Robinson ja Aleksander

Maata näkyvissä! Robinson Crusoen vuoristoinen siluetti piirtyy harmaana taivaanrannassa. Nimeistä huolimatta edessä oleva saari ei ole Daniel Defoen romaanin saari, sillä se sijaitsee Karibialla, siis aivan eri valtamerellä. Mutta tämän saaren tarina inspiroi Defoeta ja se on fiktiotakin kiinnostavampi: skotlantilainen merimies Aleksander Selkirk jätettiin saarelle vuonna 1704, ja kului 4 vuotta ja 4 kuukautta ennen kuin hän pääsi sieltä pois. Naapurisaaren nimi onkin Aleksander (Alejandro) Selkirk.

Espanjalainen Juan Fernández rantautui saarille vuonna 1563 ja antoi niille nimet Más a Tierra ja Más Afuera - lähempänä maata ja kauempana maata. Nimet vaihdettiin vuonna 1935, kun saariryhmästä tuli luonnonpuisto. Robinsonilla asuu vuoden ympäri noin 600 henkeä ja siellä on Chilen laivastoasema. Selkirk-saarella asuu kesäkautena viitisenkymmentä hummerinpyytäjää. Robinson Crusoen lounaispuolella on pieni Santa Claran saari. Matkaa mantereelle Valparaisoon kertyy noin 350 mpk.

Daniel Defoe julkaisi huippusuosituksi ja maailmankuuluksi nousevan romaaninsa vuonna 1719. Vaikka ei olisi kirjaa edes lukenut, jokainen yhdistää Robinsonin nimen autiosaareen, ja tietää, kuka oli Perjantai.
Defoe ei ollut täysin uskollinen tositarinalle: Robinson pelastuu ainoana laivan haaksirikosta ja elää tuntemattomalla saarella viljaa viljellen ja vuohilaumaa kasvattaen peräti 28 vuotta. Toisin kuin Robinson, Selkirk ei kohdannut ihmisiä eikä hänellä ollut seuranaan papukaijaa tai koiraa.

Seuraava kertomus perustuu sekalaisiin nettilähteisiin, mutta kirjallinenkin aikalaisdokumentti on olemassa, kapteeni Woodes Rogersin "A Cruising Voyage Round the World" (1712). Se olisi mielenkiintoista lukea.

Aleksander Selkirk syntyi vuonna 1676 nahkurin perheeseen. Pojasta kasvoi räyhäsuu rettelöitsijä, ja kun hänet haastettiin käräjille, hän pakeni merille. Brittilaivastossa Selkirkistä tuli taitava navigaattori ja hän yleni perämieheksi. Tuohon aikaan englantilaiset ryöstivät kuninkaallisella lupakirjalla espanjalaisia ja ranskalaisia laivoja. Vuonna 1703 Selkirk liittyi kaapparilaiva Cinque Portsin 90 hengen miehistöön.

Más a Tierra oli laivoille hyvä tukikohta: vehmaalla saarella on iso ankkurilahti ja juomavettä, sijainti sopivalla etäisyydellä espanjalaisten kultalaivojen reitiltä. Saarella eli vuohia, joita merimiehet olivat jättäneet maihin - sekä laumoittain laivojen mukana tulleita rottia ja kissoja.

Cinque Ports oli ollut kuukauden päivät Más a Tierran lahdessa jahdattuaan puoli vuotta espanjalaisia pitkin rannikkoa. Laiva oli huonossa kunnossa: laivamadot olivat syöneet puun haperoksi, mutta kapteeni Thomas Stradling halusi lähteä uudelle ryöstöretkelle. Selkirkin mielestä laiva oli ensin kunnostettava, minkä hän ilmaisi kärkkäästi. Kopeaksi ja hienostelevaksi luonnehdittu 21-vuotias kapteeni Stradling ja 28-vuotias perämies Selkirk ajautuivat ilmiriitaan, ja kapteeni määräsi Selkirkin jättämään laivan. Laivavene souti vielä raivoa puhkuvan Aleksanderin merimiesarkkuineen maihin. Raivo muutui pian huoleksi: ettehän oikeasti jätä minua yksin autiolle saarelle! Mutta Cinque Ports purjehti pois epäuskoisen Selkirkin seisoessa rannalla. Sitten hän kaivoi rommipullon merimiesarkustaan ja joi itsensä kaatokänniin.

Rotat kiusasivat rannalla nukkuvaa ja juopottelevaa Selkirkiä. Myöhemmin hän opetti villikissoja pitämään rotat loitolla. Mutta kului aikaa ja rommia ennen kuin Selkirk ryhdistäytyi. Olisiko oloa helpottanut tieto, että Cinque Ports upposi pari kuukautta myöhemmin.

Selkirk rakensi majan ja teki tulta hieromalla puukeppejä yhteen. Saarella kasvoi hedelmiä, marjoja ja useita syötäviä kasveja. Hän keräsi linnunmunia ja pyydysti rantavedestä rapuja ja kalaa. Vuohia hän ampui musketilla. Kun ruuti ja kuulat loppuivat, Selkirkin kunto oli noussut niin, että hän pystyi juokemaan vuohen kiinni. Vuohista hän sai lihan lisäksi maitoa, josta oppi tekemään juustoa. Nahoista hän ompeli vaatteita; nahkurin poika osasi käsitellä ja parkita vuotia.

Selkirk tähysti jatkuvasti merelle, sillä ennemmin tai myöhemmin jokin laiva poikkeaisi taas saarella. Kun laiva sitten saapui, se oli Selkirkin suureksi pettymykseksi espanjalainen. Selkirk pakeni saaren uumeniin ja tuli esiin vasta kun espanjalaiset olivat lähteneet. He olivat tuhonneet hänen majansa ja tavaransa, sammuttaneet tulen ja tappaneet vuohen.

Vihdoin helmikuussa 1709 lahteen ankkuroi kaksi englantilaista laivaa. Selkirk pääsi pois saarelta ja jatkoi kaapparimerimiehen elämää. Vuonna 1714 hän palasi kotikylään Skotlantiin ja kertoi tarinaansa kapakoissa ateriaa tai ryyppyä vastaan. Selkirk viihtyi maissa vain muutaman vuoden, ja pestautui uudestaan laivastoon. Hän kuoli 45-vuotiaana keltakuumeeseen HMS Weymouthilla Gambian rannikolla.