä. Maihinmeno peruuntui, mutta viranomaista ei koskaan kuulunut. Sen sijaan tuuli yltyi ja kääntyi pohjoiseen. Laivasto otti yhteyttä lahdella oleviin veneisiin ja suositteli siirtymistä saaren eteläpuolella olevaan ankkurilahteen. Yksi toisensa jälkeen veneet nostivat ankkurin. Suunnittelimme, että Hanski vie minut maihin hoitamaan asiat ja lähdemme sen jälkeen, mutta tuuli yltyi ja niin mekin lähdimme.

Hanga Roan ankkuripaikka.

Täällä nyt keikumme, neljä purjeventtä ja yksi katti. Tuulelta suojassa, mutta etelästä tulevan mainingin armoilla. Ei siis rauhaisaa yötä odotettavissa. On vaikeaa nukkua, kun sisukset rullaavat. Tuuli pysyttelee pohjoisen puolella muutaman päivän, ja pääsemme kylille vasta sen käännyttyä.